Kyllä! Halusin mennä juoksemaan tuon Suomen teknisimmän polkuosuuden kahteen kertaan! Halusin mennä kärsimään tuplasti sen mitä kärsin viime vuonna, juostuani Vaarojen Maraton 43 km matkan. Nyt halusin kiertää tuon reitin kahteen kertaan ja kerryttää kokonaismääräksi 86 km ja 3200 nousumetriä! Tuo niin upean raskas kilpailu pelottaa, mutta houkuttelee myös kokeilemaan. Miten kävi? Päättyikö kausi pettymykseen vai maaliviivatuuletukseen?

Vaarojen Maraton on nyt useampana vuotena päättänyt Buff Trail Tourin ja minulle tämä olisi kolmas kerta kun lähden Kolille köpöttelemään. Viime vuonna tuskailin uuden reitin kanssa. Varsinkin loppu otti koville, kun energiavajaana hölkkääjänä yritin selviytyä uudistetusta ja todella raskaasta loppuosuudesta. Tälle vuodelle reittiä oli muutettu niin, että tuo raskas Mäkrän nousu tulee heti reitin alussa. Näin nousuja/laskuja jakaantuu tasaisemmin koko reitille. Kierroksen keskivaiheilla, n. 20 km kohdalla alkaisi kaikkien rakastama Ryläykselle nouseminen.

Tästä raportista tuli aika pitkä, mutta toivottavasti jaksatte lukea. Lupaan että tarina paranee, mitä pidemmälle se etenee.

vaarat2017-5.jpg

Saavuimme Kolille jo torstaina. Tässä perjantain kevyt lenkittely mökkimme ruskaisessa ympäristössä.


Kisapäivä – startti klo 7

Herätyskello kiekui klo 4.45. Yö oli yhtä tuskaa tai unen saanti oli yhtä tuskaa. Taisin lopulta nukahtaa vasta joskus yhden jälkeen yöllä. Kaikenlaista ajatusleikkiä tuli kokeiltua, että uni tulisi. Toisaalta huonot yö-unet eivät yllättäneet, eivätkä sotkeneet itseluottamusta. Aamupala naamarin ja kohti kisakeskusta. Mökistämme AP lähti 43 km matkalle ja Mikko oli valinnut 43 km retki-sarjan. Hänellä oli pidempään kestänyt vamma ja siksi lähti retkeilemään. Juuso oli lähtenyt jo edellisenä päivänä 130 km perusmatkalle.

Kisakeskukseen päästyä kävin viemässä drop bagiin tavaroitani. Jätin sinne vaihtokengät ja -sukat, sekä kaikenlaista syötävää. Drop bagiin tulisin pääsemään käsiksi kisan puolivälissä eli ensimmäisen kierroksen jälkeen. Aamulla lämpötila näytti muistaakseni n. 6 plusastetta. Vaatetus puolelle olin valinnut shortsit ja t-paidan. Lämmikkeiksi irtohihat, hanskat ja Buffin. Hanskoja ei juurikaan kisassa tarvinnut. Irtohihoissakin tuli ajoittain liian lämmin ja joudin käärimään ne ranteisiin. Juoksuliiviin olin pakannut tuulitakin, EA-setin, suolatabletteja, nestettä ja syötävää.

 

Kello näytti varttia vaille seitsemän. Oli aika lähteä lämpimästä auditoriosta ulos lähtöalueelle. Siellä vielä tuttujen kanssa jerryä ja oli aika kasaantua lähtöviivalle. ”Kymmenen sekuntia lähtöön” huuto tuli yllättäen. Oho kohta sitä jo mennään. Eipähän päässyt liiemmin jännittämään. Pam! Ennakkosuosikit ryntäsivät samantien kapean metsätien kärkeen. Itse taisin jäädä jonnekin 12-15 sijoille eli kärkiletkan hännille. Katselin vähän aikaa kärjen menoa kunnes päätin olla välittämättä heidän menostaan. Juoksin rauhassa ja omaa tahtia. Välillä olin kärkiletkassa kiinni ja sitten taas yksikseni letkasta irrallaan.

Mäkrän vaativa nousu tuli tällä kertaa jo heti kilpailun alussa. Se meni ekalla kierroksella kivasti ja taisin nousun aikana ohittaa Tomin ja pääsin toisen Teemun imuun. En siinä kuitenkaan kauaa roikkunut, kun hän paineli alamäessä karkuun. Seuraavaksi ohitin perusmatkalaisia jotka olivat juuri startanneet heidän toiselle kierrokselleen. Osalla läppä lensi vielä ihan kivasti ja pääsimme vaihtamaan kuulumisia. Mäkrän ja Kiviniemen välin juoksin yksin. Teemun näin edellä aina jollain pitkällä suoralla, mutta muuten ei juurikaan ketään näkynyt.

Vaarojen Maratoniin olin ottanut erilaisen ravintotaktiikan, koska tuo puoli oli aika pahasti yskinyt tämän vuoden kisoissa. Taktiikkani ei ollut mitään rakettitiedettä, vaan yksinkertaisesti söisin vähemmän kuin aikaisemmin. Se toimi! Ekan kierroksen ravinnoista puolet olivat geelejä ja puolet suklaata ja vihreitä kuulia. Nestettä minulla oli 0,5l vettä ja 0,5l elektrolyyttejä. Lopulta elektrolyyttilitkua en juonut kuin tuon 0,5l koko kisan aikana. Olin lukenut, että sekin saattaa joillakin aiheuttaa vatsavaivoja ja nyt päätin kesken kisan testata, jospa pärjäisin ilman sitä. Vedin kuitenkin veden lisäksi suolaa, joka esti kramppien syntymistä. Otin tavallaan riskin olla juomatta elektrolyyttilitkua, mutta se riski toimi. Vatsa ja jalat toimivat koko kisan ajan moitteettomasti!

Saavuin Kiviniemen vesistön ylitykselle. Matkaa oli takana 18 km. Ei muuta kuin veneen kyytiin ja muutamat läpät soutajan kanssa. Se ylitys meni todella nopeasti ja matka pääsi taas jatkumaan omin jaloin. Heti vesistön ylityksen jälkeen tuli huolto jossa ohitin edelläni juosseen Teemun. Sen jälkeen jatkoin matkaani yksin kohti legendaarista Ryläystä. Edessä oli kisan teknisin osuus. Ryläykselle nousevalla polulla löytyy todella paljon liukkaita isoja kiviä, kalliota ja juurakkoa. Saa olla todella tarkkana, että pysyy pystyssä. Yksikseni juostessa päätin ottaa Ryläyksen osuuden todella rauhallisesti. Menoni näytti varmasti aika ujolta, mutta halusin säästää voimia turhilta räpiköinneiltä ja kaatumisilta. Ryläykselle nouseminen alkaa n. 20 km kohdalla ja huippu saavutetaan kun matkaa on taitettu 28 km. Koko tuon vajaan kympin osuuden saa olla silmät tiukasti kiinni polussa. Ryläyksen haastavuus oli myös vaikuttava tekijä kenkä valinnassa. Valitsin kengät sen mukaan missä on paras pito märällä kalliolla. Koska mudassa ei juurikaan mikään malli pidä kunnolla ja kosteassa juurakossa vain nastat pitävät. Nastoilla taas en halua juosta näin pitkiä matkoja, joten valitsin kengät kalliopidon mukaan (…ja sen mukaan mitä jengi käytti UTMB:llä 🙂 ). Valinta oli hyvä! Columbia Montrail Caldorado II kengät hoitivat tehtävänsä loistavasti, eikä kaatumisia tullut.

Ryläyksen jälkeen pääsee vähän aikaa hengähtämään helpommalla tie- ja polkuosuudella. Sen jälkeen tuleekin viimeinen vesipiste ja sitten lähdetään ekan kierroksen viimeiselle kympille ja tunkkaamaan Kolin rajuja nousuja. Juuri ennen tuota viimeistä vesipistettä sain Eetun kiinni. Vesipisteelle painelimme aika samaan aikaan, mutta itse hoidin taas huollon nopeasti ja sain eroa Eetuun. Ekalla kierroksella join aika vähän ja huolloissa täyttelin vain toista pulloa. Eli huollot hoituivat nopeasti.

Ensimmäisen kierroksen viimeiselle kympille sain seuraa 13,5 km juoksijoista. Heistä sain ehkä vähän liikaakin intoa juosta Kolin nousuja ja laskuja vauhdilla. Jotenkin se ruokki nälkää ohittaa, kun näki muita juoksijoita edellä. Ensimmäisen kierroksen viimeiseen nousuun vedin shortsit ylös ja lähdin power haikkaamaan vauhdilla. Ohitin useamman 13,5 km juoksijan ja saavuin maalialueelle, mikä tarkoitti minulle puoliväliä. Selostaja joutui hieman ohjailemaan 13,5 km maaliintulijoita. ”Tehkää tilaa, kun sieltä tulee 86 km Oksanen puolivälin huoltoon.” Pääsin joukon läpi ja ensimmäinen kierros meni aikaan 5h 19min. Olin juossut ensimmäisen kierroksen 10 minuuttia nopeammin, kun mitä viime vuonna juoksin ainoastaan yhden kierroksen. Mietin, että olinkohan sittenkin tullut liian kovaa? En huolestunut, koska tiesin juosseeni maltillisesti. Toisaalta reittikin oli tänä vuonna erilainen, joten vaikea verrata.

Puolivälin huollossa sain käsiini drop bagin. Kaivoin sieltä heti kuivat sukat ja revin märät jalastani pois. Kyselin myös särkylääkettä, koska kaipasin kipeään jalkapohjaani helpotusta. Tuo vamma on vaivannut jo yli kuukauden. Sain jonkun pillerin jonka vedin kurkusta alas. Seuraavaksi vähän keittoa naamarin ja herkullinen keksi jälkkäriksi. Samalla huoltoon saapuivat vesipisteellä ohittamani Eetu ja heti hänen perään Heikki. Taisin vähän hätääntyä, koska ekaa kertaa tämän kisan aikana huollossa minulla meni pitkään ja kilpailijat olivat tulossa ohitse. Rauhoittelin itseäni ajatuksella, että tämä huolto kannattaa tehdä viisaasti ja rauhassa. Menee toinen kierros sitten mukavammin. Täytin vielä liivini uudella satsilla geelejä, suklaita, keksejä ym. ja lähdin hölkkäämään toiselle kierrokselle.

 

_DSC1986.jpg

Näkymät Ukko-Kolilta. Kuva otettu kisan jälkeen.

Takanani oli 43 km ja toiset 43 km edessä. Jalat tuntuivat hyviltä, vaikka takareisissä olikin pientä kireyttä. Taisi Kolin vuoristorata saada pientä otetta Oksasen jaloista. Toiselle kierrokselle lähdin yksin. Eetu meni sisälle tekemään puolivälin huollon ja Heikki jäi pihalle. Huomasin ennen huollosta lähtöä, että Heikki näytti aika valmiilta ja varmaan kohta tulee tuijottelemaan mun kantapäitä.

Oli jotenkin masentava fiilis juosta uudestaan saman lähtöviivan yli. Ei helvetti takas samaan kuravelli, kivimiinakenttä, juurakko viidakkoon. Onneksi nyt on ainakin tuoreessa muistissa missä kohtaa reittiä on mitäkin. Jos vaan pääkoppa enää toimii. Toiselle kierrokselle lähtiessä tajusin myös suuren virheen drop bagissäni. Siellä ei nimittäin ollut Coca-Colaa. Nyt janoisena, hikisenä ja väsyneenä olisin kaivannut Kokista ja kovasti! Tuo ajatus kylmästä Kokiksesta kiusasi minua todella pitkään. Huikkailin vain vettä ja toivoin sen maistuvan edes vähän kokikselta. Eipä maistunut muulle kuin paskan makuiselle lötkö vedelle.

Toisen kierroksen alkua ehdin juosta vain kilometrin verran, kun näin takanani Heikin. Olin siis aistinut oikein hänen valmiuden huollossa. Juostuani lähes kokonaan ekan kierroksen yksin, olin suunnitellut toiselle kierrokselle seuralaisekseni podcastejen kuuntelua. Ehkä odotan vielä korvakuullokkeiden korville laittamista. Ehkä tosta Heikistä tulee juttuseuraa tokalle kierrokselle? Vai paineleeko heittämällä ohi? Ei painellut ohi vaan jäi kyttäileen muutaman metrin päähän. Hmm…jospa kokeilisin tässä Mäkrän nousussa ottaa irti. Katotaan mitä tekee. Yritin muutamaankin otteeseen kiristää tahtia, koska halusin kovasti kuunnella podcastejä. Heikki ei jäänyt, vaan pysyi tiukasti beesissä. Päätin rauhottua ja jatkaa taas omaa rauhallista menoani. Oli aika aloittaa keskustelut Heikin kanssa.

Jännä juttu miten sitä olisi halunnut juosta toisenkin kierroksen itsekseen, mutta sain kuitenkin huippu hyvän tyypin tietämättäni seurakseni. Keskusteluiden edettyä tuli selville, että asumme aika lähellä tosiamme ja molemmat käy treemassa Sipoonkorvessa. Löytyi myös paljon yhteisiä tuttuja ja työmaailmoista yhtäläisyyksiä. Myös varusteintoilua löytyi molemmilta ja kehuimme vuorotellen omia kenkävalintojamme. Nyt kun löytyi hyvää seuraa, niin kuinkakohan pysytään samassa vauhdissa. Ottaakohan toinen kohta kofeiini geelin ja siivet alleen vai vedetäänkö kimpassa toisemme maaliviivan yli.

Saavuimme toiseen kertaan Kiviniemen vesistön ylitykselle. Tuota edelsi n. 5 km yhdessä arvuuttelua, että eikös se Kiviniemi pitäisi kohta tulla. Väsyneenä sitä alkaa toiveajattelemaan, että eiköhän se ton mutkan tai ton kukkulan takana jo ole. Istuimme samaan veneeseen. Heitin soutajalle läppää, että sä soudat ihan liian nopeasti. Voitaisiin vielä vähän aikaa istuskella täällä. Matkaa oli jo takana 62 kilometriä. Ei auttanut muuta kuin nousta veneestä ja jatkaa matkaa. Sudittelimme mutaisen ylämäen ja saavuimme vesipisteelle. Täytin molemmat pulloni, sillä Coca-Cola unelmointi oli tyhjentänyt pulloni.

Ryläys tuplana! Rinta rinnan lähdimme hölkkämään kohti ihanaa Ryläystä. Ryläykselle matkatessa ohitimme perusmatkalaisia ja kimpassa vitsailimme Ryläyksen ihanuudesta. Toivottavasti pääsimme piristämään noiden sotureiden loppumatkaa. Ryläys meni jälleen rauhassa ja tarkasti sipsutellen. Menin edellä ja Heikki seurasi. Heikillä oli sauvat mukana ja se sai ajatuksiini, että kyllästyisiköhän se jossain ylämäessä mun löntystelyyn ja sauvoo karkuun. Sauvoilla kun poweria saa aika kivasti ylämäkiin.

Ryläykselle noustessa teimme samaa arvuuttelua kun Kiviniemelle saavuttaessa. ”Eikös se Ryläyksen huippu tule ihan kohta?” Tuota arvuuttelua kesti useamman kilometrin ja lopulta pääsimme huipulle. Aah mikä maisema. Nopea vilkaisu sivulla näkyvään ruskaiseen latvamaisemaan ja äkkiä katse takaisin Ryläyksen polkuun.

Ryläyksen alamäessä päätin soittaa maratonilla juosseelle AP:lle:
”Ootko jo maalissa?” -kysyin
”Joo, kui?” -AP
”Pystytkö tekemään super suuren palveluksen? Voin maksaa vaikka kympin jos ostat mulle kylmän Coca-Colan maaliviivalle!” -vastasin
”Joo käy!” AP vastasi.
Kisan jälkeen selvisi, että AP oli vähän säikähtänyt soittoani. He olivat seuranneet etenemistäni GPS-lähettimen kautta ja vähän ennen soittoani GPS-palleroni oli kadonnut kartalta. Olivat sen takia luulleet, että olin keskeyttänyt ja soittelin sitä heille. Syy GPS-palleron heikkoon näkyvyyteen oli se, että juoksimme Heikin kanssa kimpassa ja hänen GPS-pallero peitti minun.

Ryläyksen jälkeen saavuimme viimeiselle vesipisteelle jossa ei enää näkynyt yhtään ketään. Vitsailimme keskenämme, että ei ollut järjestäjät enää näin myöhään paikalla. Onneksi saimme vedet tankattua ilman auttavia käsiä. Vesi oli lämmintä.

Olimme jo ennen Ryläystä puhuneet, että olisi kova juttu jos alittaisimme 12 tunnin. Nyt aloimme tarkemmin miettimään, että onkohan se enää mahdollista. Matkaa oli enää kympin verran, mutta nousumetrejä aivan älyttömästi. Kelloni näytti 10h 30min eli puolitoista tuntia aikaa päästä alle 12 tunnin. ”Eiköhän me Heikki tehdä se!” Tsemppasin lähtiessämme kohti huollon jälkeistä ylämäkeä. Etenimme reippaasti. Heikki sauvoi ja minä runnoin power haikkausta. Etenimme hyvää vauhtia. Alamäet ja tasaiset juoksimme vauhdilla. Vähän kyllä vitsailtiin juoksutyyliämme, koska se näytti ihan siltä kun shortseissa olisi ollut jotain ylimääräistä.

vaarojenmaraton2017-5138 (1)

Oksanen | Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

vaarojenmaraton2017-5144 (1)

Heikki | Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

Hyvän väriset paidat jätkillä!

Hämärä alkoi hiipiä. Tuleekohan sitä otsalampulle käyttöä? Päätin ottaa otsalampun viimeisissä teknisissä alamäissä käyttööni. Heikki jatkoi ilman otsalamppua. Minulla oli ajoittain ollut toisella kierroksella näön kanssa pientä heittoa ja siksi päätin, että pakko käyttää otsalamppua tässä valossa. Viimeinen alamäki ja satamaan. Tästä lähtisi viimeinen ylämäki rypistys kohti maalia.

Satamaan saavuttaessa huomasimme edessämme juoksijan. Ajattelimme, että joku perusmatkalainen siinä menee. Toimitsija kuitenkin huusi meille: ”sinne vaan beesiin, vielä ehtii saada kiinni.” Kysyin häneltä, että eikös tuo ole perusmatkalainen? ”Hän on teidän kanssa samalla matkalla” vastasi toimitsija. Heikin kanssa vilkaistiin toisiamme ja alettiin pohtimaan, että pitäisköhän tähän loppuun saada vähän lisää mielenkiintoa. Eiköhän lähetä vielä vähän härnäämään ja tavoittelemaan tuota edellä menevää tummaa hahmoa. Päätin sammuttaa otsalampun ja lähdimme ”stealth-modella” tavoittelemaan edellä menevää juoksijaa.

Olimme päässeet nousun puoleen väliin, kun ihmettelimme että mihinköhän se juoksija on kadonnut. Tässä on nyt pitkä suora eikä näy edellä. Onkohan sille tullut tarve mennä pusikkoon vai onko spurtannut karkuun? Jatkoimme matkaa eikä edessä näkynyt ketään. Päätimme hieman rauhoittua ja samalla kuvasin Facebookkiin live-videon. Yllätykseksemme saimme kohta huomata, että hetkinen siltähän tulee takaa juoksija. Mitä helvettiä? Kuka toi nyt on? Päätimme ottaa jalat alle ja jatkaa vauhdilla. Juoksimme ne osuudet mitkä pystyimme ja juoksimme ne kovaa. Saavuimme viimeiseen jyrkkään nousuun. Lähdimme tuohon nousuun vauhdilla juosten. Runnoimme, läähätimme, taistelimme! Halusimme tehdä kaikkemme, että emme enää menettäisi yhtään sijoitusta. Päästyämme noin puoleen väliin tätä jyrkkää nousua tajusimme, että ei pysty enää ottamaan kiinni. Ei kukaan tätä ylämäkeä pysty enää näillä jaloilla juosta sellaista vauhtia, että saisi kiinni.

Olimme aikaisemmin puhuneet, että ylitämme maaliviivan rinta rinnan. Näin teimme! Saavuimme maaliviivalle ajassa 11h 58min ja jaetulla yhdeksännellä sijalla! Aivan älytön fiilis! Pääsimme alle 12 tuntia ja kympin sakkiin! Emme voineet muuta kuin nauraa ja tuulettaa onnistumistamme! Huikea taistelu oli takana. Onnistumisen fiilistä paransi myös se, että moni kaveri oli tullut maaliviivalle kannustamaan ja onnittelemaan. Kiitos frendit!

…ja mikä parasta, sain käteeni kylmän Coca-Colan!

IMG_4949

Kokis kourassa ja hymy herkässä! Kuva: Mikko

 


Tulokset: http://my6.raceresult.com/72327/?lang=fi#2_B15D0D

Strava: https://www.strava.com/activities/1219664347

Kisavarusteet:

  • Columbia Montrail Caldorado II kengät
  • Kaksi paria Stance sukkia
  • Columbia Montrail Titan Ultra shortsit
  • Columbia Montrail Titan Ultra t-paita
  • Columbia Montrail Titan Lite tuulitakki
  • Salomon S-Lab Sense ultra liivi
  • Adidas Running irtohihat
  • Buff original
  • Columbia Trail Summit Running hanskat
  • High5 geelejä, Snickersiä, Vihreitä Kuulia, Marabou keksejä
  • Suunto Ambit3 Peak
  • Petzl Tikka XP otsalamppu
  • Ciele lippis

vaarat2017-2.jpg

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s