Tällä kertaa pohjoisen tunturihölkkä ei päättynyt lehmänkellojen kilinään ja aploodeihin. NUTS Ylläs Pallas 134 km päättyi suureen pettymykseen ja elämäni ensimmäiseen keskeytykseen. Moni asia meni kisan aikana pieleen, mutta nekään ei välttämättä olleet se suurin syy keskeyttämiseen.

Kahunkierroksen 80 km kilpailun onnistumisen jälkeen taisin leijailla sen verran korkealla, että päätin lähteä NUTSin Ylläs Pallas 134 km kovin tavoittein. Aluksi olin ajatellut lähteä vain seikkailemaan ja rauhassa vaeltelemaan reitin läpi. Karhunkierroksen 10. sija ja kova kilpailuhenkisyys kuitenkin käänsivät ajatukset hyvän sijoituksen metsästykseen.

Karhunkierroksen jälkeen somessa ja blogissani mainostin lähteväni seuraavaksi Pallaksen pitkällematkalle. Silloin jo kavereiden kirjoittamien kommentien rivien välistä osasin lukea, että onkohan toi järkevää. Tuleekoha liian nopeasti tuolla kokemuksella noin pitkä kisa? Aloin ehkä hieman itsekin epäilemään, että kuinkakohan siellä käy. Kuitenkin Karhunkierroksen hyvä juoksu oli nostanut itseluottamukseni niin kovalle tasolle, että mikään ei pysäytä ulkoilija Oksasta. Toisin kävi…

Keskiviikko-torstai – matka kisakeskukseen

Lähdimme keskiviikkoiltana Juuson kanssa ajelemaan kohti Yllästä. Teimme matkalla pit stopin meidän mökille Keski-Suomeen ja yövyimme siellä ke-to välisen yön. Aikaisin torstaiaamuna lähdimme jatkamaan matkaa ja otimme Mikon kyytiin Äänekoskelta. Mikko asuu Helsingissä, mutta oli nyt käymässä vanhemmillaan Keski-Suomessa. Hänen oli alunperin tarkoitus osallistua 55 km kisaan, mutta loukkaantuminen esti sen. Hän halusi kuitenkin kesälomalaisena lähteä reissuun ja auttaa minua ja Juusoa kisan aikana. Saavuimme Ylläkselle torstai-iltana. Kuten tapoihini kuuluu, niin halusin itse ajaa koko matkan. Sen kyllä huomasikin Ylläksen pihassa, kun jalat kehuivat kyytiä hieman raskaaksi.

Torstai-ilta meni ihan kaupassa käydessä ja hengaillessa. Kävimme myös herättelemässä jalkoja, kevyellä puolen tunnin lenkillä. Huoneisto meillä oli suoraan kisakeskuksen vieressä. Parvekkeeltamme näkyi kaikki näytteilleasettajat ja kisateltta. Loistava, ehkä jopa täydellinen majoitus!

IMG_1848 (1)

Mestari edellä. Juuso Simpanen ja Ylläs.

IMG_1866

Itse Oksanen

Kisapäivä

Sain nukuttua erinomaisesti. Heräiltiin vasta joskus klo 10 aikoihin. Parvekkeelta nähtiin kun kisakylässä aherrus oli alkanut. Jo tunnin päästä pääsisi hakemaan kisamateriaalit. Aamupala naamariin ja numerolappua hakemaan. Kisakeskuksessa tarkistettiin pakolliset varusteet ja sain numerolapun, drop bagin ja vyön numerolapulle. Pitkämatkalaisten GPS-laitteen saamista olin aina ihaillut ja ilmoittautuessa olin innoissani, että kerrankin sellaisen tulisin saamaan. Toisin kävi, koska tällä kertaa olisi pitänyt olla ennakkosuosikki tai sitten siitä olisi pitänyt maksaa. Päätin säästää 16 euroa.

Kisan startti oli klo 18. Tuota ennen otimme rennosti majoituksessamme. Ruokailimme ja katselimme parvekkeelta 30 km starttia. En liiemmin strassannut, mutta en olisi enää jaksanut odotella pidempään. Lopulta kello näytti sen verran, että oli aika matkata lähtöviivalle.

Lähtöviivalla asetuin heti kovimpien juoksijoiden taakse. En oikein osannut jännittää, enkä ajatella, että nyt on pitkä reissu edessä. Olin vieläkin jossain omassa kuplassa ja itsevarmana, että tämä on yksi juoksu muiden seassa. Lähtötorvet soivat ja jengi aloitti hölkän kohti Ylläksen korkeinta huippua. Alun loiva osuus mentiin juosten ja jyrkällä meno jatkui tunkaten. Tuntui, että Ylläksen mäki jatkui loputtomiin (verttiä 421 m). Toisaalta se ei haitannut, koska meno oli rennon rauhallista. Lopulta usvan keskeltä tuli esiin Ylläksen huipulla ollut kahvila. Siitä lähdettiin pitkään alamäkeen. Alamäki oli pitempi, kuin nousu. Se ei ollut tekninen, vaan sisälsi tietä ja ajoittain erittäin jyrkkiä kohtia. Alun innokkuus kostautui heti ekassa alamäessä. Kova vauhti ja jyrkät kohda vetivät etureiteni ihan jumiin. Olimme vasta kisan alussa ja jalat saivat saman tien kovan takaiskun. Lopulta pitkä alamäki hellitti ja painuimme metsään juoksentelemaan helppoa hiekkapolkua. Tälläistä reittiä mentiinkin ekaan huoltoon (n. 7km).

nuts_yllaspallas2017_134km-9863.jpeg

Alamäki Ylläksen huipulta. Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen

Ekassa huollossa meno oli aivan hurmaava. Sinne oli tullut paljon jengiä kannustamaan ja seassa oli paljon tuttuja. Kiitos kaikille kannustuksesta, oli kivaa hymyillä! Huollossa en täyttänyt pulloja. Vetäisin vain keksiä naamarin ja pakkasin liiviin muutaman. NUTSin tarjoilut eivät taaskaan pettäneet. Kiitos herkuista! Tässä vaiheessa meno tuntui ihan hyvältä ja jalat olivat palanneet kohtuu kivoihin fiiliksiin.

Huollon jälkeen löysin itseni letkasta josta tuttuja miehiä olivat Ville Maksimainen, Jarkko Aspegren ja Ossi Kokkonen. Heidän kanssa huiputettiin seuraava erittäin jyrkkä ja rakkainen tunturi nimeltä Kesänki. Nousu meni itsellä mukavasti ja maisemat huipulla oli tosi kivat. Otin jopa pari kuvaa.

IMG_1898 (2).jpg

Kesänkin huipulla.

Kesänkin jälkeen juostiin jonkin aikaa kimpassa, kunnes eräässä loivassa ylämäessä päätin jatkaa juosten, kun muut menivät kävellen. Tein tässä kohtaa eron letkaan. Tein myös merkittävän virheen jatkaessani yksin. Oli vaan niin kovat meno halut, että kävely tuntui näin loivassa mäessä tylsältä. Myöhemmin tuo ylämäki jyrkentyi ja kävelyllä ohitin erään saksalaisen. Kukastunturi oli kisan kolmas tunturi joka ylitettiin. Matkaa oli takana n. 20 km. Kukastunturin alamäessä päätiin kiristää kenkieni nauhoja, jotka olin solminut huolimattomasti liian löysälle kisan alla. Olin kahden ekan tunturin alamäissä kärsinyt kovasta isovarpaiden nuijimisesta. Nyt asialle oli tehtävä jotain. Tämä oli hyvä veto, vaikka varpaankynnet saattaakin parin seuraavan viikon aikana irrota.

Viimeiset n. 10 km olin juossut yksin. Saavuin kilpailun toiseen huoltoon, jossa jo Mikkokin odotteli. Hänelle vähän valittelin alämäkiä ja kipeitä/väsyneitä jalkoja. Niiden lisäksi vatsani oli alkanut hölskyä ja ravinnon/nesteen imeytymisen kanssa oli ongelmia. Tästä asiasta keskustelua viisaampien kanssa, olin ehkä juonut ja syönyt liikaa. Neste jäi ravinnon kanssa hölskymään vatsaan. Se aiheutti ilmavaivoja ja röyhtäilyä. Jotta asia saadaan korjattua päätin vähentää nesteen ja geelien nauttimista. Yritin myös ottaa enemmän suolaa ja vetäisin tupla suolatabletit. Huollon aikana minut ohitti yksi juoksija, mutta Villen, Jarkon ja Ossin letkaa ei näkynyt. Olin tässä vaiheessa sijalla 12.

Huollon jälkeisessä ylämäessä ohitin virolaisen Kaidon, joka hieman yökkäili. Taisi hänelläkin olla hieman vaikeuksia. Jatkoin matkaa yksin. Yksin juoksemisen tylsyys alkoi iskemään ja hämärät ajatukset valtasivat mielen. Jalat alkoivat myös painamaan yhä enemmän. Tässä vaiheessa kisaa oli takana n. 35-40 km ja nousumetrejä paljon. Päätin hakea piristystä äänikirjasta, jonka olin ladannut ennen kisaa. Äänikirja oli erään tunnetun koomikon ja ajattelin hänen vitsien piristävän Oksasta. Saman ukon äänen kuuntelu alkoi kuitenkin jonkun ajan jälkeen kyrsiä ja laitoin korvanapit pois. Jalkani alkoivat olemaan aivan muussia. En enää pystynyt juoksemaan todella loivia ylä- ja alamäkiä. Ainoastaan tasaiset pätkät pääsin hoipertelemaan jonkun näköistä hölkkää. N. 40 km kohdalla Villen, Jarkon, Ossin, Karon ja Kaidon letka ohitti minut alamäessä. Heillä vauhti oli erittäin kovaa ja yritin epätoivoisesti hölkätä heidän mukanaan. Ei tullut mitään ja hetkessä he olivat painelleet jo niin kauaks, että enää ei miehiä näkynyt, eikä kuulunut. Tuo oli henkisesti super kova kolaus. Minua alkoi jopa hävettää se kuinka siinä loivassa ylämäessä painelin heistä eroon ja nyt he menivät lenteän väsyneestä ulkoilija Oksasesta ohi. Hetken hölkkärypistyksen jälkeen jatkoin matkaa kävellen. En enää jaksanut juosta edes tasaisia osuuksia. Mahan olin saanut jo hieman kuriin, mutta jalat eivät tuntuneet enää toimivan. Ajatus siitä mitä tästä retkestä oli epäilty, tuli mieleeni jatkuvasti. Se, että olin juuri juossut Karhunkierroksella pisimmän kisani ja nyt puolitoista kuukautta myöhemmin yritän juosta tuota matkaa 50 km pidemmälle. Nyt se oli myönnettävä, että jalat eivät ole tarpeeksi tuoreet näin hurjalle matkalle. Matkaa oli vasta n. 40 km takana ja n. 90 km edessä. En enää uskonut millään pääseväni maaliin näillä jaloilla. En ollut koskaan aikaisemmin missään kisassa ollut näin heikossa kunnossa. Vielä kun yhdessä pahasti tulvineen ojan ylityksessä lensin munia möyten veteen ja samalla kolauttin jalkani tukkiin. Tajusin, että tässä on vain vaaraksi itselleen.

Saavuin 45 km kohdalla olleeseen Pahtavuoman huoltoon. Siellä Mikko oli jälleen odottamassa. Olin hänelle vihjaillut viestillä, että eiköhän tää ollut tässä. Hän kuitenkin kivasti yritti vielä piristää, mutta keskeytys päätöksen olin jo tehnyt. Ensimmäistä kertaa jouduin huollossa olleilta toimitsijoita tiedustelemaan, että mitäs nyt kun keskeytän. Hetken vielä istuskelin kannon päällä ja annoin itikoiden nauttia jaloistani, kunnes ilmoitin lopullisesta keskeytyspäätöksestäni. Harmitti ja hävetti aivan helvetisti, mutta tiesin myös, että maaliin asti en olisi päässyt. Ehkä päätös keskeyttää tässä vaiheessa oli ihan fiksu päätös, jotta palautuminen tulevia kisoja varten voi alkaa.

FullSizeRender (1)

Pahtavuoman huollossa.

IMG_1908

Lähdin huollosta Mikon kyydillä. Heti majoitukseen päästyä kävin tekemässä mega tyhjennyksen vessassa. Suihkun jälkeen seurasi kovan luokan palelua, jonka sain lopulta kuriin toppatakilla ja ravinnolla. Oli aika mennä nukkumaan…

Kisan jälkeen sitä on ollut paljon aikaa miettiä, että mikä meni pileen. Sitä oma pääkoppa kiusaa ajatuksella, että olisiko pystynyt vielä jatkamaan ja luovutinko liian helposti. Onneksi olen saanut siihen vastauksen.. Eli en luovuttanut liian helposti. Jalkani ovat olleet super kipeät kisan jälkeiset päivät ja tälläisiä kipuja en ole aiemmin kokenut. Juoksin kuitenkin ”vain” 45 km. En siis todellakaan ollut vielä Karhunkierroksen jälkeen siinä kunnossa, että tuota matkaa olisin päässyt kunnialla maaliin. Ehkä jos omat treenimäärät ja kokemus olisi ollut toista luokkaa, niin maaliin pääsy olisi ollut realistinen.

Tahdon vielä kiittää kaikkia kavereita kivoista kannustus viesteistä ja kommenteista joita olen saanut. TODELLAKIN tästä otetaan opiksi ja palataan kovempana kuin koskaan!

Strava

IMG_1936 (2)

Hieno Finisher lippis jäi saamatta. Onhan toi DNF-lippiskin ihan siisti?

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”NUTS Ylläs Pallas 134 km – kun kroppa sanoo kaput

  1. Harmi juttu! Mutta kiitos avoimesta kirjoituksesta; pitää itsekin ottaa huomioon kun olen lähdössä Pyhän tunturimaratonille vain reilu kuukausi ekan tasamaan maratonini jälkeen. Toki nuo on paljon lyhyempiä matkoja mutta meikäläiselle pitkiä. Pitänee ottaa tosi iisisti vaan.

    Tykkää

    • Kiitos kun luit! 🙂
      Juu useasti maltti on valttia… sitä vaan kisatilanteessa ei aina järki voita. 🙂
      Toisaalta palautuminen oli vielä KK:sta kesken ja en usko, että maaliin olisin päässyt vaikka kuinka rauhassa olisi aloittanut.
      Tsemppiä Pyhän kisaan! Pitäisi joskus itsekin siihen osallistua…

      Tykkää

  2. Jep, näin se on. Pitää laittaa itelle muistiin kaikki virheet ettei jatkossa toista niitä. Lukee vaikka kilpailun aikana niitä.. 🙂
    Tsemppiä Pyhälle!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s