Pöpelikköä ja maalaismaisemaa – SisuXtrail 68 km

Pistin pelin poikki 50 km kohdalla. Jalkani ja käteni olivat täynnä naarmuja, jalassa iso rakko ja jaloista tehot loppu. Vaikka kauden ensimmäinen ultrakisa päättyikin keskeytykseen, en ole sen jälkeen itkenyt nurkassa ja miettinyt päätäni puhki, olisinko voinut tehdä jotakin toisin. Kyseessä oli kuitenkin valmistava kisa tulevia pääkisoja varten, joten olen ihan tyytyväinen tähän 50 km suoritukseen.

Huom. Kirjoitus pitää sisällään kirjosanoja!

Olin edeltävän lauantaina juossut Bodom Traililla oman ennätykseni ja samalla lennolla ajattelin jatkavani SisuXtrail 68 km kisassa. Osasin kyllä hieman epäillä omaa jaksamistani, kun kaksi kisaa on noin lähekkäin. Toisaalta en tiennyt yhtään millainen SisuXtrailin reitti on. Jos reitti on täynnä hyvää kruisailupolkua, niin eiköhän se mennä mukavasti läpi. Eipä ollut.

Kisapäivänä heräsin klo 5.50. Söin nopean aamupalan, pakkasin auton ja lähdin ajelemaan kohti Lapinjärveä. Kokeilin vielä ennen lähtöä juoksuliiviä ylleni. Ai prkl kun painaa! Nyt on todellakin inttitermein täyspakkaus päällä. Kisassa on tarjolla vain juomaa, eikä drop bagiä pääse jättämään reitin varrelle. Joten omaa evästä reilusti matkaan. Tai tulihan siellä syötyä lukuisia suuhun lentäviä ötököitä, mutta ehkä niitä ei lasketa kisatarjoiluiksi..?

Osallistujia 68 km matkalle ei ollut paljoa. Naisten sarjassa ainoastaan 2 juoksijaa ja miehissä hieman yli 10. Suosituimmat matkat olivat lyhyemmät 2/8/21/30km. Yhteensä kisailijoita oli 200 kun kaikki matkat otetaan huomioon. Kylhän siellä lähtöalueen huoltoasemalla aamukahvilla olleet papat vähän katteli, että mitä hulluja nämä 68 km juoksijat ovat.

Minuutti lähtöön ja asetuin lähtöviivalle, yksin eturiviin. Tuntui, että halukkaita vetäjiä ei ollut. Lähtötöötin jälkeen kirmasin yksin kärkeen ja perääni lähti pari muuta juoksijaa. Ajattelin lähtee hyvää vauhtia liikkeelle, jotta erottuu ketkä tänään aikovat taistella kärkisijoista. Juoksinkin varmaan ekat 10 km kärjessä ja kolme muuta juoksijaa seurasi. Oikein kukaan ei halunnut mennä ohi, vaikka ajottain juoksinkin tosi rauhallisesti. Välillä koitin vähän kiristää, mutta jengi pysyi kasassa. Ekat 10 km sisälsi ihan kivaa polkua ja aika paljon hiekkateitä. Maisemat koko kisan ajan olivat todella kivoja. Hienot maalaismaisemat ja ajoittainen navetan tuoksu antoi tälle kisalle oman leimansa. Lapin kisoissa on upeita tuntureita ja poroja. SisuXtrailissä oli tiheää metsää ja upeita maalaismaisemia.

Kisa muuttui vakavaksi jossain 10-20 km vaiheilla, kun muiden menohalut lisääntyivät. Olimme kuin villissä lännessä kun juoksimme junaraiteiden yli ja saavuimme hakkuualueelle. Itse pyörittelin silmiä ja kattelin, että eihän tässä mitää polkua näy. Noh yritetään tähdätä reittimerkintöjä kohti. Meno hidastui ja kompuroin oikein urakalla kaadettujen puiden joukossa. Meidän neljän joukosta kaksi kaveria jatkoi aikamoista ravia, vaikka maasto olikin haastavaa. Toinen vielä kommentoi ”lisää tälläistä!” Mietin, että olikohan toi kaveri nyt tosissaan? Meinasin vastata ”ei helvetti, polku olisi ihan kiva.” Sitten ymmärsin mistä oli kyse. Toinen juoksijoista juoksi kartta kädessä ja toisella oli pitkät sukat ja polvihousut. Suunnistajia! Mietin hetken, että jaksavatkohan tuota ravia maaliin asti..? Vielä on pitkä kisa edessä. Ei mennyt kauaa kun näitä kahta vikkelä jalkaista ei enää näkynyt. Jäimme kahdestaan toisen juoksijan kanssa. Näköjään meillä oli sama kenkävalintakin. Eiköhän me kenkäveljekset jatketa omaa tahtia. Noh eipä mekään kauaa juostu kimpassa kun minun piti käydä pikaisella lirulla. Kenkäveljeni paineli karkuun. Näköyhteys kyllä häneen oli vielä n. 5 km verran, mutta puheväleissä emme olleet. Eiköhän laiteta laput korville. Olin itseasiassa aika fiiliksissä, kun pääsin kuuntelemaan uutta äänikirjaa! Kyseessä oli Scott Jurekin uusin kirja ”North”. Eli siinä Jurek kertoo hänen ennätysjuoksustaan Appalacian Traililla. Vaivuin omaan juoksukoomaani äänikirjan parissa. Meno oli mieluisaa ja nautin kirjan kuuntelusta. Ainoa ongelma oli, että jaloissa olin tuntenut jo 10 km lähtien hieman väsymystä. Etureidet olivat jotenkin tukkoiset. Osasin jo alusta asti aavistella, että tänään ei ehkä tule olemaan paras mahdollinen päivä.

