Tupla topitus – Teneriffa 2018

Scroll down to content

Yritys numero kaksi.

Kaksi vuotta sitten vierailin edellisen kerran Costa Adejessa, Teneriffalla. Silloin poluilla ja vuorilla juoksu oli aika hätäistä, kokemattomuuden ja ajan puutteen takia. Nyt palasin kokeneempana ja nälkäisempänä. Halusin nähdä enemmän!

Niin kuin edelliselläkin kerralla, myös tällä kertaa olin liikkeellä perheeni kanssa. Tosin tällä kertaa samaan aikaan ja samassa kohteessa oli korpikaveri Jani Rintala. Olin reissua edeltävällä viikolla hehkuttanut Instagramissa Teneriffalle lähtöä ja sen jälkeen sainkin Janilta viestin: ”Minne päin Teneriffaa oot menossa? Me mennään Costa Adejeen.” Siihen meikäläinen vastasi: ”Mitä helvettiä!?! Niin mekin!” Aikamoinen yhteensattuma! Alettiinkin heti viestittelemään ja pohtimaan tulevia lenkkejä. Edellisellä Teneriffan vierailulla olin käynyt seikkailemassa Costa Adejen näyttävimmällä huipulla Roque del Condella. Nyt sinne olisi myös tarkoitus mennä, mutta tällä kertaa halusin mennä pidemmällekin. Ei muuta kuin Suunnon Movescount auki ja suunnittelemaan! Nyt kun meitä on kaksi saman kuntoista kaveria liikkeellä, niin eiköhän suunnitella kunnon lenkki. Näin Movescountille piirtyi mukava 26 km ja 1700 verttimetrin reitti. Eiköhän me lähdetä tuota suorittamaan! Tein reittisuunnitelman jo kotona, joten lomalla siihen ei tarvinnut käyttää aikaa. Sen kuin menee vain suorittamaan!

Saavuimme Teneriffan saarelle tiistaina 13.11.2018. Majoituimme tuttuun Tjä-Tjä-Tjäreborgin majoitukseen. Heti majoitukseen päästyämme menin parvekkeelle ihailemaan tulevia retkikohteita eli Costa Adejen upeimpia vuorenhuippuja. Retkipäiväksi olimme Janin kanssa sopineet perjantain. Oli siis hyvin muutama päivä aikaa totutella kuumuteen ja käydä testaamassa lähipolkuja. Keskiviikkona kävinkin juuri ennen auringonlaskua kiertämässä Caldera del Reyn n. 10 km reitin. Siinä pääsee jo kivasti harjannejuoksun makuun. Reitti ei kulje hirmu korkealla, mutta harjanne on ihan näyttävä ja maisemat mageet! Lenkki sujui meni hyvin ja reitin kanssa ei tullut ongelmia. Ainoat miinukset oli yksi kaktuksen pisto ja yhden syrjäisen kujan haukkuvat pienet koirat. Koirat tulivat räkyttämään ihan muutaman sentin päähän ja olinkin jo valmiina ojentamaan koipea. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

DSCF5365
Caldera del Rey taustalla
DSCF5389
Harjannetta pitkin

Perjantai 16.11.2018 – Roque del Conde & Roque de las Brezos – 28 km / 1566 verttimetriä

Nyt koitti retkipäivä! Kello herätti kuuden aikaan. Pakkasin juoksuliiviini vedet (1,5l), eväät (karkkia), EA-kitin ja kameran. Söin pikaisesti aamupalan, tyhjensin ja lähdin alas hotellin respaan. Jani odottelikin jo ulko-ovella. Nopeat nyrkkifemmat ja kuulumisten vaihtamiset ja hölkynkölkyn kohti vuoria. Alkuun juostiin muutama kilsa tiukkaa asfalttinousua. Poluille päästyä reitti jatkui keskiviikon lenkiltä tutuksi tullutta Caldera del Reyn harjannetta. Jani ei ollut vielä täällä vieraillut, joten pääsin näyttämään tietä. Eteneminen sujui mukavasti ja tutulla polulla ei tullut harhailtua. Harjanteen jälkeen jatkettiin ylös kipuamista leveätä ja kivikkoista polkua pitkin. Sen jälkeen päästiinkin tutulle kaktuspellolle. Siellä olin pari vuotta sitten ottanut oikein kunnolla yhteen kaktuksen kanssa ja siinähän taistossa ainoana voittajan selviää tuo piikikäs kaveri. Nyt olisin mielelläni kiertänyt kyseisen pellon. Reitillä kun ei kulje yhtä selkeää polkua, vaan polkuja menee siksakkia kaktusten välissä. Miinakentän kiertäminen ei kuitenkaan natsannut, koska se olisi vaatinut aikamoista kiertoa ja asfaltilla juoksua. Etenimme rauhallisesti ja tarkkaan navigoiden. Lopulta selvisimme pellon läpi ilman yhteenottoja.

DSCF5437
Jani Caldera del Reyn harjanteella. Roque del Conde taustalla.

Saavuimme Roque del Conden huipulle vievälle, selkeälle ja leveälle polulle. Oli aika lähteä tunkkaamaan ylöspäin! Alku oli helppoa ja vähän matkaa etenimme luonnon kivistä tehtyjä rappusia. Sitten saavuimme harjanteelle, josta oli kaunis näkymä meidän rannalle. Alkoi tajuamaan kuinka kaukana olemme lomaparatiisistamme ja kuinka ihanan rauhallista vuoren rinteellä oli. Jatkoimme matkaa ja saavuimme Roque del Conden lounaisnousun vaikeimpaan kohtaan. Tässä joutui jo vähän käyttämään käsiä, kun rinne jyrkkeni. Viimeinen ponnistus ja tulimme huipun reunalle. Vastaanottokin oli paikalla eli vuohilauma! Roque del Conden huippu on iso tasainen alue eli ns. ”table mountain.” Tarinat kertovat, että huippua on aikoinaan käytetty maanviljelyyn sen ison tasaisen muodon takia. Mucho respectos näille maanviljeliöille! Käppäilimme huipun korkeimmalle kohdalle, joka tuttuun tapaan oli merkattu jonkinlaisella kivihässäkällä. Söimme hetken evästä ja ihailimme maisemia.

DSCF5507
Oksanen Roque del Conden nousussa. Costa Adejen ranta taustalla.
DSCF5538
Jani Rintala Roque del Conden huippulla
DSCF5563
Vastaanotto

Oli aika jatkaa eteenpäin ja kohti koko Costa Adejen korkeinta huippua, Roque de los Brezosia. Sen huippu on n. 100 metriä korkeampi kuin Roque del Conden. Matkaa sinne oli muutama kilometri, mutta ensin olisi mentävä alas nykyiseltä vuorelta tai siis muutama sata metriä alemmaksi. Matkaa oli tähän mennessä kertynyt n. 10 km ja nousua n. kilometrin verran. Ihan kivat lukemat tuollaiselle matkalle! Verttikilsa yhdellä nousulla on aika erikoista herkkua meille suomalaisille.

Seuraava huippua kohti lähdimme etenemään suorinta mahdollista reittiä. Se tarkoitti, että Roque del Condelta mentäisiin alas eri polkua kuin mitä tultiin ylös. Olin lukenut netistä, että kyseessä on paljon teknisempi ja haastavampi reitti, eikä sitä suositella liukkaalla kelillä. Lähdimme laskeutumaan haastavampaa reittiä ja äkkiä tajusimme, että miksi siellä ei kannata liikkua märällä. Kädet oli otettava käyttöön kun eteneminen muuttui alaspäin kiipeilyksi. Oli melko kuumottavaa, koska jos ote olisi lipsunut, niin silloin olisi menty aikamoinen pätkä alaspäin. Suomeksi sanottuna kohti kuolemaa. Onneksi reitillä oli kulkenut muutkin ja spraymaalilla oli tehty reittimerkintöjä kallioon. Se rauhoitti mieltä ja helpotti kun tiesi tarkkaan mistä kohtaa edetä. Etenimme todella rauhallisesti ja jokainen ote ja askel mietittiin harkiten. Lopulta pääsimme ohi kuumottavan kiipeilyosuuden ja reitti loiveni. Tässä loivalla kohtaa minulta lipsahti jalat alta ja lensin perseelleni. Siinä yhdessä totesimme, että onneksi näin ei käynyt äskeisellä jyrkällä osuudella.

Pääsimme alas Roque del Conden huipulta ja lähdimme jälleen kipuamaan ylöspäin. Saavuimme suositulle vaellusreitille. Se näkyikin polussa, joka oli nyt leveää ja kunnolla tallattua. Polku oli myös täynnä isoja irtokiviä, joka toi oman haasteen juoksulle. Rauhassa etenimme ylämäet kävellen ja tasaiset ja alamäet juosten. Saavuimme pian Roque de los Brezosin nousun juurelle. Näimme nyt myös ensimmäistä kertaa ihmisiä reitillä. Huomasi, että nyt ollaan suositulla polulla. Lähdimme könyämään kohti Brezosin huippua. Nousu oli melko helppo ja käsiä ei tarvinnut käyttää kuin yhdessä kohdassa. Saavuimme huipulle! Tällä kertaa olikin vähän kapeampi huippu, ei tosin mikään terävä huippu. Ai vitsi mitkä näkymät! Siinä ihailimme upeata maisemaa ja juuri huiputtamaamme Roque del Condea! Näimme hyvin kuinka pitkän matkaa rannaltamme olimme kulkeneet. Jani sanoikin hyvin: ”suurin osa tuolla rannalla makaileva ei tajua yhtään kuinka upeata luontoa ja kuinka paljon nähtävää tältä saarelta löytyy!” Maisemia ihaillessa fiilistelimme toista huiputustamme. Nyt oltiin Teneriffan Costa Adejen korkeimmalla huipulla! Vähän aikaan lepäsimme ja söimme evästä. Sitten olikin aika lähteä takaisin päin.

DSCF5687
Nousu Roque de los Brezosin huipulle. Roque Imoque taustalla, jonka kylkeä pitkin juostiin. Kyiseistä kumpua ei tosin huiputettu.
DSCF5607
Roque de los Brezosin topissa. Roque del Conde taustalla.

Olin suunnitellut reitin Suunnon Movescountilla ja seuraava osuus todistikin sen, että aina ei kannata luottaa noihin reitteihin. Tai siis kyllähän siellä reitti menee, mutta sen haastavuudesta et tiedä ennen kuin pääset näkemään livenä.

Juoksimme alaspäin ja lähdimme kiertämään idän kautta kohti rantaa. Tulimme polulle joka kulki kuivuneessa joessa. Polku oli erittäin epäselvä, mutta tajusimme että pitää vain juosta kuivuneessa joessa niin menemme oikeaan suuntaan. Pian saavuimme umpikujaan. Edessämme oli ns. kuiva vesiputous joka oli mahdoton kiivetä alas. Samalla huomasin Suunnosta, että olimme juosseet käännöksen ohi. Palasimme vähän matkaa ja menimme tutkimaan mihin käännös meidät vie. Siinä sitten ihmeteltiin, että ei kai se nyt tuonne mene! Ei ihme, että oli jäänyt huomaamatta. Polkua ei juurikaan erottanut kaktuksien ja kivien seasta. Vähän matkaa etenimme kunnes tajusimme, että tätä reittiä ei kannata jatkaa eteenpäin. Päätimme palata takaisin Brezosin juurelle ja jatkaa matkaa samaa lännen puoleista reittiä, jota olimme aikaisemmin kulkeneet. Oli erittäin hyvä veto ja pian pääsimmekin nauttimaan koko päivän parhaasta alamäki osuudesta! Aijai miten siistii! Todella pitkä ja kivikkoinen alamäki! Aivan täydellistä! Siinä rallattelimme ”jiihaa” huutojen kera menemään! Valitettavasti eteneminen hidastui ja rallattelu loppui, kun vastaan tuli isoja joukkoja päiväretkeilijöitä. Kapealla polulla ohittaminen ei ollut helppoa ja jouduimme jokaisen vastaantulijan kohdalla hidastamaan reilusti. Vastaantulijat katsoivat silmät pyöreänä, että mitäs nää pojat täällä kirmaavat. Heillä oli puuskuttava ylämäki edessä, kun me taas naatiskelimme upeasta alamäestä. Hidasteluista huolimatta, pääsimme nyt pitkän pätkää juoksemaan. Aamulla vuorille noustessa emme hirveästi edenneet juosten, mutta nyt saimme nauttia vähän vauhdikkaammasta etenemisestä! Se herkku tosin loppui kun saavuimme tutulle kaktuspellolle. Juuri kun olimme päässeet naatiskelemaan päivän parhaista baanoista, niin saavuimme tälle maailman ärsyttävimmälle kaktus miinakentälle. Tälläkin kertaa ohitimme kaktukset rauhallisen tarkasti. Vältyimme jälleen yhteenotoilta, tosin Janilla oli jo jonkin aikaa pistellyt pikkuvarvasta. Päätimme pysähtyä ja tarkistaa tilanteen. Yllätys, yllätys sieltähän löytyi kaktuksen piikki. Onneksi se saatiin hoidettua pois ja Jani pääsi nauttimaan loppumatkan ilman pistoja.

DSCF5704
Jani ja asteen verran vanhempi kämppä.

Päivä ei ollut mitenkään hirmu helteinen. Oli ollut mukavan pilvistä ja lämpötila oli pyörinyt +25 asteen molemmin puolin. Siitä huolimatta minulla alkoi olemaan vedet lopussa ja päätä oli särkenyt jo jonkin aikaa. Selvät merkit nestehukasta. Onneksi Jani oli viisaampana varannut vettä reilusti matkaan. Lainasin häneltä puoli pulloa vettä ja yhden suolatabletin. Tällä kyllä pärjää loppumatkan!

Saavuimme asfaltille. Edessä oli pitkä loppusuora kohti rantaa. Päätimme juosta suorinta mahdollista reittiä rantakadulle ja jatkaa siitä muutaman kilometrin verran kohti länttä jossa hotelimme sijaitsivat. Juoksimme rantakatua ihmismassan seassa. Sai oikein urakalla hakea oikeita linjoja, jotta ei törmäillyt ihmisiin. Lopulta pääsimme hotellin viereiselle rannalle. Oli aika kurvata kuppilaan ja käydä päättämässä upea päivä tuopillisella!  Kippis ja kiitos Jani loistavasta päivästä!

Juoksun statsit:
Strava | Sports Tracker

Näyttökuva 2018-11-26 kello 13.37.28Näyttökuva 2018-11-26 kello 13.38.31

Kuvat ja teksti: Teemu Oksanen


 

DSCF5917
Viimeisen päivän rantalenkkillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: