NUTS Karhunkierros 166 km – Kun yksi suunta ei riitä

Jälleen kerran 40 kilometrin jälkeen alkaa tapahtumaan kummia. Tällä kertaa koen jotain mitä en ole aikaisemmissa kisoissa kokenut. Vieressäni virtaa upea Oulankajoki. Katson jokea ja…

Kansikuva: Janne Hietala

Valmistautuminen Karhunkierroksen perusmatkaan eli 166 kilometrin urakkaan oli mennyt vaihtelevasti. Olin saanut hyviä viikkoja alle, mutta viimeisin kuukausi oli mennyt selkävaivojen ja flunssan kanssa taistellessa. Näiden takia viimeisin tärkeä iso treeni oli jäänyt kokonaan tekemättä. Koska kunnossani oli parantamisen varaa, sekä kahdesta edellisestä yli 100 km kisasta oli keskeytykset alla, päätin asettaa Kahrunkierroksen ainoaksi tavoitteeksi maaliin selviytymisen. Tällä kertaa unohdin kokonaan sijoituksen ja tietyn ajan tavoittelemisen. Kyllähän minulta kyseltiin, että mihin aikaan aiot juosta, niin vastasin vain 25-30 tuntia.

Nukuin kisaa edeltävänä yönä todella hyvin. Yhteensä unta kertyi 8h30min. Ehkä noin hyvät unet auttavat juoksemaan seuraavana yönä pirteämmin. Herätyksen jälkeen söin aamupalan ja viimeistelin drop bagit. Toinen niistä meni Oulangan huoltoon (55 km ja 110 km) ja toinen kääntöpaikalla Napapiirin luontokeskukseen (83 km). Molempiin pakkasin hieman evästä ja vaatetta. Kääntöpaikan drop bagiin laitoin myös vaihtokengät ja sukat. Seuraavaksi kuljetin drop bagit lähtöalueelle ja hain numerolappuni. Sitten olikin vuorossa muutama tunti lähdön odottelua. Tuossa ajassa tein myös viimeiset valmistautumiset eli teippasin kantapääni, pakkasin liivin ja vyön, sekä kiinnitin kisanumeron vyöhöni.

Lähtö tapahtui klo 12 päivällä. Saavuin lähtöalueelle n. 15 min ennen lähtöä. Siellä vielä viimeiset höpöttelyt ja vessassa käynti ennen lähtöpamausta. Meinasi tulla vähän kiire kun jäin suustani kiinni ja lähtöalueelle olikin aikamoinen tungos. Lähdön koittaessa olin jossain ihan letkan perällä, mutta eipä haittaa koska mihinkään ei ollut kiirettä. Matkaa oli kuitenkin vielä 166 km jäljellä.

WhatsApp Image 2019-05-25 at 18.52.40 — Lähtö. Kuva: Vesa Viittala

Aloitin alun todella rauhallisesti. Ensimmäiset n. 6,5 km mennään Valtavaaran vuoristorataa jossa ei todellakaan vielä kannata kiirehtiä ja vetää itseään tyhjäksi. Jäinkin jonnekin sijoille 30-40 pitkäksi aikaa. Välillä jopa räpläsin kännykkääni jotta vauhtini ei pääsisi kiihtymään. Tulikin otettua todella fiksu selfie..

A0EEE325-FBEB-4E3A-9189-D3BBE6FCB981 — Terveisiä kotiin!

Valtavaaran jälkeen pääsin ekaan huoltoon jossa tuttuja oli kannustamassa. Enpä tuossa kauaa pyörinyt vaan jatkoin nopeasti matkaa Konttaisen nousuun. Oli melkoisen lämmin ja pieni hiki oli tullut alun mäkiä kiivetessä. Vettä en ollut vielä hirveästi juonut ja valitettavasti se minulta pääsikin unohtumaan pidemmäksi aikaa. Konttaisen jälkeen suunnattiin Basecampin huoltoon minne juoksin rauhallista vauhtia mukavassa letkassa. Basecampin huolto oli n. 20-25 km kohdalla. Siellä maistelin muutaman järjestäjän tarjoaman herkun ja täytin vesipulloni. Hetkonen eihän näitä juurikaan tarvitse täyttää.. Ei hitto nyt sitä vettä naamariin ja vähän äkkiä! Otin huikkaa ja täytin toisen pullon uudelleen. Olinkohan juonut liian vähän..?

WhatsApp Image 2019-05-25 at 18.52.43 — Konttaisen huollossa. Kuva: Vesa Viittala

Seuraavaksi matka jatkui turistien suosimalle pienelle Karhunkierrokselle. Siinä kierretään Jyrävän vesiputous. Tuo polku on helppoa hiekkapolkua, mutta sen jälkeen lähdetäänkin tekniselle osuudelle joka vie Oulankajoen varteen. Tuolle osuudelle lähdin tuttujen juoksijoiden seurassa. Olin hyvissä voimin ja ne kenen perässä juoksin halusi päästää minut edelleen. Siinä vähän ajattelin, että hetkinen eihän tämä sovi minun rauhalliseen aloitukseen. Noh ei siinä auta kun mennä ohi ja jatkaa matkaa. Matka jatkuikin kivoissa merkeissä ja Oulankajoen vieressä menneen teknisen polun etenin hyvää vauhtia. Ainoa mikä alkoi vaivata oli kova jano. Join melko nopeasti molemmat vesipullot ja täytin ne Oulankajoen vedellä. Meinasi käydä hassusti kun vettä täyttäessä tiputin toisen pulloistani jokeen. Onneksi siinä kohdassa virtaus ei kuitenkaan ollut super kova ja ehdinkin napata pullon ennen virran vientiä. Huh, olipa lähellä!

Energiaa olin ottanut tasaiseen tahtiin heti lähdöstä, sekä suolaa oli nautittu Saltsticksejen kautta. Olin ennen kisaa tehnyt tarkan suunnitelman mitä syön mihinkin aikaan. Mukanani oli Springin geelejä, joista söin kahta eri makua. Parin tunnin jälkeen söin myös GU:n vohvelin jossa oli kofeiinia. Niitäkin olin varannut kisaan aika paljon. Tarkoitus oli niiden avulla saada kofeiinia Oksasen koneeseen. Geelit maistuivat ja etenkin Spring CanaBERRYn maku ilahdutti jälleen.

Teknisen joenvarsi osuuden jälkeen matkaa oli takana n. 40 km. Koneeni alkoi yskimään. Söin väkisin yhden geelin ja otin vettä päälle. Olin juonut vettä Basecampin huollon jälkeen tiuhaa tahtia. Molemmat pullot oli pitänyt täyttää jo kahteen kertaan luonnon tarjoamalla vedellä. Taisi olla seurausta heikosta juomisesta kisan alussa. Jatkoin matkaani ja pääsin ns. helpolle osuudelle ennen Oulangan huoltoa. Sinne olisi enää 10 km, mutta nyt tuli eteen todella vaikeat ajat. Aloin yökkäillä ja oloni heikkeni. Ei helvetti ei kai taas 40 km jälkeen ala vaikeudet. Kyllä vaan! Nyt on tehtävä jotain, että matka pääsee jatkumaan. Pysähdyin ja ihailin upeaa näkymää Oulankajoelle. Yökkäsin. Ei tullut mitään ulos. Päätin, että otetaanpa uudestaan ja tällä kertaa sormet mukaan. Sehän auttoi ja suusta lensi melkoinen kaari. Sama setti vielä toiseen kertaan ja näin oli maha tyhjennetty. Matka pääsi jatkumaan. Oloni parani ja pääsin jatkamaan kevyttä juoksua. Nyt on otettava vähän aikaa rauhassa ja sitten pikku hiljaa tavaraa takaisin mahaan. Onneksi huoltoon ei ole enää pitkä matka ja siellä odottaisi Kokis ym. herkut.

Hitaalla hölkällä saavuin Oulangan huoltoon. Siellä oli onneksi tuttu kaveri, Reinikaisen Niko auttamassa. Ihan super hienoa toimintaa Nikolta. Drop bagi tuli nopeasti nenäni eteen ja vesipulloni Niko täytti vauhdilla. Drop bagista kaivoin 0,5l kokiksen. Join sen alas ja olo alkoi paranemaan. Söin myös tiettyjä herkkuja, jotka tiesin saavani helposti alas. Täydensin UD:n vyölle geelejä. Päätin jatkaa vain toisella maulla eli Spring CanaBERRYllä. Pakkasin mukaani myös vihreitä kuulia ja banaania. Tiesin, että niitä pystyn syömään vaikka olisikin heikko olo. Geelejä oli vaikea syödä oksennuksen jälkeen, koska yhdistin niihin aiemman oksentamisen. Luulen kuitenkin, että oksu johtui heikosta juomisesta.

Sain tavarat pakattua ja olin jo lähtemässä huollosta kun sinne saapui lisää juoksijoita. Yksi heistä kysäisi, että miten menee. Siihen tietty kehuskelin upeaa kaartani, upean näköalan edessä. Sen jälkeen tämä henkilö esitteli itsensä: ”olen Vainion Juhan veli Mikko. Te olette Juhan kanssa juosseet monessa kisassa kimpassa.” Katos vaan hauska tutustua! En kuitenkaan jäänyt pidemmäksi aikaa jutustelemaan, koska oloni oli vielä aika heikko. Halusin lähteä takaisin poluille murjottamaan.

Oulangan huollon jälkeen matkaa puolivälin kääntöpaikalle on vielä n. 27 km. Onneksi tuo osuus ei ole hirmu teknistä ja korkeuseroja ei ole valtavasti. Teki hyvää tähän olotilaan juosta vähän helpompaa polkua. Pääsinkin huollon jälkeen jatkamaan matkaa juosten. Eteneminen sujui ihan kivasti. Päätin kaivaa kuulokkeet taskustani ja alkaa kuuntelemaan podcastejä. Ehdin kuunnella yhden haastattelun, kunnes selkäni takana oli toinen juoksija. Siinä taas kiroilin, että en ikinä pääse missään kisassa kuuntelemaan podcastejä kun saan aina seuraa.. 🙂 Käännyin ja katsoin kukas siellä nyt tulee. Katsos vaan se olikin juuri huollossa jutteleen tullut Vainion Juhan veli Mikko. Mies tuli sen verran kovalla vauhdilla, että odotin hänen jatkavan ohi ja annoin tilaa. Mikko kieltäytyi ja sanoi jäävänsä seuraan. Siinä sitten aloitettiin jutustelu ja jonkun jutun jälkeen Mikko totesi, että veljensä oli suositellut meikäläisen kanssa etenemistä. Nyt aloin ymmärtämään miksi Mikko tuli sellaisella vauhdilla huollon jälkeen kantapäilleni. Olipa kiva kuulla, että meikäläisen seuraa oli suositeltu! Se toi ilon naamalle ja matka jatkui mukavissa merkeissä. Mikon kanssa tehtiin perus polku-tuttavuutta eli kyseltiin asuinpaikat, perhetiedot, aikaisemmat kisat jne jne. Oli erittäin hienoa saada tähän synkkään hetkeen seuraa. En tiedä johtuiko seurasta, mutta sain taas vähän syötyä. Geelistä pystyin syödä n. 2/3. Se oli kyllä aikamoinen taistelu, joten seuraavaksi pitää yrittää syödä jotain muuta.

Kääntöpaille oli enää matkaa n. 10-15 km kun kärki tuli meitä vastaan. Oli erittäin mielenkiintoista arvailla ketä sieltä tulee ekana. Noksuhan se sieltä tuli ja jokunen minuutti hänen jälkeen Jaakko. Mikon kanssa hurrattiin ja heitettiin femmat vastaantulleille. Lopulta pääsimme itsekin kääntöpaikalle, Napapiirin luontokeskukseen.

Olin jo matkalla päättänyt vaihtaa kengät kääntöpaikalla. Olin tarkoituksella laittanut drop bagiin leveämpi lestiset Columbia Montrail Caldoradot. Nille oli käyttöä koska olin murjonut varpaitani oikein urakalla juurakkoon. Kantapäähäni oli myös tullut tuttu hietymä jonka takia keskeytin viime syksyn Vaarojen Maratonin perusmatkan. Tällä kertaa hiertymä oli vasemmassa jalassa. Olin ennen lähtöä teipannut kantapääni, mutta näköjään sekään ei auttanut. Nuo hiertymät syntyvät, koska astun jalan ulkosyrjällä (supinaatio). Se sitten hinkkaa kokoajan jalan ulkosyrjää ja pahimmassa tapauksessa syntyy hiertymä. Kenkien vaihto tuohon tuskin tulee auttamaan, koska hiertymä ei ole niistä kiinni, mutta katsotaan nyt.

Oletin, että kääntöpaikan huollossa olisi ollut pizzaa. Nyt nimittäin oikea ruoka tekisi todella hyvää. Todella suureksi pettymykseksi pizzaa ei ollut. Tarjolla oli ainoastaan puuroa, kahvia ja samat makeat herkut kuin muissakin huolloissa. Voihan nääs nääs! En ole yhtään puuroihmisiä ja nyt tässä pitäisi alkaa korjaamaan energiavajetta kaurapuurolla. Siinä muutkin kilpailijat korottivat ääntä, että missä ne pizzat on!? Eipä auta kun väkisin vääntää puuroa alas ja syödä samoja makeisia. Sain puurosta puolet alas. Kahvin join kokonaan. Se teki todella hyvää! Syönti ei käynyt helposti vaan koko ajan jouduin pidätellä oksennusta ja yökkäilin aika ahkeraan. Kisan jälkeen kuulinkin samaan aikaan puolivälin huollossa olleelta Mannisen Timolta, että hän ajatteli Oksasen jäävän huoltoon. Sen verran heikolta näytti miehen vointi.

Sinne en kuitenkaan jäänyt, vaan n. 35 minuutin huoltamisen jälkeen lähdimme Mikon kanssa jatkamaan matkaa takaisin Rukalle. Heti luontokeskusesta ulos päästyä aloin palelemaan oikein urakalla. Tuli todella paha horkka! Olin huollossa vaihtanut päälleni lämpimän pitkähihaisen ja sen päälle laittanut tuulitakin, mutta silti palelin. Saattoi johtua kylmästä ilmasta, mutta varmasti oma osuus oli energiavajeella. Oli aika ottaa sadetakki koko kakun päälle. Pitkän tauon ja 83 km jälkeen juoksemaan lähteminen oli todella kankeata. Onneksi jalat alkoivat melko nopeasti toimimaan ja pääsimme ihan reippaaseen juoksuvauhtiin. Matka pääsi jatkumaan mukavissa merkeissä ja tuore kofeiini ikenissä. Lämpökin nousi äkkiä ja laitoin sadetakin Mikon avustuksella takaisin liiviin. Vastaan tuli juoksijoita joilla olisi vielä puolivälin huolto edessä. Kovasti kyselimme kuulumisia ja tsemppasimme kaikkia. Nyt oli hyvä ja motivoiva fiilis kun pääsimme puolivälin huollosta liikkeelle ja meno maistui taas mukavalta. Olimme juuri siirtyneet lauantain puolella ja metsään tuli hämärää. Otsalamppua ei tarvinnut, mutta väsyneillä silmillä oli melko haastavaa nähdä polkua tarkasti. Onneksi kaatumisilta vältyttiin.

Seuraava huolto olisi 110 km kohdalla ja kyseessä olisi taas Oulangan luontokeskus. Tällä välillä kyttäsin tiuhaan Garminin kilometrejä, koska kohta paukkuisi Oksasen ennätykset. Tähän asti pisin juoksuni oli Vaarojen Maraton 86 km ja sen rikkoutumista seurasin innolla. Se ennätys meni heittämällä rikki ja seuraavaksi tavoitteeksi tulikin 100 km ja sekin ylitettiin helposti. Huusin innoissani pimeässä metsässä. Mikon kanssa vitsailtiin, että mulla on liivissä skumppaa mukana, että voidaan sitten korkata kun enkat menee puhki. Nojoo taisin oikeasti ottaa yhden vihreän kuulan ja vähän vettä päälle. Melkoiset bileet!

Kääntöpaikan ja Oulangan huollon välillä sain taas vähän kiinni syömisestä, mutta haastavaa se silti oli. Sain suustani alas ehkä puolet tarvittavasta tuntimäärästä. Onneksi eteneminen ei missään vaiheessa pysähtynyt vaan pääsimme reipasta vauhtia Oulangan 110 km huoltoon.

Huollossa meitä oli vastassa todella aktiivinen nainen ja mies. Oliskohan ollut isä ja tytär..? Katselin heidän menoa ja mietin, että onkohan täällä enää meille yhtään kahvia jäljellä. Sen verran virkeänä he olivat klo 4.30 yöllä. Vai luetaanko tuo jo aamuksi? Enpä tiedä kun yleensä tuohon aikaan olen nukkumassa. Huollossa tankkasin itseäni kasvisliemellä ja herkuilla. Drop bagissäni oli Pågenin kanelipullia ja niitä runttasin väkisin naamariin. Sain syötyä ja liivit tankkasimme täyteen tavaraa. Otin tällä kertaa ison läjän suklaata. Otin myös vanhoja tuttuja vihreitä kuulia ja toisen pullon täytin jälleen kokiksella. Kolaa olin kuljettanut toisessa pullossa 55 km huollosta lähtien. Vosin sanoa, että se toimi pelastajana. Seuraavaan huoltoon oli pitkä pätkä (n. 32 km), joten nyt oli otettava paljon evästä. Geeleistä otin taas parhaiten maistuvat CanaBERRYt. Kokis tulisi loppumaan seuraavalla osuudella ja kahdessa vikassa huollossa sitä ei enää saisi joten nyt on saatava muutakin alas.

Lähdimme jatkamaan matkaa ja kiitimme loistavasta huollosta erittäin aktiivista naista ja miestä. Jälleen kaksi puujalkaa pääsi jotenkin liikkeelle. Onneksi kaikki oli nukkumassa ja meidän kakat-housussa-look-a-like-lenkkeilyä ei ollut kukaan todistamassa. Etenimme vähän matkaa kunnes tajusin, että olin unohtanut ottaa ison kiven kengästäni, joka oli kiusannut viimeiset 20 km. Sovittiin, että pysähdytään jossain vaiheessa ottamaan se pois. Onneksi ei mennyt kauaa kun yhdellä näköalapaikalla oli sopivasti penkki johon istua. Siinä sitten kenkiä avatessa toivoin, että selkäni ei ala oikuttelemaan. Selkä toimi onneksi hyvin! Myös kenkien vaihto oli osoittautunut loistavaksi! Varpaiden oli mukava olla ja Caldoradot tuntuivat muutenkin toimivan erinomaisesti Karhunkierroksen poluilla. Vasemman jalan hiertymä ei ollut kadonnut mihinkään. Itseasiassa se jossain vaiheessa tuntui ihan siltä kun joku vetäisi puukolla. Onneksi kipu rauhottui ja lopulta jalka taisi turtua kipuun ja hiertymä ei enää haitannut.

Pääsimme taas Oulankajoen varteen tekniselle juurakko polulle. Meno hidastui selkeästi ja molempien jalat alkoivat olemaan aika tyhjät. Takana oli kuitenkin jo n. 120-130 km etenemistä. Tekniset osuudet pääasiassa kävelimme ja helpommat tasaiset osuudet yritimme juosta. Yhdessä aina päätimme, että nyt yritetään vähän juosta. Lopulta pääsimme joen varren tiukkoihin nousuihin. Ne tuntuivat tyhjentävän jalat lopullisesti. Jostain kuitenkin energiaa riitti ja jaksoimme kiertää pienen Karhunkierroksen, ohittaa Jyrävän ja lopulta pääsimme Basecampin huoltoon!

Matkaa olisi enää jäljellä n. 20-25 km. Tosin edessä on myös reitin kovimmat nousut ja laskut. Eli eteneminen tulisi olemaan todella hidasta. Meillä oli myös muita huolia. Mikon takareisi oli alkanut oikuttelemaan melko pahasti ja juokseminen oli haastavaa. Huollossa hän laittoin kylmägeeliä, joka lopulta osoittautui turhaksi. Ei auttanut yhtään. Muuten huolto sujui ripeästi ja lähdimme jatkamaan matkaa. Heti huollon jälkeen Hietalan Janne tuli tiellä vastaan. Mies pääsi naurratamaan väsyneitä hölkkääjiä: ”Teillä kun ei näyttäisi olevan mihinkään kiire, niin odottakaas kun haen kameran.” Siinä me sitten hekotettiin ja odoteltiin, että Janne saa kameran viriteltyä. Kun Janne oli valmis, yritimme puujaloillamme edetä edes jollain tapaa juosten. Onneksi kuvat otettiin loivassa alamäessä..

Kuvaus-sessareiden jälkeen jatkoimme matkaa kävellen. Vähän tunnustelimme miten juoksu onnistuu. Mikolla ei enää jalat toimineet. Kiroili vain ettei kylmägeelistä ollut mitään hyötyä. Reisi taisi mennä vain enemmän jumiin. Itse sain juoksuaskelia otettua ja tajusimme sen merkitsevän meidän eroa. Mikko vain tokaisi, että nyt lähdet vaan jatkamaan yksin kohti maalia! Heitimme yläfemmat ja sanoin Mikolle jämäkästi ”nähdään maalissa!”

Lähdin jatkamaan matkaa yksin ja yllätyksekseni pääsin helpot pätkät etenemään ihan ok juoksuvauhtia. Kaikki teknisimmät osuudet ja ylämäet jouduin kävellä, mutta muut osuudet pääsin ihmeellistä kakka-housu-kyyry-juoksua eteenpäin. Lopulta pääsin loputtomalta tuntuvalle Konttaisen lähestymiselle. Siinä kun käydään eka yhdellä toisella huipulla ja väsynyt juoksijahan tietysti muistelee, että kohta se Konttainen on siinä edessä. No sehän ei tullut ihan tosta vaan eteen. Käytiin siellä sun täällä kunnes Konttainen tuli eteen. Ennen huippua ohitseni alkoi vilisemään lyhyempien matkojen juoksijoita. Teki oikeastaan todella hyvää nähdä tuttuja. 55 km matkan kärjelle, Henkalle heitin tsempit ja mies huuteli, että kakkonen tulee lähellä. Siinä sitten porukkaa lappoi ohi kun hissuksiin kiipesin Konttaisen huipulle. Nousuja en edennyt kovaa, mutta pääsin ne ylös ilman pysähdyksiä. Suuremman haasteen heittivät alamäet. Konttaiselta laskeutuminen menikin jollain ihmeellisellä sivuttais askeleella. Varpaani olivat ihan muussina juurakoiden potkimisesta ja etureidetkin huusivat hoosiannaa. Alas kuitenkin pääsin!

nutskarhunkierros2019-2184 — Konttaisen huipulla. Kuva: Juha Saastamonen / onevision.fi

Huppu silmillä lähestyin huoltoa, kun joku huuti, että onko se Teemu siellä? Nostin katseeni ja otin hupun päästä. Vastasin vain: ”mä nukuin täällä huppuni alla.” Enää oli matkaa jäljellä 6,5 km. Se tosin on tämän kisan hitain osuus. Valtavaaralle pitäisi taas kivuta useamman valehuipun kautta. Konttaisen huollossa otin vielä vähän evästä viimeistä retkeä varten. Oli myös ilo nähdä tuttuja kasvoja kun Seppälän Toni ja Nybackan Mikko olivat huollossa kannustamassa ja kuvaamassa. Heitettiin huulta ja itse huutelin, että nyt en kaipaa mitään muuta kun hammasharjaa. Oli kertynyt aikamoinen kerros tavaraa kaikista herkuista.

Oli aika lähteä viimeiselle osuudelle. Heti tuli eteen jyrkkä nousu, jota etenin ihan kivasti polvia puristaen. Saavutin yhden huipun ja laskeuduin hieman alas. Sen jälkeen taas ylös ja alas. Vettä satoi, mutta se ei haitannut. Ehkä jopa hieman piristi. Columbian sadetakki oli ollut jo useamman tunnin päällä ja se suojasi loistavasti vedeltä ja kylmältä. Liivissäni oli vedenpitävät housutkin, mutta niille ei tullut tarvetta missään vaiheessa. Ainoastaan käteni palelivat, koska kovimmissa nousuissa olleet köydet olivat litimärkiä ja ilman köysien apua Oksasen kiipeäminen olisi ollut aika haastavaa. Puristin vain vedet pois hanskoista ja piilotin sormet takin alle. Sain lämmön pidettyä yllä.

Saavuin Valtavaaran huipulle. Siellä oli todella pirteä tyttöporukka puhaltelemassa pillejä ja torvia. Hymyilin. Valtavaaran huiputuksen jälkeen tajusin edessä olevan pahemmat ajat kun pitäisi päästä alaspäin. Eteneminen olikin hitaampaa kuin hetki sitten kiivetessä. Lopulta pääsin Rukan viimeisen nousun alle. Sen runttasin hampaat irvessä ylös. Tuo nousu taisi olla hieman erilainen kuin aikaisempina vuosina ja vähän ihmettelinkin, että missäs sitä mennään. Lopulta olin viimeisen nousun päällä ja nyt olisi aika lasketella maaliin. Aloin ajatella koko urakkaa ja mitä olin saavuttamassa. Pieni onnen itku valtasi tämän juoksijan. Olin liikuttunut, että viimeinkin pääsen maaliin yli 100 km kilpailun ja vieläpä legendaarisen 100 mailin kisan! Liikutuin myös siitä kuinka hyvin olin taistellut vaikeuksista huolimattta. Tällä kertaa en antanut vaikeuksien keskeyttää etenemistä.

Otin hupun pois päästä, laitoin numerolapun näkyviin ja otin vielä viimeiset juoksuaskeleet. Punainen matto toi helpotuksen ja yhtä äkkiä urakka oli ohi! Maaliin tulo tuntui täydelliseltä kaiken savun ja kannustuksen keskellä. Olin saavuttanut jotain mistä voin olla ylpeä koko loppuelämäni!

nutskarhunkierros2019-2408 — Kuva. Juha Saastamoinen / onevision.fi

nutskarhunkierros2019-2410 — Kuva. Juha Saastamoinen / onevision.fi

Sijoituin lopulta 19. sijalle, joka oli positiivinen yllätys. Aikaa kului 166 km reittiin 27 tuntia ja 43 minuuttia. Eli kaikkiin tavoitteisiin päästiin!

Maaliin päästyä kävin vielä syömässä keittoa ja heti sen jälkeen painuin kauppaan ostamaan hammasharjaa. Olin nimittäin laittanut ainoan harjani drop bagiin ja nyt oli hammaspesulle tarvetta ja nopeasti!

Mökille päästyä seurasin Mikon etenemistä GPS-signaalin kautta. Ihan uskomatonta, mutta Mikko taisteli lopulta itsensä maaliin loppuun ajetuilla jaloilla! Super suoritus! Onnea!

Kiitos kotijoukoille kun olette tukeneet tätä projektia! Kiitos kaikille ketkä olivat reitin varrella kannustamassa! Kiitos kaikille kavereille ketkä jaksoivat seurata palleroita kartalla! Kiitos NUTS:lle jälleen kerran upeista polkujuoksubileistä!

Seuraavaksi kisaviikset pois ja pari viikkoa rennosti. Sen jälkeen aletaan treenaamaan sauvakävelyä, sillä seuraava kisa on elokuun lopussa järjestettävä TDS 145 km!

Strava

Kisavarusteet: