Kaakkurin kierros – Repoveden kansallispuisto 2018

document.write(”);

Repoveden kansallispuisto on yksi suosikkipaikoistani tässä maassa! Siellä on tullut käytyä retkeilemässä ja nyt toista kertaa polkujuoksemassa. Joka kerta olen nauttinut sataprossasesti Repoveden upeista maisemista ja poluista! Tällä kertaa halusin tallata pisimmän reitin mitä olen siellä tehnyt. Valitsin siis Kaakkurin kierroksen (n. 26 km). Tuolla reitillä tulisin näkemään itselleni ihan uusia maisemia.

Oli tiistai päivä ja päätin pitää yrittäjän vapaapäivän. Olisin tulevana lauantaina koko päivän töissä, joten viikkovapaa oli hyvä valinta. Lähdin ajelemaan Repovedelle heti aamusta. Päätin tällä kertaa ajaa eri reittiä mitä yleensä. En siis ajanut Porvoon motaria ja Kouvolan ohitse, vaan ajoin Lahden kautta ja vikat 50 km kurvailin upeissa maalaismaisemissa. Repoveden Lapinsalmen parkkipaikalle kurvasin n. klo 11. Olin nopeasti hakenut pientä purtavaa lähimmästä kyläkaupasta ja sillä olisi nyt pärjättävä useampi tunti. Olihan tietty eväänä myös geelejä ja Snickeri. Suklaapatukan haluan aina nauttia Olhavanvuoren huipulla, maisemia ihaillessa.

Lapinsalmelta lähdettäessä pääsee heti nauttimaan upeasta riippusillasta. Sopivasti neljän hengen perhe oli juuri ylittänyt sillan, enkä joutunut jonottelemaan. Riippusillan jälkeen tulee miellyttävän näköinen leiripaikka heti järven rannassa. Viime vierailulla kävimme siinä uimassa lenkin päätteeksi. Nyt oli myös mielessä päättää lenkki uimiseen. Se oli myös suurin huoli tällä retkellä. Miten uskaltaisin mennä kylmään veteen? En nimittäin yhtään fanita kylmää vettä!

Matka jatkui mukavan teknistä polkua kohti Olhavanvuorta. Retkeilijöitä ohittelin eniten tällä välillä. Juoksijoita en nähnyt yhtään. Kuutinkanavalla ja Olhavanvuorella oli muutamat teltat. Repovedeltä löytyykin upeita yöpymispaikkoja. Itse en ole siellä kertaakaan yöpynyt, koska joka kerta olen jo päivän aikana nähnyt kansallispuistoa mittavan määrän. Yöpymiselle ei siis ole matkojen takia ollut tarvetta, mutta pitäisihän siellä joskus fiilistelyn takia yöpyä. Olhavanvuorella telttailevat ovat useasti kiipeilijöitä. Olhavanvuori onkin yksi tämän maan suosituimpia ja parhaita kalliokiipeilyseiniä. Itse en harrasta kiipeilyä, mutta näin minulle on kerrottu.

Saavuttuani Olhavanvuoren alakertaan tsekkasin muutaman minuutin kiipeilijöiden touhua ja sen jälkeen lähdin kiertämään Olhavanlampea. Tuo kierros päättyisi Olhavanvuoren huipulle. Olhavanlammen kierros on alkuun vähän tylsä, koska se on lähinnä leveätä metsätietä. Tien päätyttyä reitti jatkuu upeassa peikkometsässä. Enpä tiedä olenko edes koskaan nähnyt niin sammaleesta vihreätä metsää. Erittäin upea näky!

Kierroksen kierrettyä ja Olhavanvuoren huipulle päästyä oli aika ottaa Snickers. Istuskelin kalliolla ja ihailin yhtä upeinta maisemaa mitä eteläisestä Suomesta löytyy. Samalla kiipeilijät saavuttivat huipun ja vaihdoin heidän kanssa muutaman sanasen. Pienen lepohetken jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Ja sehän jatkuisi minulle uusissa maisemissa. Aikaisemmin olen pääasiassa pyörinyt kansallispuiston läntisessä reunassa, mutta nyt lähtisin tutkimaan itäosaa.

Seuraava etappi veisi minua kohti Kirnuhuokoa. Sen näkemistä odotin melkeinpä eniten koko reissulta, koska siellä en ollut aikaisemmin vieraillut. Kirnuhuokolle vievä polku oli vaihtelevaa. Välillä vähän teknisempää pikkupolkua ja välillä juoksin leveämpää metsätietä. Oli lämmin päivä ja vettä kului kiitettävään tahtiin. Kävin myös kastelemassa lippikseni, jotta saisin vähän piristystä lämpimään päivään. Teki eetvarttia! Matkalla tuli myös vastaan kaivo. Vaikka veteni eivät oleet lopussa, päätin ottaa pullot täyteen ja juoda tuossa kohtaa kokonaan yhden pullollisen. Sekin teki eetvarttia!

Saavuin Kirnuhuokolle, joka on kyllä todella upea paikka tarinoineen. Tarinan mukaan kyläläiset aikoinaan keittivät siellä pontikkaa. Kirnuhokosta löytyy todella isoja kiviä ja pystysuora seinämä. Seinämän vierestä menevät rappuset huipulle, jossa näkymät ovat lähes yhtä hienot kun Olhavanvuoren huipulla. Järvi- ja metsämaisema! Toimii!

Kirnuhuokon jälkeen oli vielä n. 10 km takaisin autolle. Tämä osuus oli ehkä tylsin. Tai metsä ja polut olivat kivaa juostavaa ja ajoittain teknistäkin, mutta mitää kummempia nähtävyyksiä ei ollut. Lopulta saavuin viimeisen kilometrin vesistön ylitykselle. Siellä odotteli lossi. Saapuessani lossin laiturille katselin jo kaukaa, että mikäs jengi täällä on. Laiturilla odotteli n. 20 teiniretkeilijää. He olivat olleet useamman päivän Repovedellä retkeilemässä. Jouduin odotella pääsyäni lossiin aika pitkän tovin ja siinä tuulen puhaltaessa tuli tuulitakillekin käyttöä. Enpä jossain vaiheessa uskonut, että näin kuumana päivänä tarviin takkia, mutta kuivuva hiki ja kylmä tuuli osaavat tehdä tepposia. Lopulta pääsimme lossiin. Minä ja n. 10 teiniretkeilijää. Hyppäsin suoraan köydenvetäjän rooliin. Ehkä minun yläkropalla päästään aavistuksen vikkelämmin kuin koko teiniretkeilijä joukon pienimmän ukon voimin. Vähän jopa ihmetytti, että miksi juuri hän oli ennen minua päätynyt (kahden muun lisäksi) vetämään lossia järven yli. Kova tuuli tuotti hieman lisävastusta, mutta lopulta saimme vedettyä lossin järven yli.

Enää viimeiset metrit ja pääsisin korkkaamaan autossa odottavan Lapparin. Ainiin mutta sitä ennen pitäisi käydä jossain pulahtamassa. Ei helkkari! Kylmää vettä! Ääk! Aivan parkkipaikan läheisyydessä oli laituri ja hyvä kohta mennä pulahtamaan. Laiturilla ei vaan ollut mitään tikkaita, joten päätin pitää kengät jalassa ja kahlata suoraan rannasta. Nopea dippaus ja kiljuen takaisin rantaan. Kyllä teki eetvartti!

Se lenkki oli siinä. Matkaa kertyi 26,27 km ja nousumetrejä 647 m. Aivan huippu magee päivä yhdellä Suomen upeimmista reiteistä! Tulen varmasti tulevaisuudessakin palaamaan Repovedelle ja juoksemaan vaikka saman reitin!