Nyt on kulunut pari viikkoa NUTS Karhunkierros 166 km kilpailusta. Palautuminen on sujunut hyvin. Olen oppinut aikaisemmista virheistä eli nyt en lähtenyt hosumaan heti kisan jälkeen. Eka viikko kisan jälkeen meni lähes täysin ilman urheilua. Taisin tehdä yhden tai kaksi fillarilenkkiä, mutta siinä kaikki. Kymmenen päivää kisan jälkeen tein ensimmäisen juoksulenkkini. Se meni ihan kivasti eikä mitää kipuja ja väsymystä jaloissa tuntunut. Fillarointia tein tuolla toisella palautumisviikolla ihan kivasti. Tuli taas kunnon kipinä gravel pyöräilyyn. Harmi ettei pyöräilyyn aina riitä tarpeeksi aikaa.
Karhunkierrokselta ei onneksi jäänyt mitään vammoja, eikä jalat muutenkaan olleet hirveän kauaa kipeät. Ainoastaan jotain hermokipuja oli ekan palautumisviikon aikana ja ainoa vamma oli mustunut isovarpaan kynsi. Eli ei mitään vakavaa.
Tällä viikolla päätin aloittaa treenit kohti elokuun lopussa kisattavaa TDS 145 km vuoriultraa varten. Treenimäärää on tarkoitus pikku hiljaa kasvattaa eli nyt ensimmäinen viikko tulee olemaan aika rauhallinen ja puolet treeneistä tulee olemaan fillarin päällä. Tähän treeniblokkiin on tarkoitus ottaa enemmän mäkitreenejä mukaan. Karhunkierrosta varten en tehnyt yhtään varsinaista mäkitreeniä, koska suurin osa lenkeistäni tehtiin poluilla. TDS:llä nousumetrit ovat kuitenkin ihan eri luokkaa kun Karhunkierroksella, joten Keinukallio tulee tulevina kuukausina tutuksi.
Tässä tällainen lyhyt kisan jälkeinen päivitys. Seuraavaksi alkaa tulemaan tuotekirjoituksia varusteista joita käytin Karhunkierroksella. Ensimmäisenä Ultimate Direction Utility Beltin ”arvostelu.”
0 comments on “Karhunkierroksen jälkeen..”