Reitti jatkui melko helppona 30 km asti. Välillä juostiin polkuja tai ainakin poluilta muistuttavia polkuja ja välillä hiekkateillä. Niin ja aika paljon juostiin tämän kisan aikana pelloilla. Polut ja pellot olivat kaikki aika raskaassa kunnossa. Pehmeetä, eikä hirveän koviksi tallottuja. 30 km jälkeen meno muuttui vielä hitaammaksi ja raskaammaksi. Aurinko porotti yhä lämpimämmin ja kisan polkuosuudet muuttuivat yhä haastavammiksi. Tai eihän niitä välttämättä edes poluiksi voi kutsua. Pöpelikkö tai reittimerkattu suunnistusreitti kuvaa näitä ”polkuja” parhaiten. N. 40 km kohdalla aloin väsyä ja vittuuntua. Tälläinen pöpelikköjuoksu ei vaan ole mun juttu. Kaipasin juostavaa polkua! Luonto sen kuin jatkoi vittuilua tiputtamalla kävyn suoraan käsivarteni päälle. Sehän kolahti ja kovaa!

Noin 45 km kohdalla aloin kävellä yhä enemmän. Jaloistani alkoi olemaan mehut loppu. Selvästi edellinen viikonloppu painoi vielä. Eikä poluton polkujuoksukaan tehnyt menoa helpommaksi. Viimeinen niitti tuli kun kantapääni viereen tuli n. 5 cm mittainen rakko. Joka kerta kun astuin vähänkin vinoon, niin sattui niin helvetisti. Linkutin eteenpäin ja päätin, että nyt saa riittää. Soitin kilpailunjohtajalle ja kyselin, että missä olisi hyvä keskeyttää. Raahasin itseni seuraavalle vesipisteelle. Paikalla oli todella aktiivisia ensiaputyyppejä ja yksi kisan järjestäjistä. Mukavasti kaikki kyselivät vointiani. Eihän tässä mitään hätää ole. Ukosta on vaan mehut rutistettu ulos. Sain kyydin maalialueelle.

Vaikka minulla ja kisareitillä ei ihan synkannutkaan, niin järjestelyt olivat aivan huippu luokkaa! Todella ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Oli kiva maalialueella seurailla ihmisten iloa, kun upeassa aurinkoisessa kelissä ylittivät maaliviivan. Kilpailijat saivat vielä kivat muistot kisan jälkeen ja jopa minä keskeyttäneenäkin sain kassillisen Robbesin yrttejä (http://robbes.fi/fi/)! Ihan täydellistä!

Reitistä vielä sen verran, että kuulin maalialueella, että vikat 20 km olisi ollut helpompaa ja mukavan juostavaa polkua. Eli ensi vuonna pitääkin harkita noita lyhyempiä, 21 ja 30 km matkoja. Koska juurikin ne matkat kulkivat tällä lopun paremmalla polkupätkällä. Kyllähän tuota 68 km matkaakin voi suositella esim. suunnistajille, jotka haluavat lähteä kokeilemaan ultrajuoksua.

Kisassa ei juurikaan ollut suuria nousuja ja laskuja. Eli juuri sellainen maasto puuttui jossa olen vahvimmillaan. Pidän Vaarojen Maratonin kaltaisista reiteistä, joissa on selkeää teknistä polkua ja reilusti nousuja ja laskuja. SisuXtrail sisälsi minulle haastavia tasaisia hiekkateitä ja sitten sitä toista ääripäätä eli pöpelikköä.

Kisan kärkisijat menivät juuri näille kahdelle juoksijalle, jotka lähtivät siellä kisan alun hakkuualueella karkuun. Onnea Mikko Eklund todella upeasta voitosta! Onnea Aki Ylitalo (2. sija) ja Mikko Kohonen (3. sija)! Kovia suorituksia!

Kuten aikaisemmin kirjoitin, en ole vaipunut masennukseen tämän keskeytyksen myötä. Viime vuonna Pallaksen keskeytys opetti minulle paljon. Osaan tunnistaa merkit kun Oksanen on loppu. Osaan myös henkisesti käsitellä lyhenteen DNF paremmin. Olen tyytyväinen, että sain tästä kisasta hyvän valmistavan kisan tulevia koitoksia varten. Auttaa paljon heinäkuun NUTS Ylläs Pallas 134 km valmistautumiseen! Nyt vaan parannellaan tuo paha rakko ja palautellaan jalat. Sitten takaisin treenien pariin!

Strava