Juoksukauden päätyttyä olen lisännyt pyöräilyä reilusti. Oikeastaan suurinosa koko loppuvuoden treeneistä tehtiin fillarin selässä ja sama on jatkunut nyt alkuvuodesta. Tekee todella hyvää pitää vähän taukoa juoksun iskutukselta. En kyllä ole kokonaan lopettanut juoksua, vaan vähentänyt sen vain muutamaan kertaan viikossa. Eli ylipuolet treenimäärästä on tehty fillarin selässä. Juoksua on tullut tehtyä sen verran kun jalat tykkäävät ja eihän nyt kukaan hullu pysty kokonaan olemaan polkujuoksusta erossa!
Vielä kun fillarointi olisi yhtä huoltovapaata kuin juoksu. Tuntuu, että jokaisen lenkin jälkeen on joku mutteri jota pitää kiristää tai joku paikka kolisee ja rätisee. Toisaalta kaikki korjailu on ollut hyvää oppia. Ja yksi kaveri sanoi aika hyvin: ”pyöräilyssä hajoaa pyörä, mutta juoksussa hajoaa juoksija.”
Olen nyt useamman vuoden kuunnellut juoksupodcasteja ja niissä ammattilaiset jatkuvasti kuuluttavat, että on hyvä välillä tehdä jotain muutakin kuin juosta. Etenkin nyt kun on off-season, niin kannattaa antaa jaloille tauko juoksusta ja harrastaa vähän muutakin. ja ehdottomasti kannattaa käydä salilla nostelemassa puntteja! Lihaskuntotreenit ovat ehkä niitä tärkeimpiä jos haluaa pysyä kunnossa. Itse olen ehkä huonoin tyyppi puhumaan salilla käynnistä. Olen niin ulkoilmaihmisiä, että aina joutuu väkisin repimään itsensä salille. Nyt on tullu tehtyä sellainen 1-2 punttitreeniä viikossa. Kaksi kertaa olisi paras lukema, mutta vielä on vähän taistelut kesken.
Tulen jatkossa hieman lisäämään kirjoituksia pyöräilystä ja nimenomaan gravel-pyöräilystä. Tulen jonkun verran kirjoittamaan tuotteista ja muut kirjoitukset ovat sitten pyörän selässä tehdyistä seikkailuista. Saatan jopa yhdistää pyöräilyn ja polkujuoksun. Itseasiassa yksi super seikkailu, joka sisältäisi pyöräilyä ja juoksua on suunnitteilla ensi kesälle, mutta siitä tarkemmin heti kun suunnitelmat tarkentuvat.
0 comments on “Polkee, polkee!”