Yökkäilyä, joka ei johtunut juhannuksesta

Kolme viikkoa NUTS Ylläs Pallas 134 km kilpailuun!

Viimeinen iso ja harkittu treeni ennen kilpailua on nyt tehty. Seuraavat kolme viikkoa lähetään keventelemään kohti kisaa. Tuo viimeinen isompi treeni olikin aikaimoinen. Ei mennyt ihan nappiin ja ensimmäistä kertaa jouduin jättämään juoksulenkin kesken. Siitä hieman lisää alempana, mutta höpötelläämpä ensin mitä muuta viime viikolla tapahtui.

Viime viikko eli juhannusviikko alkoi ihan kivasti. Sitä edeltävän viikon pitkiksen olin siirtänyt maanantaille ja n. 25 km Sipoonkorpi lenkillä viikko alkoi kivasti. Tuolla lenkillä kuvasin myös edellisen artikkelin videon. Tuo pitkis sujui kivasti ilman mitään suurimpia tuskailua. Jalat tuntuivat hyviltä. Tiistaina pidin pitkiksen jälkeisen lepopäivän ja keskiviikkona kävin vielä 15 km lenkillä ennen juhannuksen viettoon lähtemistä. Olin päättänyt juhannuksena keskittyä vain rentoutumiseen ja hyvästä seurasta nauttimiseen. Eli lenkillä kävisin vain jos sopiva rako sattuu ja sellainen tulikin vasta lauantaina, kun kävin kiertelemässä Kihniön kyliä 10 km verran. Eli kaksi päivää sain hyvää lepoa treenaamisesta. Tuli syötyä hyvin ja lähes kaikki ruoka valmistetiin puilla ja tulella. Täydellistä ulkoilmasta ja retkeilystä nauttiville ihmiseille! Oluen lipittäminen jäi tänä vuonna vähäisemmälle ja mukana olikin vain muutama herkullinen yksilö.

Kevytuntuvatakki toimii myös keskikesällä..

Kesäkolli

Sandaalisukkamuotia 2017

Juhannuksen vietosta palasimme sunnuntaina ja lähes heti kotiin palattua päätin lähteä Sipoonkorpeen tekemään viimeistä kunnon pitkistä ennen Pallaksen kisaa. Pistin viestiä Markille jos hän haluisi lähteä seuraksi. Sieltä tuli ”YES” vastauksena. Klo 18 aikaan lähdimme juoksemaan. Reitiksi olimme valinneet keväällä korkatun 42 km reittin (Siitä artikkeli täällä: Maratonin mittainen sunnuntai Sipoonkorvessa).

Lähtö tuonne lenkille tapahtui hieman kiireellä ja geelien ym. ravinnon mukaan ottamista en miettinyt tarpeeksi viisaasti. Ajattelin vain, että nyt on hyvä testata juuri hankkimiani kofeiini geelejä ja electrolyyttijuomaa. Otin mukaan myös normaaleja geelejä, mutta aivan liian vähän.

Oli kiva juosta tämä reitti uudelleen ja tällä kertaa kaverin kanssa. Vauhti meillä oli n. 0.30min/km nopeampaa, kuin mitä edellisen kerran olin juossut. Eli ihan sopivaa, mutta ymmärrettävästi nopeampaa, kun mukanani oli kovakuntoinen Mark. Tietty itsekin olen nyt selvästi paremmassa kunnossa, kuin sillon keväällä.

Matka eteni ihan kivasti n. 30 km kohdalle, kunnes ensin aloin huomaamaan jaloissa aikamoista väsymystä. Sitten yhtäkkiä aloin yökkäilemään ja mahassani alkoi todellinen vääntö. Aloin tajuamaan, että olen syönyt aivan liian vähän tämän lenkin aikana. Jouduimme laittamaan kävelyksi ja lopulta oloni heikettyä erittäin rajusti, jouduin istumaan kivelle. Otin vielä yhden geelin siinä toivossa, että oloni paranisi. Hetken istuskelun jälkeen päätin jatkaa. Jaksoin juosta vain hetken, kunnes huono olo ja yökkäily valtasi taas kroppani. Sovimme Markin kanssa, että hän jatkaa yksin loppumatkan autolle ja sitten tulisi poimimaan minut reitiltä. Jatkoin yksin kävelyä kohti autotietä. Onneksi olin pakannut juoksuliiveihin kevyen juoksutakin ja vetäisin sen päälle. Kävi viileä tuuli ja muutenkin kroppani tuntui alkavan palella. Join viimeiset jäljellä olleet vedet ja jatkoin kävelyä. Päätin hetken mietiskelyn jälkeen tilata taksin. Sitä jäin odottelemaan tienviereen. Odotellessa olin erittäin lähellä oksentaa ja yökkäily oli aikamoista. Olen vaan aikalailla kovan luokan oksennuksen vastaan taistelija (mikä on joskus aika tyhmää), joten oksennusta ei tullut. N. 15 minuutin odottelun jälkeen paikalle kurvasi Tesla, taxi kyltti katolla. Hyppäsin kyytiin ja jonkin aikaa jaksoinkin kuskin kanssa höpötellä, kunnes huono olo valtasi taas kroppani. Aloin puuskuttaa, mutta onneksi olimme jo sen verran lähellä kotiani, että oksua ei tullut.

Johan oli aikamoinen viimeinen kunnon pitkis. Ei mennyt juoksullisesti todellakaan nappiin, mutta sain jälleen erittäin hyvän ja tärkeän opetuksen. Ensinnäkin ravinnon tarpeesta. Jos ei ole opettanut kroppaa polttamaan pelkkää rasvaa, niin hiilareita on oltava matkassa ja niitä on myös nautittava säännöllisesti (artikkeli rasvasta polttoaineena: http://trailrunnermag.com/nutrition/daily-nutrition/fat-adapted-diet.html). Toinen opetus tai ehkä paremminkin muistutus oli, että kuinka tärkeää on polkulenkeillä kantaa varusteita mukana. Tiedän paljon juoksijoita, jotka kantava polkulenkeillä mahdollisen minimalistista varustusta ja haluavat vain kulkea mahdollisimman kevyesti. Itse olen sen verran useasti polkulenkeillä törmännyt käärmeisiin, että kannan aina mukanani kyypakkausta ja kevyttä ensiapusettiä. Lisäksi pitkiksillä kannan mukana kevyttä juoksutakkia. Nyt oli hyötyä tuosta juoksutakista. Kun meno hiljenee tai loukkaantuu erittäin pahasti, niin sitä alkaa kumman paljon arvostamaan mukana kantaneita lämmikkeitä tai ensiapuvälineitä. Tällä kertaa jouduin n. 30 minuuttia etenemään ilman juoksuaskeleita. Jos mukanani ei olisi ollut takkia tai avaruushuopaa, niin palelu olisi ollut aikamoista. Itseasiassa tuo palelu kävi erittäin pahaksi kotona ja jatkui vielä hetken lämpimän suihkunkin jälkeen. Onneksi toppatakki ja ravinnon nauttiminen pisti kropan taas lähes normaaliin tilaan. Tosin seuraavana aamuna olo oli ihan kuin nuoruusvuosien juhannusten jälkeen…