Kisaviikko

On taas kisaviikko. Se tunne on tuttu, mutta silti uudenlainen. Pitkästä aikaa edessä ultra, ensimmäinen moneen vuoteen. Treenit eivät menneet ihan oppikirjan mukaan. Kaksi viikkoa ilman juoksua, kun pahat rakot pakottivat pysähtymään. Siinä ehti miettiä kaikenlaista: onko kunto riittävä, onko päätös järkevä, onko tämä oikea hetki palata pitkälle matkalle. Mutta sitten tuli ihan ok treeniviikot. Vauhti palasi toivotulle tasolle ja se tärkein pitkis — se, johon koko valmistautuminen lopulta tiivistyy — meni ihan hyvin. Ei täydellisesti, mutta riittävän hyvin. Hienointa tässä treenijaksossa on ollut ehdottomasti fiilis minkä päässyt jälleen kokemaan. Kevään eteneminen, onnistuneet juoksulenkit ja yleisesti luonnossa liikkuminen ovat jälleen tuoneet vanhat hyvät ajat mieleen!

Lauantain Peura Trail 51 km tulee tarjoamaan erittäin teknisiä polkuja. Juuret, kivet, mutkaiset metsälinjat — luvassa eeppistä suomalaista metsäpolkua. Nousumetrejä ei tule paljoa, mutta teknisyydestä on varoiteltu. Jospa ne vanhentuneet jalat löytäisivät taas nuoremman Teemun ketteryyden. Onneksi tällä kertaa ei ole kiire. On vain uusi reitti, halu nähdä se ja päästä maaliviivan yli.

Tullut myös tämän treeniblokin aikana todettua, että eipä ole enää helppoa kisoihin valmistautuminen. Perhearki, työkiireet, valmennustehtävät ja ikäkin alkaa jo painamaan. Ylimääräistä aikaa ja energiaa ei enää löydy samalla tapaa kuin nuorempana. Välillä on käynyt mielessä jopa se ajatus, että ehkä tämä voisi olla jäähyväiset ultramatkoille. Mutta vielä ei ole sen päätöksen aika. Nyt mennään, katsotaan mitä Peura Trail antaa ja mitä se ottaa. Palataan tähän ajatukseen sitten kisaraportissa.