Unelma kuivista sukista
Viime aikoina polkujuoksun harrastaminen on vaatinut erittäin pitkää pinnaa ja suurta rakkautta lajia kohtaan. Sääolosuhteet ovat olleet haastavimmat, mitä ne kokoLue lisää
Viime aikoina polkujuoksun harrastaminen on vaatinut erittäin pitkää pinnaa ja suurta rakkautta lajia kohtaan. Sääolosuhteet ovat olleet haastavimmat, mitä ne kokoLue lisää
Ajattelin, että olisi ihan mielenkiintoista listata Oksasen suosikki tuotteita joululahjaideoiksi. Nämä kaikki alla olevat tuotteet ovat sellaisia joita olen käyttänytLue lisää
Treenaaminen tulevaa polkujuoksukautta varten on alkanut. Aloitin lenkkeilyt jo lokakuun lopussa eli n. pari viikkoa sitten. Alkuun tein ns. pehmentävänLue lisää
Kausi saatiin pakettiin vajaa kaksi viikkoa sitten Kolin kansallispuistossa Vaarojen Maratonilla. Vuosi 2017 oli minun ultrajuoksu-uran level 2. Vuosi 2016Lue lisää
Kyllä! Halusin mennä juoksemaan tuon Suomen teknisimmän polkuosuuden kahteen kertaan! Halusin mennä kärsimään tuplasti sen mitä kärsin viime vuonna, juostuaniLue lisää
Piti alunperin tälle viikolle saada Mallorcan reissuraportti ulos, mutta pienien kiireiden ja ison artikkelin takia se jää vielä odottamaan. KirjoitetaanLue lisää
Bluetooth kuulokkeiden suosio on ollut viime vuosina kovassa kasvussa. Etenkin urheillessa bluetooth kuulokkeiden langattomuus kiehtoo. Myyntimäärät tulevat todennäköisesti jatkossakin vainLue lisää
Tänään kisattiin Sipoonkorpi Trail 2017 syksy-edition. Itse en kisannut, mutta kävin seuraamassa ja vähän kuvailemassa. Alla muutama kuva Brännbergin ympäristöstä.Lue lisää









