Unelma kuivista sukista

Viime aikoina polkujuoksun harrastaminen on vaatinut erittäin pitkää pinnaa ja suurta rakkautta lajia kohtaan. Sääolosuhteet ovat olleet haastavimmat, mitä ne koko vuotena tulevat olemaan. 

Viime artikkelin jälkeen lenkkeilyt ovat menneet ihan mukavasti. Olen pääasiassa vetänyt polkulenkkejä märillä ja pimeillä Sipoonkorven poluilla. Siinä tulee juoksutreenin lisäksi loistavaa henkistä treeniä, kun painelee 1-2 tuntia sukat märkänä pimeässä metsässä. Onneksi on hyvä otsalamppu, niin mitään suuria ahdistuksia ei pääse tapahtumaan. Välillä sitä hieman säikkyy, kun korvalappujen läpi kuulee jonkun rasahduksen. Sit vaan podcastit pauselle ja ihmettelemään mikä se oli. Jännä juttu, mutta en ole kertaakaan Sipoonkorvessa törmännyt mihinkään isompaan eläimeen. Käärmeitä tuli viime kesänä nähtyä ennätysmäärä, mutta esim. hirviä, kettuja ym. ei ole tullut vastaan.

Sitä on alkanut jo tosissaan toivomaan kunnon talvikelejä. Olisi meno poluilla huomattavasti mieluisampaa ja pääsisi hiihtämään. Jäiset ja lumiset polut ovat paljon kivempia juosta, kuin tämän hetken mutavelli/vesi polut. En muista milloin viimeksi olisin juoksulenkiltä tullut kotiin kuivilla sukilla. Onneksi nämäkin on tottumus ja sukka kysymyksiä ja siksi itse pystyn sinne metsään jatkuvasti menemään.

Polkulenkkien lisäksi olen tehnyt muutaman hölkän tasaisella, pääasiassa kärryjen kanssa. Niin ja siis poika on ollut niissä kärryissä. Yksi lauantai tehtiin koko perheen kanssa 5 km lenkki ja sen jälkeen päätin käydä yksin päästelemässä höyryjä pihalle.  Kävin vetämässä saman 5 km lenkin mahdollisimman kovaa. Meni ihan kivasti ja ekaa kertaa juoksulenkin keskivauhdin eka numero oli kolmonen.

Tänään taas pimeään korpeen. Seuraksi saapuu AP ja noin 2 tuntia ollaan suunniteltu lenkkeilyä. Sääennuste lupaa upeasti kahta vesipisaraa.