Noin vuosi sitten kävimme perheen kanssa Espanjan saarella nimeltä Teneriffa. Ihastuimme Teneriffaan. Pidimme kovasti hotellistamme, kaupungista, ihmisistä, ruuasta ja luonnosta. Minä ihastuin lenkeilläni Teneriffan polkuihin ja kohtuullisen kokoisiin vuoriin. Tänä vuonna halusimme lomaltamme jotain vastaavanlaista. Emme kuitenkaan halunneet palata samaan paikkaan, vaikka varmasti joku päivä palaammekin Teneriffalle. Ensimmäinen vaihtoehtomme oli Kroatian Makarskan alue. Siellä olisi myös lämmintä, kiva ranta ja vuoret hotellin lähellä. Liian pitkän pohtimisen takia kaikki matkat Makarskaan olivat loppuunmyyty. Piti ottaa eteen Plan B. Vaimoni oli kuullut kaveriltaan hyviä asioita Mallorcasta. Itsekin muistelin, että eikös Aleksi ollut käynyt siellä fillaroimassa ja kehui Mallorcan vuoristoa. Hmm Google ja Movescount auki ja onkimaan tietoa Mallorcasta ja sen juoksutarjonnasta. Näyttää loistavalta! Varaamme matkan Tjäreborgilta ilman suurempaa pohtimista. Nyt on pakko saada matka varattua!
Mallorca on ammattipyöräilijöiden suosima treenipaikka. Siellä on lämmintä, vuoret ja helppo olla. Pyöränvuokrausfirmoja löytyykin joka kulmalta. Oli kova kiusaus mennä pyöräilemään, mutta päätin jo ennen matkaa, että tällä reissulla sen ajan mitä saan treenaamiselle, käytän juoksemiseen. Olihan Vaarojen Maraton tulossa muutaman viikon päästä. Olin ennen matkaa tutkinut Movescountista hotellimme läheisyydessä meneviä polkuja. Nousua ainakin näyttäisi saavan enemmän kuin Suomessa. Eikä maisemallisesti toi meri/vuori yhdistelmä mikään hullumpi ole.
Lähdimme Mallorcalle 19.9.2017.
Puig De Sant Marti
Taisi olla reissun toinen päivä, kun päätin lähteä tutkimaan hotellin lähelle sijaitsevia huippuja. Olin myös ennen reissua tallentanut juoksureittejä Movescountiin. Olin löytänyt kaksi hyvää polkureittiä. Toinen oli juuri tämä Puig De Sant Martin huipulle menevä hiekkatie/polku.
En valitettavasti saanut tätä reittiä ladattua Suuntoon, koska muisti taisi olla täynnä. Lähdin siis vähän sokkona suunnistamaan kohti Puig De Sant Martin huipulle. Onneksi tollaiset huiput on ihan kivoja maamerkkejä ja suunnistus käy aika helposti. Muistissani oli kuitenkin mitä kautta tuota kukkulaa oli lähestyttävä. Muutaman harhalenkin jälkeen löysin luontopolun, joka veisi huipulle. Tämä reitti oli pääosin leveää hiekkatietä. Lähempänä huippua juoksin hetken asfalttitietä. Tämä asfalttitie veisi suoraan toiselle huipulle. Eli tässä kohteessa oli kaksi huippua. Päätin ensin vierailla haastavammalla huipulla. Käännyin asfalttitieltä kivikkoiselle pikku polulle. Tämä polku meni pysty suorien vuoren seinien vierellä. Noita seinämiä oli muutama kiipeilijä tullut suorittamaan. Heitin heille nopeat läpät ja jatkoin matkaa. Taisivat olla saksalaisia. Lähempänä huippua meno muuttui hitaammaksi ja välillä etenin nelinkontin. Polulla oli paljon irtokiveä ja lähempänä huippua ei enää polkua erottanut. Oli itse mietittävä mitä reittiä etenee. Lopulta huippu tuli eteeni, upean näköalan kera. Kuvasin vähän videoo ja otin muutaman kuvan. Vähän ennen minua huipulla olivat käyneet kolme brittimiestä. Heidät saavutin nopeasti paluumatkalla. Palasin takaisin alas asfalttitielle lähes samoja jälkiä. Brittien kanssa jäin vähäksi aikaa juttelemaan ja kehuttiin kilpaa irtokiviä. Saavuin takaisin asfalttitielle. Seuraavaksi jatkoin matkaa toiselle huipulle jonne asfalttitie vei suoraan. Toisella huipulla otin kuvia ja vetäisin muutaman mini Snickerin. Aurinkokin oli saapunut paikalle. Oli aika lähteä takaisin hotellille.
Talaia d’Alcudia
Polkujuoksu numero kaksi tapahtui reitillä, joka vei Alcudian alueen korkeimmalle huipulle. Matkaa tälle lenkille oli luvassa n. 24 km ja nousumetrejä n. 1000 m. Tälle lenkille halusin lähteä aikaisin aamusta, koska tiesin että tuossa maastossa eteneminen voi olla hidasta ja edessä saattaa olla pitkä reissu. Olisi hyvä päästä matkaan ennen keskipäivän porottavaa auringonpaistetta.
Pääsin starttaamaan vasta klo 7.40. Vähän oli uninen olo aamulla ja aamupalan kanssa meni toivottua pitenpään. Anyway matkaan mars. Aluksi n. 4 km juoksin asfalttiteitä. Oli tosin ihan siistejä teitä, kun pääsin turistialueen hälinästä pois. Tuli nähtyä mielenkiintoisia maatiloja. Possutkin olivat pihassa. Asfalttisurffailun jälkeen pääsin polun alkuun. Kylttejä oli joka suuntaan, mutta kyltti jota lähtisin seuraamaan oli Ermita de la Victoria vaellusreitti. Reitti löytyi myös Suunnostani, joka helpotti etenemistä huomattavasti.
Polun alkaessa lähdin heti ekaan, n. 200 verttimetrin nousuun. Puolessa välissä nousua säikähdin, kun kuulin kivien kolinaa. Onkohan joku kivivyöry vai mikä ihme tuolla ylempänä kolisee. Juoksin vähän matkaa ja huomasin vuohilauman. Heillä oli menossa rajun näköiset aamuleikit. Puskivat toisiaan sarvilla ja eivätkä meinanneet millään tehdä tilaa Oksaselle. Kävelin rauhallisesti heitä kohti ja pikku hiljaa vuohet väistyivät vuoren reunalle. Sain jatkaa etenemistä. Vähän matkaa juostuani tuli lisää vuohia eteeni ja tuntuikin, että niitä ilmesty vähän väliä jostain. Pääsin ekan kummun päälle.
Polku oli kivaa juostavaa, tosin erittäin kivikkoista. Tuo kivikkoinen alusta teki etenemisestä aika hidasta ja se oli täysin erilaista, mihin olin koti Suomessa tottunut. Onneksi Columbian Bajadoissa oli rockplate, joka kivasti suojasi jalkapohjaa.
Ekan kukkulan jälkeen pääsin rallattelemaan erittäin maukasta alamäkeä. Se oli pääasiassa kivan loivaa ja alamäen pääsi juoksemaan kovaa, ilman jarruttelua. Kivikkoisen alustan kanssa sai olla tarkkana, mutta muuten tuli sellainen fiilis, että tämä on yksi siisteimmistä juoksuhetkistä mitä olen kokenut. Nopea rallattelu alamäki, vuoret ja meri! Perfecto!
Matkaa oli takana 10 km, kun oli aika lähteä tunkkaamaan. Edessä oli nousu Talaia d’Alcudian huipulle. Verttiä oli edessä vähän vajaa 400 m. Tuo nousumäärä kertyisi n. 3 km matkalta. Aluksi noustiin tosi teknistä pikku polkua ja sitten saavuin johonkin parkkipaikalle. Näköjään autollakin pääsee tämän huipun juurelle. Parkkikselta matka jatkui helppoa hiekkatietä ja sitä nousin varmaan n. kilsan verran. Sitten tultiin leveälle harjanteelle jossa matka jatkui taas pientä polkua. Vähän matkaa etenin kukkulan kylkeä, jossa toisella puolella oli pudotus. Tämä ei kuitenkaan ollut mitenkään super kuumottava, koska polku oli aika leveä ja tukea pystyi ottamaan köydestä. Tässä kohtaa polku oli hieman kosteaa ja se tekikin kalliosta liukkaan. Edessä oli enää viimeinen puristus huipulle. Baana oli kivan leveetä ja nousu huipulle kävi helposti. Vähän joutui tutkimaan, että missä polku menee, mutta kyllähän sinne huipulle löytää kun tuijottaa korkeinta kohtaa.
Talaia d’Alcudian huipulta oli kivat näkymät. Näin mukavasti meidän hiekkarannan ja reitin mitä olin tullut. Huipun juurella oli myös upeat vanhat rauniot. En tutkinut sen enempää, että mitä ne olivat, mutta näytti hyvältä. Kuvasin jälleen videota ja muutamat kuvat. Oli aika laittaa lasketteluvaihde sisään.
Alamäki lähti ihan kivasti, kunnes polku muuttui kivikkoisemmaksi. Oli niin paljon pientä kiveä, että en hahmottanut polkua kunnolla. Suuntokin näytti aika erikoisesti reittiä. Päätin vain jatkaa helpoiten liikuttavaa reittiä ja suunnata Suunnon näyttämään suuntaan. Lopulta polku helpottui ja alkoi hahmottumaan paremmin. Vastaan tuli parikin eri juoksu/retkiseuruetta. Nopeat morotukset ja matka jatkui. Päästyäni kokonaan vuorelta alas, saavuin jollekin leirintäalueelle. Paikalta löytyi tulentekopaikka, vessa ym.
Leirintäalueelta jatkoin vähän matkaa hiekkatietä pitkin. Sitten Suunto neuvoi kääntymään oikealle. Polku näytti ihan joen pohjalta. Noh, sinne vaan. Tässä vaiheessa matkaa oli takana n. 16 km. Menoni hidastui todella paljon tieosuuden jälkeen. Polku jota lähdin juoksemaan oli erittäin teknistä ja täynnä pieniä nousuja ja laskuja. Aurinkokin oli alkanut porottamaan kuumasti ja nesteet alkoivat olemaan vähissä. Mukanani oli 0,5l vettä ja 0,5l elektrolyyttilitkua. Ruokana Snickersiä ja irtokarkkeja. Geelit olin jättänyt kotiin. Kuumuus ja vähäinen neste alkoi rutistaa Oksasen otsaa.
Muutaman kilsan etenin tuota todella teknistä polkua kunnes saavuin tuttuun paikkaan. Olin nyt juossut ympyräreitin läpi ja jäljellä oli enää sama polku jota pitkin olin tullut tänne. Ylitin vielä kummun, joka oli aamulla ollut ensimmäinen kunnon nousu. Jalat painoivat ja janotti. Lähdin vielä viimeiseen kunnon alamäkeen. Pääsin asfalttitielle ja lähdin hölkkämään viimeistä rypistystä. Olin saapunut takaisin ihmisten ilmoille. Olin janoinen, mutta ähkynä yhdestä upeimmasta juoksusta, jota olen ikinä kokenut.
Mallorcan Alcudian alueelta löytyy mukavia ja helpohkoja vuoristopolkuja. Sopivat erinomaisesti esim. aloittevalle vuorijuoksijalle. Jos kuitenkin kaipaa suurempia vuoria, niin ne löytyvät aika läheltä. Noin 50 km sisämaahan ja eteen tulee Mallorcan korkein huippu, Puig Major.
Kaikki kuvat ja teksti: itse Oksanen
OKSANEN 
0 comments on “Mallorca”