Trail running

Haastavin valmistautuminen, haastavimpaan kisaan

TDS sen kuin lähenee ja siihen valmistautuminen on ollut todella haastavaa. Edessä olisi kilpailu jossa juostaan 145 km ja 9000 nousumetriä. Eli saattaa jaloissa hieman tuntua. Joku saattaisi jopa sanoa, että ei ole oikea paikka lähteä retkeilemään. Vielä on vajaa kuukausi aikaa starttiin joten ehkä vielä jotain ehtii tekemään jos vaan jalat sen suovat.

DSCF5312

Palautuminen Karhunkierroksen satamailiselta meni ihan hyvin. Tajusin ottaa kisan jälkeiset viikot todella rauhallisesti. Jalkojen kanssa ei ollut suurempia vaivoja, mutta muu kroppa oli vähän erikoinen. Hermosto ja refluksitauti tekivät tepposia. Vuosi sitten kärsin helikobakteerista ja se jätti jälkeensä refluksitaudin. Eli ajottain kärsin erittäin pahasta närästyksestä. Siihen auttaa vain oikea ruokavalio ja säännöllinen liikunta. Jälkimmäisen kanssa ei ole ongelmia, mutta esim. Karhunkierroksen Coca-Cola ruokavalio ei tehnyt hirveän hyvää. Kisan jälkeiset närästykset ovatkin jättäneet muutamat treenit väliin ja yö-unet ovat ajottain olleet erittäin huonoja.

DSCF5064

Suurimmat haasteet treenaamiselle ovat kuitenkin olleet ajan puute ja ikuiset kantapäävaivat. Tämän yrittäjän arki on aina kesäisin kiireisintä ja kahden pienen lapsen perheessä treeniajat sijoittuvat lähinnä aamuille ja illoille (yöunien laadusta ehkä kertoo jotain se, että meidän yksivuotias oli juuri unikoulussa). Onneksi minun hommissani pääsen useasti keskellä päivääkin lenkille jos deadlinet ei paina päälle. Kesällä vaan se päivälenkin kesto on ollut aikalailla max tunti ja lenkkiin käytetty työaika pitää useasti ottaa kiinni iltaisin.

DSCF5228
Mäkitreenit tulleet tutuiksi

Kaiken tuon yllä olevan kirjoitin kolme viikkoa sitten. En vain ole saanut tätä tekstiä kirjoitettua loppuun ajan puutteen takia. Nyt kun viimeistelen tätä artikkelia, niin TDS:n starttiin on enää viikko aikaa. Fiilikset ovat ihan hyvät, enkä ole omien kiireiden takia ehtinyt yhtään hermoilla. Eilen ensimmäistä kertaa katsoin vähän reittikarttaa ja kyllähän siellä nousuja ja laskuja tulee olemaan.. daa.. 🙂

Vaikka juoksumäärät ovatkin olleet tosi alhaisia kisaan valmistautuessa, olen silti saanut ihan hyvän määrän treenattua. Nimittäin pyöräily on ollut todella isossa roolissa. Ja nimenomaan gravel-pyöräily. Se kun antaa kivasti vähän kovemman vastuksen kuin maantiepyöräily. Juoksupuolella olenkin keskittynyt enemmän täsmätreeneihin. Katulenkkeilyt olen jättänyt kokonaan pois ja olen juossut pelkästään poluilla ja mahdollisimman mäkisessä maastossa. Myös mäki- ja vetotreenejä on tullut tehtyä. Eli perustreenailu on hoidettu fillarilla ja juoksuissa on keskitytty harjotteisiin, joista on hyötyä vuorijuoksussa. Tuntuukin, että tämä yhdistelmä on toiminut. Viimeisimmät treenilenkit ovat osoittaneet vauhdin olevan ihan kohdallaan ja semipitkiksillä jaloissa ei ole juurikaan painanut. Hyvä merkki itselle on kun pystyn poluilla juoksemaan 20 km tasaista vauhtia ilman suurempaa väsymystä jaloissa.

DSCF4868
Cannondale päässyt rapsuttelemaan sorateitä.

Eli kaikesta huolimatta lähden ihan positiivisin mielin Chamonixiin ja TDS 145 km kisaan. Helpottaa myös se, että ei ole mitään tulostavoitteita. Ainoa tavoite on päästä maaliin ja nauttia maisemista. Eli kai mä sittenkin lähden sinne vain retkeilemään… 😉

OXA24429

 

0 comments on “Haastavin valmistautuminen, haastavimpaan kisaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: