OUTDOOR OKSANEN

TDS 145 km – UTMB 2019 – Kovin koitos ikinä!

Scroll down to content

Lopulta pääsimme n. 1200-1400 verttimetrin alamäen alas kaupunkiin, Bourg Saint-Mauricen huoltoon. Olin väsynyt ja selvästi syönyt liian vähän. Hain noutopöydästä evästä ja istuin alas. Matti tuli viereeni. Sanoin hänelle, että nyt on huono hetki. Pakko yrittää saada syömällä fiilistä takaisin, nimittäin seuraavaksi olisi edessä yksi kisan haastavimmista osuuksista. Edessä olisi n. 1600 verttimetrin Monsterinousu. Tästä oli varoiteltu etukäteen. Oltiin neuvottu, että nousua varten kannattaa tankata kunnolla ja pitää huoli, että on kunnossa. Tiesin, että edessä tulee olemaan erittäin vaikeat ajat kun fiilis on jo nyt tämä…

– Kansikuvassa ensimmäinen auringonnousu ja Mont Blanc –

Mihinköhän sitä oli itsensä ilmoittanut. Itseasiassa en tarkkaan ollut tutkinut mihin, kun päätin laittaa arvan UTMB-viikon TDS matkalle. Vasta kun arpa osui kohdalle aloin tarkemmin tutkia mistä on kyse. 145 km ja 9000 verttimetriä minulla oli kyllä tiedossa, mutta se että uusi TDS-reitti tulisi olemaan erittäin tekninen ja haastavuudeltaan pahempi (difficult) kuin itse päämatka UTMB, olivat minulle uusia tietoja. Noh näillä mennään. Ensimmäiseksi vuoriultrakseni taisin valita yhden haastavimmista.

TDS-profil2019-01TDS

Saavuimme Alppien pääkaupunkiin eli Chamonixiin maanantai-iltapäivänä. Kilpailuni startti olisi keskiviikko aamuyöstä klo 4.00. Bussi lähtisi majapaikkamme vierestä klo 2.00 yöllä. Eipä tullut juurikaan nukuttua! Ma-ti välisenä yönä nukuin vähän liiankin hyvin ja se näkyi kisaa edeltävänä yönä. Menin hyvissä ajoin sänkyyn, mutta unta sain vasta puoliltaöin. Sehän tarkoitti hurjat 2h unta ennen kuin starttaisin yli vuorokauden kestävään vuorijuoksuun.

Bussimatka meni todella sujuvasti ja noin tunti ennen starttia kurvasimme Italian puolelle, Courmayerin parkkipaikalle. Siellä aitaan nojaili tuttu kaveri, Matti Kivinen. Viime vuonna puuhastelimme saman tuotemerkin alla ja sitä kautta tunsimme toisemme. Oli kiva, että löytyi kaveri kenen kanssa jännittää tätä seikkailua. Tai eka kävin itekseni jännittämässä bajamajassa, mutta heti sen jälkeen alkoi yhdessä lähdön jännittäminen.

Lähtöalueella olimme hyvissä ajoin ja pääsimme noin puoleen väliin isoa väkijoukkoa. TDS:lle oli lähdössä n. 1700 juoksijaa. Tunnelma nousi ja lähtö läheni. Otimme Matin kanssa videota ja kuvia IG tarinoihin. Oli aika laittaa kännykät pois, sillä lähtöhymni alkoi soimaan. Pirates of the Caribbean tunnari nostatti tunnelmaa. Viimeinkin letka lähti liikkelle ja olimme matkalla kohti Chamonixia!

Kilpailun alussa juostaan Courmayerin katuja, jonka jälkeen lähdetään pitkään nousuun laskettelurinteen siirtymä reittiä pitkin. Ekassa nousussa otettiin juoksijasta jo hieman mehuja veke, sillä kysessä oli vaatimaton 1200 verttimertin nousu Arete du Mont-Favren huipulle. Aloitimme nousun erittäin rauhassa sauvoen. Tässä vaiheessa ei kannatta vielä pelata kapea kinttuisia Suomalaisia pois pelistä. Mitä lähemmäksi huippua pääsiimme, sitä maagisemmaksi meno muuttui. Oli upea seurata kuinka pitkä otsamppujono kiemurteli vuoren huipulle. Huipulle päästyämme näky Mont Blancille oli todella upea! Taivas oli jo alkanut hieman kirkastumaan, joten vuoren reunat näkyivät selvemmin.

IMG_9874.jpeg

Seuraavaksi laskettelimme ensimmäiseen isompaan huoltoon. Siellä pääsisi ekan kerran testaamaan kisajärjestäjän tarjoiluja. Täytin pullot ja maistoin tarjoiluja. Vesimeloni, banaani, juusto ja tiikerikakku ovat jääneet parhaiten TDS:n huolloista mieleen. Niitä tuli useassa huollossa nautittua.

IMG_9876
Aurinko noussut. Matti edellä alamäkeen.

Huollon jälkeen oli edessä ”pieni” housu n. 2600 metriin ja siitä lähdettiin pitkään laskuun kohti 51 km huoltoa. Tässä kohtaa matkaa oli takana vasta n. 20 km ja aikaa oli jo kulunut nelisen tuntia. Eli meno oli todella hidasta. Se saikin ajatukset siihen, että nyt ei pidä liikaa miettiä sitä kuinka kovaa etenee, vaan viimeistään tiedostaa se että edessä on pitkä reissu.

Korkeimmalle kohdalle päästyä pääsimme aloittamaan todella kivan loivan alamäen. Tuossa alamäessä annoimme ajoittain jalkojen viedä reipasta vauhtia ja sijoitukset paranivat oikein reilusti. Sitten vielä yksi nousu ja oli aika aloittaa todella pitkä lasku kohti 51 km huoltoa. Tuo lasku meni vaihtelevasti. Loivat osuudet etenimme todella hyvin, mutta jyrkissä ja vähän teknisimmissä kohdissa jengiä paineli ohitse. Itsellä alkoi tässä pitkässä alamäessä vaikeudet ravinnon kanssa. Alamäen pompotus sai vatsan kouristelemaan. En halunnut syödä. Tiesin kyllä, että ruokaa on laitettava naamaan jos aikoo reissua jatkaa. Onneksi Matti vinkkasi, että ota suolaa. Se voisi auttaa ja niihän se hieman auttoikin.

PHOTO-2019-08-30-22-50-23 4

51851518
Sauvakävelijä Oksanen. Matti beesissä.

Lopulta pääsimme tuon n. 1200-1400 verttimetrin alamäen alas kaupunkiin ja Bourg Saint-Mauricen huoltoon. Olin väsynyt ja selvästi syönyt liian vähän. Hain noutopöydästä evästä ja istuin alas. Matti tuli viereeni. Sanoin hänelle, että nyt on huono hetki. Pakko yrittää saada syömällä fiilistä takaisin, nimittäin seuraavaksi olisi edessä yksi kisan haastavimmista osuuksista. Edessä olisi n. 1600 verttimetrin Monsterinousu. Tästä kämppikset Niko ja Eetu olivat varoitelleet etukäteen. Olivat vinkanneet, että sitä varten kannattaa tankata kunnolla ja pitää huoli, että on kunnossa. Tiesin, että edessä tulee olemaan erittäin vaikeat ajat kun fiilis on jo nyt tämä.

51854147
Alamäkeen.

Lopulta saimme tarpeeksi tankattua ja lähdimme jatkamaan matkaa. Sanoin Matille, että jos on menohaluja niin anna mennä vaan. Meikäläisellä meno tuskin tulee nyt nopeutumaan. Kiltisti Matti jatkoi matkaa meikäläisen kanssa. Nousimme kaupungin halki takaisin polulle. Heti kättelyssä polku oli todella jyrkkää ja aurinkokin porotti selkäämme. Huh hellettä! Toinen vesipulloistani tyhjeni nopeasti. Pysyimme liikkeessä, mutta meno oli hidasta. Lopulta saavuimme puurajan yli. Auringon käry kävi koko ajan kovemmaksi ja jyrkkä nousu tuntui koko ajan vain tuskaisemmalta. Juoksijoita alkoi yhä enemmän näkymään istumassa mäessä. Osa jopa makoili rättiväsyneenä. Raatoja näkyi yhä enemmän mitä pidemmälle nousu eteni. Myös meidän eteneminen pysähtyi ja oli pakko istua alas. Samassa eräs nainen tuli viereemme ja kysyi Matilta puhelinta. Hän halusi keskeyttää ja tilata kuljetuksen. Siinä istuskelimme ja haukoimme henkeä. Ruoka ei maistunut, ainoastaan vesi kulki kurkusta alas. Jatkoimme matkaa erittäin hitaasti edeten. Lopulta saavutimme 2000 metrin korkeuden jossa odotti huolto vanhassa linnassa. Juuri ennen huoltoa Matti oli saanut minuun parin kymmenen metrin eron. Tajusin tässä vaiheessa matkamme jatkuvan erillään. Linnan huollossa menin sivuun nauttimaan tuoreesta vedestäni. Olin todella kuivilla ja nyt vesi maistui erittäin hyvältä! Vedin takin päälleni, koska energiat oli vähissä ja istuessa tuli kylmä. Mietin keskeyttämistä. Energiavajeen lisäksi jalkani olivat jo aika romuna. Lihakset kyllä pelasi ihan hyvin, mutta akilles- ja kantapäävammani painoivat nyt todella pahasti. Jyrkkä nousu oli selvästi tehnyt tuhoja. Kävin kysymässä järjestäjiltä, mitä jos keskeytän..?

Päätin istua hetken ja yrittää saada energiaa alas kurkusta. Lähetin myös vaimolle ja kavereilleni viestejä, että nyt on erittäin heikko hetki ja mietin keskeyttämistä. Vietin aikaa huollossa noin puolisen tuntia kunnes päätin vielä yrittää. Vaimon ja kavereiden kirjoitukset saivat tämän ukon vielä jatkamaan. Olenkin sanonut vaimolle, että noista vaikeista hetkistä pääsee yli kunhan vaan ei keskeytä. Onneksi hän tiesi siitä ja saikin kannustettua minut jatkamaan. Päätin, että yritetään nyt edes päästä 90 km huoltoon ja katsotaan sitten jatkoa uudestaan.

Huollossa nautittu energia alkoi pikku hiljaa vaikuttamaan. Jatkoin huollon jälkeistä nousua vauhdilla. Mies oli selvästi palannut elävien kirjoihin. Nousu oli onneksi tässä vaiheessa kivan loivaa, joten sauvakävely sujui vauhdilla!

Kisan ensimmäinen ”ilmava” kohta tuli lähellä Passeur Pralognan huippua (n. 60km). Polku/kieleke oli erittäin kapea ja vino. Sai halata kalliota, nimittäin toisella puolella pelotteli usean sadan metrin pudotus. Pysyin rauhallisena ja keskittyneenä. Katsoin tarkkaan mihin asetin jalkani ja tarvittaessa käytin käsiäni tai sauvoja. Lopulta pääsin vaikean kohdan yli ja sitten alkoikin huippu olemaan lähellä. Muutamat sauvomiset ja pääsin huipulle. Siellä jälleen odotti kivat näkymät, sekä kisajärjestäjiä. Mies huipulla näytti, että tuonne päin ja kysyi: ”Onko tämä sinulle ok?” Edessä oli köysillä varustettu erittäin jyrkkä lasku. Ei muuta kuin kädet köysiin ja rauhassa alas. Etenin jälleen omaa rauhallista ja tarkkaa vauhtia. Tässä kohtaa ei kannata astua harhaan tai kaatua. Itseasiassa edessä mennyt juoksija liukastui ja jäi roikkumaan köydestä kiinni pitäen. Juoksijaletkaan iski pieni paniikki ja moni kyseli liukastuneen juoksijan kuntoa. Onneksi hän selvisi pienillä ruhjeilla ja helvetinmoisella säikähdysellä. Lopulta pääsimme jyrkän kohdan alas ja edessä oli juostavaa alamäkeä.

IMG_9890
Passeur Pralogna ja köysirata alas

70-90 km oli täynnä jatkuvia ylä- ja alamäkiä. Todella upeita pätkiä joen varressa (kuva). N. 80 km kohdalla pääsimme tämän osuuden viimeisen nousun päälle. Samalla pimeys oli saapunut vuorien päälle. Oli aika kaivaa otsalamppu esiin. Laitoin myös tuulitakin päälle, koska topissa kävi aika kova tuuli. Sitten lähdin n. 1400 verttimetrin laskuun kohti isoa huoltoa. Laskun alkuosa oli erittäin teknistä ja juoksuaskeleet oli vähissä. Lopulta kivikkoinen ja jyrkkä alamäki helpotti ja saavuimme puurajaan. Tuon osuuden painelin vauhdilla. Ohitin muita juoksijoita ja lopulta saavuin asfaltille hyvillä fiiliksillä. Mietin, että onneksi en keskeyttänyt siellä linnalla, vaan jaksoin jatkaa. Tsekkasin myös itseltäni jatko fiilikset ja totesin, että maaliin asti mennään vaikka väkisin!

IMG_9895

Saavuin 91 km ja 20 tunnin etenemisen jälkeen Beaufortin huoltoon. Siellä odotti drop bag, johon olin jättänyt vaihtovaatteita ja evästä. Vaatteita en vaihtanut, koska kaikki toimi hyvin. Sukkia en pystynyt ottamaan jaloista, koska kantapäissäni oli jälleen tutut hiertymät supinaatio juoksutekniikkani takia (astun ulkosyrjällä joka hinkkaa jalan reunaa kenkää vasten). Geelejä en täydentänyt, koska ne ei ollut maistunut enää pitkään aikaan. Noshtin chewejä ja vihreitä kuulia pakkasin lisää. Sen jälkeen kun geelit olivat alkaneet tökkimään, niin olin syönyt huolloissa reilusti ja huoltojen välillä lähinnä kuulia ja cheweja. Myös Coca-Colaa olin kuljettanut toisessa lötkössä. Tässä vaiheessa vaihdoin myös otsalampun akun. Hyvä siirto, sillä pimeillä poluilla lampun kanssa sählääminen ei kiinnostanut.

Beaufortin huollossa laitoin silmäni n. 15 minuutiksi kiinni. En saanut unta. Lepohetken jälkeen söin pastaa ym. huollon herkkuja. Kuulin jälkeen päin, että Matti oli ollut samaan aikaan huollossa, mutta jostain syystä emme nähneet toisiamme. Oli aika lähteä jatkamaan matkaa!

Edessä oli vielä kilpailun viimeiset 55 km. Voiton puolella ollaan, mutta onhan 55 km älyttömän pitkä matka. Onneksi pahimmat nousut ja laskut olivat takana, mutta helppoa ei silti tulisi olemaan. Huollon jälkeen juostiin hetki kaupungissa kunnes päästiin takaisin poluille ja sen jälkeen leveälle hiekkatielle. Olin väsynyt ja niin oli moni muukin. Muutaman juoksijan näin pötköttelemässä tien vieressä. Itse mietin samaa, sillä hereillä pysyminen oli todella vaikeaa. Seilasin hiekkatien laidasta laitaan. Ajatukset olivat jossain muualla ja tuntui kuin olisin nukkunut. Säpsähdin vähän väliä, että nyt Oksanen skarppina! Huollossa nautittu kahvi ei enää toiminut vaan oli otettava lisää piristettä. Nielaisin kofeiinitabletin. Ei auttanut vaan unissajuokseminen jatkui. Jotain oli tehtävä jos en kerta halua mennä nukkumaan. Otin vielä yhden Noshtin chewin joka sisälsi kofeiinia ja inkivääriä. Kofeiinista en tiedä, mutta inkivääri poltteli kivasti, joka avasi hengitystä ja mieltä. Antoi selvästi tarvittavan potkun! Lopulta aloin piristymään ja polut näkyivät taas selvästi. Ihan hyvään aikaan, nimittäin saavuin juuri melko ilmavalle osuudelle. Näissä kohdissa jos olisi edennyt unisena, niin vaarallista olisi ollut.

IMG_9900
Lehmät tarkkailevat, että kaikki menee hyvin..

Aaaah auringonnousu! Etenin vielä muutamat kilometrit vuorilla kunnes laskeuduin erittäin teknistä alamäkeä Chamonixin reunalle. Lopulta pääsin alas ja 121 km huoltoon. Enää olisi jäljellä viimeiset nousut ja laskut ja 24 km maaliin! Aurinko oli noussut yhä ylemmäksi ja lämpö alkoi olemaan jo meikäläisen sietokyvyn ylärajoilla. Nousimme ylös todella jyrkkää ja leveää tietä. Teki vaikeaa, mutta lopulta huippu saapui. Sitten laskeuduimme hieman alaspäin ja aukealle auringon porottamalle osuudelle. Katselin eteeni ja näin aivan älyttömän näköisen Col de Tricotin serpentiininousun. Tässä vaiheessa kirosin kilpailun järjestäjät ja reitin suunnittelijan. Helvetti mitä ihmisten kidutusta. Ensin käydään jo haistelemassa Chamin kulmilla maaliviivaa ja sitten vielä lähdetään yhteen kisan raskaimmista nousuista!

IMG_9905 (1)
Toinen auringonnousu

Noh, ei auta itku. Ylös on mentävä jotta maaliin pääsee. Etenin erittäin hyvää vauhtia kivikkoisessa ja jyrkässä nousussa. Kuumuus painoi, mutta en antanut sen ottaa yliotetta. Lopulta huippu oli jalkojen alla! Helpotus valtasi oloni. Tiesin, että pahin alkaa olla ohitse. Tai osittain ohitse, nimittäin edessä oli vielä todella pitkä alamäki. Ylämäet olin edennyt tuon 50-60 km jälkeisten vaikeuksien jälkeen tosi hyvin. Alamäet puolestaan olivat menneet vaihtelevasti. Loivat alamäet pääsin juoksemaan hyvin, mutta jyrkät ja tekniset alamäet olivat liikaa murjotuille jaloilleni. Ikävä kyllä viimeinen alamäki oli nimenomaan jyrkkää ja teknistä. Etenin todella hiljaa ja pääasiassa kävellen. Lopulta pääsin alas kaupunkiin.

Vielä yksi huolto ja sitten viimeiset 8 km tasaista. Edessä olisi kisan pisin pätkä tasaista ja se ei missään nimessä tuntunut helpolta. Hiekkatietä ja tylsää maisemaa. Jaksoin juosta, vaikka helppoa se ei ollut.

Onneksi maali lähestyi ja lopulta pääsin takaisin asfaltille, joka tarkoitti muutaman kilometrin matkaa maaliin. Ihmiset hurrasivat ja huusivat Finland tai Teemu (luki minun numerolapussa). Lopulta pääsin Chamonixin vilkkaimmalle kadulle, jossa ihmisiä oli lounasaikaan todella paljon. Fiilis jonka kaikesta kannustuksesta sain on sellainen mitä ei voi kokea missään muulla. Onneksi päässäni oli aurinkolasit, joilla peitellä kyyneleitä. Olin ollut matkassa 34 tuntia ja 40 minuuttia. Enää viimeinen mutka ennen maalisuoraa. Siellä odotti iso läjä suomalaisia! Ai vitsi mikä fiilis! Myös Columbian Suomijengi oli juuri saapunut paikalle ja siellä Jocke huusi täysiä hyvä Teemu! Femmat kaikille kavereille ja loppusuora haltuun.

Tuntui uskomattomalta nähdä maalikaari kaiken kokemani jälkeen. Astuin maaliviivan yli. Tuttuun tapaan vain hymyilin, en tuulettanut. Olin juuri kokenut elämäni haastavimman seikkailun. Voitin vaikeudet ja pääsin maaliin! En voittanut, mutta kuitenkin voitin! Tässä kilpailussa kaikkia maaliin selvinneitä kohdellaan kuin voittajia ja siltä se myös tuntui!

51963044

Tahdon vielä loppuun kiittää kotijoukkoja, jotka ymmärtävät tätä ultrajuoksu hulluutta. Kiitos yhteistyökumppani Columbia Sportswear! Sain ylpeänä juosta UTMB:n pääyhteistyökumppanin varusteissa! Voin myös ylpeänä sanoa, että varusteet toimivat täydellisesti!

Nyt on aika ottaa hieman eroa juoksuun ja parannella haavoja. Katsotaan nyt mitä tuleva tuo tullessaan. Ensi vuodesta ei ole vielä tietoa, mutta siitä olen varma että Chamonixiin tulen palaamaan. Silloin kilpailun nimessä tulee olemaan pelkästään kirjaimet UTMB!


Kisavarusteet:

51873081

  1. Columbia Montrail Caldorado III
  2. Petzl Nao ostalamppu (vara-akku ja varalamppu ja sen vara-akku)
  3. Columbia Montrail Trucker lippis
  4. Columbia Montrail Titan Ultra t-paita
  5. Garmin Forerunner 945 kello (GPS-mode, ilman sykemittausta. Jäi 1% akkua)
  6. Columbia Montrail Titan Ultra shortsit
  7. Pyöräilyhanskat
  8. Stancen sukat
  9. Columbia Montrail pitkät trikoot
  10. Sadehousut
  11. Buff
  12. Avaruushuopa, side
  13. Vedenpitävät hanskat
  14. Columbia Montrail Titan Ultra pitkähihainen
  15. Columbia Montrail Rogue sadetakki
  16. Columbia Montrail FKT tuulitakki
  17. Ultimate Direction Mountain liivi
  18. Black Diamond sauvat
  19. Ultimate Direction Utility vyö – Tämä unohtui valitettavasti kotiin
  20. ja ostin kyliltä Compressportin vastaavanlaisen UTMB leimalla
  21. Petzlin varalamppu
  22. Ultimate Direction pullot
IMG_9919
Caldoradot toimivat jälleen kerran loistavasti! Näillä jo takana kaksi pitkää ultraa ja kengät vielä loistavassa kunnossa. Hieman kuraset kylläkin, mutta muuten jees!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: