Arvostelut Trail running

Columbia Montrail Trans Alps F.K.T. II LTD

Aijai mitä karkkia! Sain juuri ennen vappua käsiini tai siis jalkoihini uunituoreet Columbia Montrail Trans Alps F.K.T. II LTD (UTMB edition) kengät! Eka lenkki näillä on jo heitetty ja fiilis on ihan yhtä hyvä kuin aikaisemmastakin Trans Alps kenkäparista. Todella hyvät! Alkuvuoden olenkin jo kuluttanut toisia Trans Alpseja. Ne eivät ole Limited Editionit niin kuin nämä, mutta mitään teknisiä eroja ei näiden kenkien välillä ole. Ainoastaan värit ja logot eroavat.

Columbia on jo muutaman vuoden toiminut maailman kuuluisimman/suosituimman/arvostetuimman polkujuoksukisan eli UTMB:n pääsponsorina. Tämä yhteistyö on tuonut myös omia UTMB limited edition tuotteita Columbian mallistoon. Viime vuonna Caldoradoista oli UTMB versio ja nyt tänä vuonna tuli Trans Alpsien vuoro kantaa UTMB logoa.

OXA12183

Kuten aikaisemmassa Columbian kenkäesittely artikkelissa mainitsin, Trans Alpsit eli ”Traktorit” ovat kovaa vauhtia nousemassa minun suosikki kenkäpariksi. Tuossa aikaisemmassa artikkelissa kerroin millä kengillä aion juosta tämän kauden kisoissa. Siellä Trans Alpsit olivat merkittynä TDS kisakengiksi yhdessa Caldoradojen kanssa. Nyt on alkanut tuntumaan siltä, että Traktorit saattavat olla jalassa myös Karhunkierroksella. Tämän hetken fiilis on se, että KK:lla juostaan joko Traktoreilla tai Bajadoilla. Voi olla, että loppullisen Karhunkierroksen kenkävalinnan tulen tekemään vasta kisaviikolla ja ehkä vasta kisaa edeltävänä iltana. Traktoreissa on selkeästi aggressiivisin pohjakuviointi Columbian ultrakengistä (Bajada, Caldorado & Trans Alps). Jos Kuusamossa tulee olemaan kosteaa ja liukasta, niin silloin Trans Alpsit ovat vieläkin suuremmalla todennäköisyydellä Oksasen jaloissa.

OXA12180

Mikä Trans Alpseissa ihastuttaa?

Ensimmäisenä mainitaan heti asia, joka on läsnä kaikissa Columbia Montrail kengissä eli MUKAVUUS! Lesti on juuri sopivan leveä, kantakuppi on mukavan pehmeä ja iltti on kivasti pehmustettu. Päälimateriaali on yksi parhaista Columbian mallistossa. Vahvikkeita on juuri sopivasti ja hyvissä kohdissa. Verkkomateriaali on miellyttävää ja se kuivuu nopeasti. Mukavuutta lisää myös erinomaiset pohjalliset. Niissä kantapään alueella on pitävää materiaalia olevat ”sivuvallit.” Nämä pitävät kivasti jalan paikoillaan jopa silloin kun kenkä on märkä. Tämä estää hiertymien syntymisen.

OXA12173

Seuraavana asia jota olen myös paljon hehkuttanut Columbian kengissä eli FluidFoam välipohja! Trans Alpseissa on Columbia Montrail malliston korkein välipohja. Siihen vielä lisänä kimmoisa ja miellyttävä FluidFoam vaimennus, niin kylläpä näillä on kiva lenkkeillä. Mukavuutta tuo myös TrailShield kivisuoja. Korkea välipohja ja TrailShield pitää loistavasti huolen siitä, että terävät kivet eivät pääse kiusaamaan jalkapohjaa. Suoraan sanottuna en ole ikinä juossut yhdelläkään yhtä hyvin suojatulla kengällä! Rakkakivikossa tai vuoristossa todella hyvät!

Mainitaanpa vielä tuo todella aggressivinen pohjakuviointi! Nappulat ovat korkeat ja niitä on tiuhaan. Myös materiaali on mukavan tarraavaa eli märän kallion pito on hyvä. Pohjakuvio toimii myös talvella hyvin ja nastojen lisääminen onnistuu helposti.

OXA12189

Ainiin olihan näissä UTMB malleissa myös toinenkin muutos aiempiin Trans Alpseihin. Ja se muutos on selvästi paremmat nauhat! Aikaisemmissa malleissa nauhat ovat olleet aika liukkaita. UTMB malleissa tulee mukana kahdet eri nauhat. Toiset ovat UTMB ja Columbian logoilla varustetut ja toiset ovat mustat, sinisellä tikkauksella. Molemmat nauhat ovat pitävää, karheata materiaalia. Erittäin hyvä muutos!

OXA12193

Kenelle ja mihin Columbia Montrain Trans Alps F.K.T. II kengät sopivat?
Useasti puhutaan, että järeät ja isolla vaimennuksella varustetut sopivat isoille juoksijoille. Nojoo niinhän se on, mutta ei mikään estä pienikokoisia juoksijoita käyttämään näitä. Varsinkin jos arvostaa mukavuutta ja hyvin suojaavaa kenkää. Itseasiassa kuuntelin juuri espanjalaisen huippu-ultraajan Pau Capellin haastattelun ja hän sanoi juoksevansa mahdollisimman vaimennetulla ja mukavalla kengällä, eikä painolla ole väliä. Kyseessä on siis todella pieni kokoinen juoksija.

Ihanteellisin kisa Trans Alpseille todennäköisesti on juuri tuo kisa minkä logo näissä kengissä on eli UTMB. Vuoriultrajuoksu, jossa hyvin vaimennettu ja suojattu kenkä tekee menosta nopeaa ja miellyttävää!

Naisten malli: https://www.columbiasportswear.fi/FI/womens-trans-alps-tm-f.k.t.-tm-ii-utmb-shoes—2019-edition-1888161.html

Miesten malli: https://www.columbiasportswear.fi/FI/mens-trans-alps-tm-f.k.t.-tm-ii-utmb-shoes—2019-edition-1888141.html

Suomessa Columbia Montrail tuotteita myy mm. Scandinavian Outdoor.

OXA12187


Tässä vielä kuvat normaaleista Trans Alps F.K.T. kengistä. Tälle kenkäparille kilsoja kertynyt 155 km.

DSCF5255DSCF5437-1

 

0 comments on “Columbia Montrail Trans Alps F.K.T. II LTD

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: