Yleinen

Vuosi 2023

Vuosi taas vierähtänyt pikaisesti. Oli sinänsä vähän nihkeä sporttivuosi, sillä juuri mitään isompaa sankarilenkkeilyä ei tullut tehtyä. Ei pitkiä pyöräretkiä, ei juoksukisoja ym. Vaikka nämä jäi tekemättä, niin olin innoissani paluusta juoksun pariin, sekä murtomaahiihtoon hurahtamisesta.

Hei olen hiihtäjä sanoo Peltsi. Tuota lausetta olen itsekin alkanut harjoittelemaan yhä enemmän. Viime talvena viimeinkin iski isompi innostus murtomaahiihtoon ja samalla innolla olen jatkanut nyt uuden talven alkaessa. Hiihtotyyli on perinteinen, koska muita suksia ei tällä hetkellä ole ja kyllähän pertsa on aina ollut itselle läheisempi tyyli. Nyt kun vielä oppinut voitelemaan suksia ja tekniikkakin alkaa olemaan kohdillaan, niin hiihtoladuilla on kuultu muutakin kuin kiroilua. Innostusta on myös lisännyt hyvien lähilatujen löytäminen. Aikaisemmin halusin aina mennä Sipoonkorven laduille (ovat myös lähellä), mutta niiden hoito on melko heikkoa ja tuntuu, että ne ajetaan aina viimeisenä. Eli jos uutta lunta sataa, niin ei välttämättä kannata samana päivänä mennä Korpeen. Mutta ne ladut jotka löysin läheltä ja ovat lisänneet innostusta ovat Matarin/Rekolan ladut. Siellä on loistava, vaihteleva maastoinen 2 km luuppi jota olen yllättäen jaksanut hinkata. Yleensä yritän vältellä luuppi lenkkeilyä, mutta jotenkin tämä lenkki toimii, eikä aiheuta samojen maisemien ahdistusta.

Howdy hiihtäjä

Pyöräily on yllättäen jäänyt tänä vuonna hieman vähäisemmälle. Se onkin ollut monta vuotta se ykköslaji ja välillä sitä ihminen kaipaa vaihtelua. Itseasiassa meikäläinen on sellainen tyyppi joka helposti kyllästyy saman toistoon ja se ehkä yksi syy miksi olen nyt kaivannut jotain muuta. Pyöräily on kyllä vielä vahvasti ohjelmistossa ja talvella Tacxin traineri on yksi helmpoimmista ja nopeimmista tavoista saada hyvä treeni. Kevään ja kesän soratiet ovat niin mageita kruisailla, joten niitäkin odottelen innolla. Ja ehkäpä välivuoden jälkeen ensi kesänä on taas aika pyöräretkelle.

Kesällä Peurungan loistavilla baanoilla.

Kalastus on meidän perheen uusin innostus. Viime kesänä mökkireissuilla tämä harrastus sai kunnon kipinän ja nyt varustelu ym. on alkanut lähtemään aikalailla käsistä. Nyt on kalapakeissa vieheitä moneen lähtöön ja virveleitä on kaiken kokoisia. Itsellä aina ollut vähän tapana lähteä tekemään asioita täysillä jos niistä oikein innostun. Niin kävi myös kalastuksen kanssa. Ihan kuitenkaan pilkkimään en ole lähdössä, joten kalastus palaa ohjelmaan sitten kun jäät lähtevät. Olen nyt kasannut itselle hyvän setin isojen haukien kalastukseen joten niitä lähdetään tavoittelemaan ensi kaudella. Ahvenen kalastus jigeillä oli tällä kaudella se ykkösjuttu ja eiköhän se jatku myös ensi kaudella.

Tältä mökkilaiturilta tuli narrattua useampi ahven ja hauki viime kesänä.

Temppurullaluistelu eli bleidaus on ollut laji jonka pariin palasin pari vuotta sitten. Tuota ennen taukoa oli n. kymmenen vuotta. Tämäkin on laji jota harrastan yhdessä lapsieni kanssa. Toinen pojista scoottaa ja toinen rullaluistelee. Heidän kanssa sessarit lähi skeittipuistossa on ihan parasta! Välillä sattuu, mutta onnistuneet temput videokameralle palkitsee vielä tälläkin iällä!

Juoksun pariin paluu on ollut ihanaa! Olen taas löytänyt vanhaa kipinää poluilla paineluun. Jalkavaivat olen saanut hallintaan sopivilla kengillä. Ollut ilo tulla lenkiltä kotiin kun jalat eivät ole kipeät. Kisojakin olen miettinyt ensi kaudelle. Vielä en vaan ole päättänyt mihin kisoihin ja mille matkoille. Perusmatkoille en ainakaan aio lähteä, mutta 21-42 km matkat kiinnostavat. Tämän maan isoimmat kisat tuli aikoinaan käytyä ja hieman olisi kiinnostusta kisoille joita en ole aiemmin juossut. Pitääkin alkaa tarkemmin tutkimaan vaihtoehtoja ja omaa kalenteria.

Kauden ykköslenkki oli ehdottomasti Etelä-Konneveden 20 km polkulenkki. Mahtavat maisemat ja törkeen tekniset polut!
Pitkästä aikaa myös talvella tullut enemmän hölkkäiltyä.

Tänne blogiin pyrin jatkamaan vuonna 2024 samaan malliin omien tarinoiden kertomisia, sekä tuotteiden arvosteluja. Yritän myös jatkossa saada lisää Kukkuluuruu-haastatteluja. Muutama sellainen onkin jo suunnittelussa!

Kiitos vielä kaikille seuraajille tästä vuodesta! Ensi vuonna jatketaan ja yritetään jatkaa vielä mielenkiintoisemmin!

0 comments on “Vuosi 2023

Jätä kommentti