Bikepacking Hanko

Lupa viikonlopun mittaiseen pyöräretkeen – check!
Aleksi ja Pauli lähtee messiin – check!
Minnes mentäisiin? Aloitin kartan pyörittelyn. Halusin ajaa reitin jossa olisi mahdollisimman hiekkateitä. Halusin myös seikkailua, mageet leiripaikat ja ennen kaikkea ikimuistoisen kokemuksen. Hetken gravelmap.comia silmäiltyä tiesin minne haluan. Avasin Strava Route Plannerin ja aloin piirtämään reittiä. Zoomailin gravelmapista merkattuja hiekkateitä ja piirsin ne Stravan reittisuunnitelmaan. Noin kahden tunnin tietokoneen tuijottamisen jälkeen reitti oli valmis! Lähdemme ajamaan rannikkoa pitkin kohti Hankoa! Mittaa reittisuunnitelmalle tuli n. 500 km ja aikaa tuon suorittamiseen oli perjantai aamusta, sunnuntai iltaan!

Kyseessä on pisin raportti mitä olen kirjoittanut. Aloitin tämän kirjoittamisen heti reissun jälkeen elokuussa 2020, mutta työläs kirjoitus jäi kiireiden takia tauolle. Nyt palasin kirjoityskoneen äärelle ja väänsin väkisin tarinan valmiiksi yhdestä hienoimmista seikkailuista!

Retkeen valmistautuminen alkoi hyvissä ajoin ja tarpeellisten varusteiden hankintaan oli hyvin aikaa. Minulla suurimmat uudet hankinnat tätä reissu varten olivat Nemo Hornet 1p teltta ja Restrapin satulalaukku. Nämä hankinnat tekivät reissusta selvästi mieluisemman. Vanha rikkinäinen satulalukku sai jäädä kotiin ja tilalle tuli todella laadukas ja tilavampi Restrap satulalaukku. Vanhaa isohkoa telttaa en halunnut kantaa mukanani joten Nemo Hornet 1p oli erittäin hyvä hankinta! Alle kilon painava yhden hengen teltta kulki helposti satulalaukussa. Varusteista listaa tämän tekstin lopussa ja jossain vaiheessa ajattelin tehdä videota koko retkipyöräily setupistani.

• 

• 

Perjantai 28.8. | Helsinki-Bjurs (Inkoo) | 165 km

Jos Korona ei olisi tullut kiusaamaan, niin olisin ollut Chamonixissa jännittämässä UTMB:n starttia. Tarkoitukseni oli juosta Mont Blancin ympäri 170 km verran. Kisa kuitenkin peruuntui ja tuolle viikonlopulle oli keksittävä jotain ja tämä bikepacking reissu oli täydellinen korvike!

Viimeinkin pyörä pakattuna ja oli aika aloittaa retki. Alku oli lähinnä selviytymistä PK-seudulta ulos. Kurvasin alkuun Itä-Vantaalta kohti Länsi-Helsinkiä, Aleksin kotikylää. Matkalla poikkesin Paulin kotona ja siitä jatkoimme yhdessä kohti retken virallista lähtöä eli Länsi-Helsinkiä. Siellä Aleksi jo odottelikin, koska olimme tyylikkäästi vain puoli tuntia myöhässä. Oli vakio säätöä ennen retkelle lähtöä. Nopeat höpinät, ilma-femmat ja matkaan. Nyt oli koko remmi kasassa ja retki sai virallisesti alkaa.

Ekalle päivälle oltiin suunniteltu n. 165 km reitti. Yöpyminen tapahtuisi Bjrusin luontoalueella, Inkoon saaristoossa. Sinne halusimme ehtiä ennen pimeän tuloa (n. klo 20.30). Saareen kulki myös lossi ja viimeinen sellainen taisi lähteä klo 22.00. Eli viimeistään silloin olisi oltava paikalla. Ensimmäisen päivän eka isompi pysähdys oli suunniteltu Porkkalanniemeen. Sinne kurvailimme Espoon keskuspuiston hiekkateitä. Länsiväylän alitettua pääsimme tosi maukkaille ”syrjemmille” hiekkateille. Ensimmäinen jännittävä hetki tuli kun tulimme yhden hiekkatien päähän ja samalla vastaan tuli auto, joka oli juuri tullut sähköportista sisään. Portti sulkeutui hiljalleen auton jälkeen edessämme, emmekä ehtineet siitä ennen sulkeutumista. Portti meni kiinni ja mistään ei pääsyt yli eikä sivuilta kiertämään. Ei hitto. Joudutaanko nyt lähtemään takaisin? Onneksi huomattiin portin reunassa pieni nappi. Painoin sitä ja kaikkien helpotukseksi portti avautui juuri jalankulkijan leveyden verran. Matka sai jatkua.

Porkkalanniemi alkoi lähestyä. Kurvailimme mukavaa asfalttitietä, kunnes pysähdyimme kahville. Tästä olisi vielä muutama kilsa niemenkärkeen. Kahvia ja pullaa teki sen verran kovasti mieli, että tässä kohtaa oli nyt pysähdyttävä. Sumppien jälkeen vikat kilsat kunnes saavuimme Porkkalanniemen hiekkateille ja luontopoluille. Reitti muuttui kohtuu tekniseksi. Oli kalliopolkua ja kevyttä juurakkoa. Ajamalla kuitenkin päästiin aika lähelle rantakallioita. Viimeiset metrit talutimme meren äärelle. Onpas nätti paikka! Fillarit parkkiin ja lepo-/eväs-/kuvaustauko.

• 

• 

Matka sai jatkua. Könysimme kalliot takaisin ylös, poljimme polkupätkän takaisin hiekkatielle ja lopulta olimme takaisin mutkaisella asfalttitiellä. Seuraava tavoite oli lounas. Onneks kaikilla oli paljon evästä matkassa, joten pärjäsimme hyvin vielä muutaman tunnin ajan. Itse olin täyttänyt snack bagin Noshtin vauhtikarkeilla ja Noshtin proteiini paloilla. Runkolaukussa oli kolme pussiruokaa ja yksi aamupala pussi. Vaikka reittimme kulkikin pääosin hiekkateillä, niin olin katsonut ennen reissua sopivia paikkoja lounaan syömiseen, eväiden ostamiseen ja vesipullojen täyttämiseen. Olin varautunut kolmella pullolla. Kaksi niistä olivat Eliten Fly MTB pulloja. Kooltaan 0,9L ja 0,7L. Noillakin pärjää hyvin ja kolmas ”työkalupullo” oli leiriä varten. Se minulla oli alaputkessa ja ajon aikana työkalut sisällä pussiin pakattuna. Leirin lähestyessä täytin sen vedellä ja siirsin työkalut vyölaukkuuni.

Lounas venähti lopulta aika myöhään. Matka lounaspaikkaan (ABC Pikkala) ei ollut kovin pitkä, mutta maasto oli melko hidasta. Upeiden hiekkapätkien lisäksi tuli ns. yllätyspolkuja. Oli kapeeta, mutta ajettavaa polkua. Välillä käytiin kallioillakin. Todella hienoja ja ajettavia osuuksia. Ajoimme näitä osuuksia jännityksellä ja mietimme, että koskahan se super juurakko iskee, mutta yllättäen kaikki olivat gravel-pyörällä ajettavia.

Lounastauon jälkeen jatkoimme kohti Inkoota. Vähän jouduimme kurkkimaan kelloa ja laskeskelemaan leiriin saapumisaikaa. Näyttäisi siltä, että ehdimme ennen pimeää. Ajoimme jonkin matkaa ison tien varrella. Aleksi vanhana maantiekisaajana opetti meille miten ajetaan porukassa. Vuorovedoin ajoimme kohtuu kovaa kohti Inkoota. Sitten koukkasimme vielä pienille hiekka- ja asfalttiteille. Lopulta olimme Inkoossa. Oli aika ostaa iltapalaa leiriin. Yllättäen ruuan lisäksi kaikille tarttui muutama purkki olutta matkaan. Ihastelimme Paulin kanssa kun Aleksi pakkasi kaikki ostokset hänen upouuteen Apiduran pieneen tilaan pakkautuvaan reppuun. Oli muuten kätevä. Seuraavalle retkelle otettava joku vastaavanlainen. Inkoon kaupalta oli vielä n. 10 km matkaa leiriin. Tuo etappi oli asfalttia. Pojat painoivat hienosti edellä ja minä roikuin jotenkin mukana. 650b renkaat alhaisilla paineilla eivät oikein loistaneet asfaltilla. Onneksi tajusin myöhemmin retkellä lisää ilmaa renkaisiin. Asfalttitie tuli päätökseen ja edessä oli meri. Toisella puolella rantaa lossi lähti kohti meidän puolta. Hetkeksi pyörät parkkiin ja odottelemaan lossia. Pienien minuutti määrien hengailun jälkeen lossi oli meidän puolella ja oli aika rullata sen kyytiin. Lossimatka oli lyhyt, mutta todella siisti kokemus! Upeat maisemat ja lossi toi päivään oman leimansa. Vastarannalla ajoimme lossista ulos ja heti alkoi luksus hiekkatie. Sivulla oli pelto ja ai, että miten upea näky pellolla oli. Peura perhe tuijotteli meitä kun soratie rohisi allamme. Hetken tuijottelun jälkeen peurat lähtivät juoksemaan saman suuntaisesti meidän kanssa. Huh huh, mikä näky ja fiilis!

• 

• 

Lopulta saavuimme leiripaikalle. Edessämme oli todella upea hiekkaranta! Aloimme tutkimaan sopivaa paikkaa teltoille. Löysimme metsän puolelta sopivat paikat. Teltat pystyyn ja iltapalan valmistukseen. Pian kattilat porisivat ja oli aika nauttia pussiruokaa auringonlaskussa. Myös joutsenet tulivat kattomaan ketäs heidän rannoilleen on saapunut. Ilta sujui mukavasti syödessä ja juodessa rantakalliolla. Oli aikamoisen jees ilta!

Lauantai 29.8.2020 | Bjurs – Hanko – Teijon kansallispuisto | 172 km

Tulipa nukuttua huonosti. Nukahtaminen venyi aika myöhään ja tunnin unien jälkeen heräsin vieressä nukkuneen Aleksin pyörimiseen. Myös joutsenet pitivät koko yön ihme meteliä. Kylläpä lähtee ärsyttävä ääni noin kauniista eläimestä! Aamu oli upea. Söimme aamupalan samalla kalliolla kuin iltapalan, auringon lämmittäessä. Noissa maisemissa pikakahvikin maistuu hyvältä!

Sitten kamat kasaan ja kohti päivän baanoja. Teltan pakkaaminen ja purkaminen kävi koko reissun ajan todella vikkelästi. Myös laukut oli nopea laittaa kasaan. Restrapin holster+kuivapussi systeemi on tosi toimiva. Kamat vaan kasaan pussiin ja sen jälkeen kuivapussi pyörässä koko ajan olleisiin holstereihin.

Ensimmäinen hiekkabaana lossille ja siitä matka jatkui kohti Hankoa. Päivä tulisi olemaan pitkä. Rettisuunnitelma oli ajaa rannikkoa pitkin Hankoon ja sieltä vielä kohti pohjoista ja Teijon kansallispuistoa. Kilsoja tulisi kertymään n. 170 km. Tämä päivä piti sisällään eniten asfalttiteitä.

Bjrusin jälkeen eka pysähdys oli jo n. 10 km jälkeen todella upeassa kahvilassa. Siitä matka jatkui kohti Tammisaarta. Tuolla välillä eteen tuli vielä Raaseporin linna. En ollut huomioinut sitä ollenkaan reittisuunnitelmassa. Päätimme kuitenkin käydä kurvaamassa tuo n. 2 km extralenkki, jotta pääsisimme näkemään Raaseporin linnan. Hienohan se oli!

• 

• 

• 

• 

Seuraavaksi saavuimme Tammisaareen. Ajoimme kauppakadun poikki ja ihailimme Tammisaaren meininkiä. Olen aina fiilistellyt tuota heidän sympaattista kauppakatua jonka varrelta löytyy pieniä mielenkiintoisia putiikkeja. Tullut aikoinaan reissattua ahkeraan Tammisaaressa ja Hangossa töiden takia. Mietimme nyt, että pysähdymmekö jo Tammisaaressa syömään. Kello ei ollut vielä hirmu paljoa joten päätimme syödä lounasta vasta Hangossa. Aiheesta käytiin kyllä pieni taistelu, mutta loppujen lopuksi päästiin yhteisymmärrykseen. Täytimme vain vesipullomme, haukkasimme vähän evästä ja jatkoimme matkaa. Sääli, että ei tullut oltua Tammisaaressa pidempään, mutta matkaa oli jatkettava jos halusi päästä Teijoon valoisan aikaan.

Reitti Hankoon oli aika tylsää asfalttitietä. Ehkä koko reissun tylsin osuus. Mielenkiinto reittiin lisääntyi vasta kun alettiin olemaan itse Hangossa. Ajoimme suoraan Hangon kuuluisille hiekkarannoille. Oli pakko ottaa fillarista kuva legendaarisen Hangon pukukopin vieressä. Sen jälkeen jatkoimme matkaa meren rannalla sijaitsevaan Classic Pizzaan. Kyllä nyt teki pizza hyvää (tietysti oluen kera)! Otimme ruokailun rauhassa ja fiilistelimme vieressä lilluvaa merta. Teki mieli jäädä tähän, mutta matkaa oli jatkettava. Kävimme vielä nopeasti Hangossa moikkaamassa kaveriani Väiskiä. Hän oli juuri pistänyt pystyyn todella hienon Villa Aurora bed & breakfast majoituksen. Oli tosi mukava nähdä Väiskiä pitkästä aikaa! Hän myös tarjosi erittäin houkuttelevaa vaihtoehtoa eli jäädä tähän hänen juuri avattuun majoitukseen yöksi. Nätisti kieltäydyimme, koska halusimme vielä lähtee testaamaan itseämme n. 80 km verran. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla tuli fiilis, että nyt saattaa tulla vaikea etappi eteen. Ihanan pizzan tuoma väsy alkoi painaa.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Kurvasimme ulos Hangosta. Edessä oli vielä pitkä pätkä kohti pohjoista. Menoa onneksi nopeutti se, että ajoimme suurimmaksi osaksi asfaltilla. Teimme jopa reittisuunnitelmaan pienen muutoksen ja jätimme yhden hiekkatie koukkauksen tekemättä. Nyt oli vaan painettava suorinta ja nopeinta reittiä, jotta ehtisimme leiriintymään ennen pimeätä. Matka eteni loppujen lopuksi tosi kivasti ja tämä 80 km etappi taittui kohtuu vaivattomasti. Koko matkan ajan vain aarvuuttelimme, että olisiko leiriytymispaikan läheisyydessä sijaitsevassa Mathildeldalenin kylässä kauppaa mistä saisi vielä ostettua viimeiset herkut leiriin. Olimme kyllä varanneet ruokaa jo nyt tarpeeksi, mutta Mathildeldalenista ostaisimme vain jotain pientä naposteltavaa jos sitä sieltä saisi. Myös vesipullot olisi täytettävä.

• 

• 

• 

• 

Saavuimme todella upeaan Mathildeldalenin kylään. Onpas törkeen hienoja vanhoja rakennuksia ja huh mikä meininki täällä on! Tuona lauantaipäivänä sattuikin olemaan venetsialaiset juhlat. ”Loppukesän juhla venetsialaiset saa tuhannet suomalaiset tunnelmoimaan veden ja tulen äärellä. Vanhastaan venetsialaisia on vietetty rannikkopaikkakuntien kesämökeillä. Nykyään juhlitaan laajasti sisämaassakin.” -Yle.
Eli porukkaa oli liikenteessä oikein urakalla ja juhlameininkiä ilmassa. Jopa Reino Nordin olisi paikallisessa pubissa esiintymässä. Ei vitsi mikä meininki ja meidän oli vielä tarkoitus ajaa muutama kilsan päähän pusikkoon nukkumaan. Nyt oli kyllä paha, mutta tiukasti halusin pitää suunnitelmasta kiinni. Vähän tuli jo ehdotuksia, että eiköhän jäädä tänne hengaileen ja otetaan vaikka huone tästä hotellista, jonka terassilla olimme tulleet nauttimaan yhdet virvokkeet. Leikkimielisen neuvottelun jälkeen päätimme kuitenkin suunnata vielä viimeiselle lyhkäiselle etapille ja polkea Teijon pusikkoon.

Ilta alkoi hämärtää ja asensin otsalampun päähäni. Saavuimme Teijon kansallispuiston hiekkatielle. Olimme väsyneitä ja halusimme jo päästä iltapalalle ja telttaan lepäämään. Valitettavasti olin tehnyt reittisuunnitelmassa pienehkön mokan. En ollut kovin tarkkaan miettinyt reittiä itse leiripaikalle. Olin vain piirrellyt suorimman mahdollisimman reitin ja sehän tietty tarkoitti tiuhaa pöpelikköä ja juurakkoista polkua. Varmaan n. 1-2 km etenimme todella hitailla poluilla. Välillä pääsimme vähän polkemaan, mutta suurin osa matkasta meni taluttaen. Olimme väsyneitä ja pottuuntuneita. Kirosanoja lenteli ja pimeä oli jo saapunut. Lopulta polku vei meidät kodan äärelle ja saavuimme leiripaikalle. Siellä olikin yllättävän paljon porukkaa. Melkein kymmenen telttakuntaa oli paikalla. Ehkä täällä onkin ihan omat venetsialaiset..? Pystytimme telttamme ja menimme syömään iltapalaa kodan äärelle. Siellä tutustuimme muihin retkeilijöihin. Lähes kaikki oli jalan liikenteessä, mutta meidän lisäksi oli myös yksi kaveri pyöräretkellä. Lämmitimme keittimillä veden ja kaadoimme sen retkiruokapussiin. Siitä sitten gourmeeta naamariin. Väsyneenä ja pitkän päivän jälkeen retkiruoka maistuu yleensä aina todella hyvälle. Valitettavasti naposteltavia ja jälkiruoka virvokkeita meillä ei ollut, koska Mathildeldalenista ei löytynyt yhtään kauppaa. Vesipullot saimme onneksi täytettyä.

Väsy alkoi painamaan ja illan aikana alkanut vesisade jatkoi ripotteluaan. Oli aika painua telttoihin ja alkaa laskemaan lampaita. Jälleen yksi seikkailun täytteinen päivä takana! Tällä kertaa Garmin ilmoitti päivän päätteeksi lukemat 172 km. Yhteensä koko retkellä matkaa oli nyt kertynyt 1. päivä 165 km + 2. päivä 172 km = 337 km. Reittisuunnitelman mukaan viimeisenä päivä olisi edessä myös hieman yli 160 km, mutta kaikista haastavin maasto. Eli nyt oli syytä aloittaa lampaiden laskeminen hyvissä ajoin.

Sunnuntai 30.8.2020 | Teijon kansallispuisto – Helsinki | 166 km

Nukuin tämän yön paljon paremmin kuin edellisen. Ainoastaan öinen vesisade ajottain herätteli, mutta se ei ollut yhtä paha kun joutsenien karjuminen ekana yönä. Vesisade oli onneksi rauhoittunut, mutta ennusteiden mukaan se tulisi vielä palaamaan. Viimeisenä päivänä kotiin paluu ei tulisi helpolla. Raskain maasto ja raskain sää oli edessä.

• 

• 

• 

Kasasimme märät teltat ja pakkasimme pyörät. Tällä kertaa päivän pyöräilyt aloitettiin sadetakki päällä. Vettä tihutteli silloin tällöin kevyesti ja sääennuste lupaili sateita pitkin päivää. Mutaa ja märkää menoa oli tiedossa! Jälleen kerran päivä käynnistyi aika rauhallisesti, koska ajoimme n. 10 km päässä sijaitsevalle ABC:lle aamupalalle. Leirissä ruokavarastomme oli aika pienet ja olimme tutkineet, että läheltä löytyy ABC joten sinne syömään kunnon aamupala. Huoltsikalla toista kahvikuppia hörppiessä huomasimme kuinka vesisade yltyi aikamoiseksi rankkasateeksi. Aamupalan jälkeen tarkkailimme hetken sateen etenemistä ja eihän se mihinkään ollut katoamassa. Nyt piti vaan sukeltaa vesisuihkuun ja jatkaa matkaa. Ajoimme muutaman kilsan maantien reunalla nauttien vesisuihkusta. Pyörissämme valot vilkkuivat ja vesisuihkusi takarenkaasta. Nyt koiteltiin ukkoja. Kaipasin hiekkateille keskelle metsää. Siellä saisi suojan tuulelta ja vauhti olisi hiljaisempaa. Ei mennytkään kauaa kun saavuimme todella upealle hiekkatielle. Todella hienoa maalaismaisemaa ja välillä pääsimme puiden suojaan. Sadetakki alkoi tuntua jo liian lämpimältä ja vaihdoin tuulitakin päälle. Vettä tihutteli vieläkin, mutta tuulitakki tarjoisi nyt kaivattua tuuletusta. Oli aikamoista tasapainottelua ylikuumenemisen ja palelun välillä. Lopulta tuo tuulitakki tarjosin kaikista parhaan ratkaisun. Lämpötila oli +13 astetta.

Reitti kurvaili maagisen hienoja ja haastavia hiekkateitä pitkin. Pääsimme jopa ajamaan Fiskarsin kisareittiä. Siellä riitti tiukkoja nousuja ja laskuja. Yllättäviä polkuseikkailuja ei juurikaan tullut vaan saimme ajaa todella hyvällä soralla. Viimeisen päivän nousumetrit olivat yhteensä 1700m, joka oli selvästi näyttävin tällä retkellä. Välillä tulikin todella yllättäviä teräviä nousuja joita runttasimme painavilla pyörillä. Aleksilla ja meikällä oli vähän kevyemmät välitykset kuin Paulilla, mutta Pauli selviytyi jokaisesta noususta todella hienosti. Muutenkin suuri hatunnosto Paulille, sillä tämä oli hänen ensimmäinen pitkä kestävyysurheilusuoritus. Hänellä on paljon kokemusta skinnailusta vuorilla ja 100 km päiväpyöräilyistä, mutta mitään näin pitkää hän ei ollut tehnyt. Ihan mahtavaa, että yhtään ei kuulunut kiukuttelua tai pyörtymisiä tien viereen. Mies paineli todella hienosti kahden ultraurheilua harrastavan rinnalla.

• 

• 

Fiskarsin jälkeen oli aika etsiä lounaspaikka. Se oli meille pieni mysteeri. Googletimme, että Lidnäs nimisellä paikkakunnalla löytyisi K-market. Jouduimme hieman koukkaamaan reitiltä, mutta se oli nyt pakollista. Ruokaa oli saatava ja erään meistä oli päästä tyhjennykselle. Kaupan pihassa valtasi erittäin kova palelu. Otin märät vaatteet pois ja laitoin kuivan paidan päälle. Jouduin myös kaivamaan untuvatakin päälle jotta palelu loppuisi. Sitten ruokaa kaupasta ja takaisin pihalle nauttimaan salaattipastapikarista. Nyt oli jo vähän selviytymistaistelun makua. Vettä satoi ja lounasta söimme kaupan katoksen alla. Onneksi untuvatakki ja ravinto alkoi vaikuttamaan ja lämpö palasi. Oli aika jatkaa kohti kotia.

Ajoimme seuraavaksi Siuntion ohi. Jälleen kerran upeita hiekkateitä pitkin. Tämä viimeinen päivä taisi kulkea n. 70-80 % hiekkateitä pitkin. Oli täysin erilainen kuin edeltävät päivät. Oli selvästi haastavin päivä ja nehän yleensä jäävät parhaiten muistiin. Seikkailun fiilistä ei puuttunut.

Vielä ennen Espoon tuttuja hiekkateitä pääsimme kokemaan aikamoisen järkytyksen. Jälleen kerran kompastuimme meikäläisen vähän huolimattomaan reittisuunnitteluun. En ollut taaskaan kattonut seuraavaa etappia tarpeeksi tarkkaan. Saavuimme metsätien päähän ja edessämme näkyi vain järvi ja teknistä polkua. Samalla vastaan tuli tuttuja polkujuoksukavereita. Kysyin heti, että missä me ollaan. Vastaukseksi tuli Meiko. Samantien tajusin, että nyt tulee olemaan haastava etappi edessä. Tutkin karttaa ja näin reitin menevän Meikojärven rantaa pitkin. Pari vuotta sitten juoksin täällä polkujuoksukisassa ja muistin samantien, että reitti tulee tästä eteenpäin jatkumaan todella juurakkoisena. Se tiesi pitkää taluttamista. Tässä juurakossa ei näillä pyörillä poljeta. Mutta takaisin päin ei käännytty. Itsellä on aina ollut se periaate, että takaisin en käänny, sillä useasti reitti kuitenkin muuttuu jossain vaiheessa parempaan. Myös palaaminen ja uuden reitin selvittely tulee viemään paljon aikaa, joten viisainta jatkaa alkuperäistä suunnitelmaa. Jos ei ole kiirettä, niin pieni kävely maistuu aina. Tällä kertaa kävely kesti n. 2,6 km yhdellä Etelä-Suomen teknisimmistä poluista. Suosioni Aleksin ja Paulin silmissä ei ollut tällä hetkellä huipussaan.

• 

• 

• 

Polkurämpisen jälkeen näkyi valoa tunnelin päässä. Loppumatka tulisi olemaan helppoa ja tuttua asfaltti-/hiekkateitä. Ajelimme kovassa vesisateessa Espoon keskuspuiston kautta Munkkiniemeen. Siellä sanoimme Aleksille morot, joka kurvasi tästä eteenpäin omaa reittiä kohti kotia. Paulin kanssa pohdimme, että päätämmekö tämän retken pyöräilyosuuden kotiovelle vai Pasilan juna-asemalle. Lopulta haastavien päässälaskujen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että Pasila riittää tällä kertaa, koska siellä retken kokonaismatkaksi tulisi yli 500 km. Se saisi riittää ja pokeminen vesisateessa loppuisi miellyttävään junamatkaan. Saavuimme Pasilaan ja pysäytin Garminin. Viimeisen päivän mittarilukemaksi tuli 166 km eli koko retki oli yhteensä 503 km. Olimme uupuneita ja todella tyytyväisiä! Aikamoinen seikkailu oli takana. Pitkiä päiviä upeissa maisemissa. Ehkä olisi voinut edetä vähän rauhallisemmin ja lyhyempiä päiväetappeja, mutta sitten olisi taas jäänyt monta asiaa näkemättä. Raskas reissu tuli päätökseen, mutta heti alkoi kaipaamaan lisää. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän 2021 seikkailua.

Varustelista:
Pyörä: Felt Breed 20
Renkaat: Vittoria Terreno dry 47-584
Navigointi: Garmin Edge 1030 Plus
Laukut: Pääosin Restrap. Topeakin toptube
Teltta: Nemo Hornet 1p
Makuupussi: Rab Neturino 200
Makuualusta: Joku vanha Vaude
Vaatteet: Columbia Sportswear + Cafe du Cycliste
Sandaalit ja vyölaukku: Columbia Sportswear
Herkut: Nosht
Kypärä: Oakley Aro3
Lasit: 100% Glendale
Kengät: Fizik Terra X5
Otsalamppu: Petzl Nao
Retkikeitin: Joku pieni Primus
Kamerat: Fujifilm + 2 optiikka (digi) ja Olympus Mju-II filmikamera + Kodak Portra 400 filmiä.