Vuosi 2018

Johan oli juoksuvuosi. Eipä olisi viime kauden jälkeen uskonut, että kausi 2018 tulee olemaan näin paljon epäonnistumisia täynnä. Itseasiassa ensin tämän artikkelin otsikko oli ”Paska Vuosi,” mutta sitten päätin olla kiroilematta otsikoissa.

Vuonna 2018 juoksin vain kolmessa kilpailussa ja kaksi niistä päättyivät keskeytykseen. Eipä hirveän mairittelevat maaliintulo prossat. Kilpailut keskeytyivät omien virheiden, sekä jalkavaivojen takia. Eli ensimmäisenä mainitussa on aina se hyvä puoli, että virheistä oppii ja toivon mukaan samoja virheitä ei toista jatkossa. Jalkavaivat ovat taas sellainen, että jos sellainen iskee kesken kisan niin sillehän et paljon mitään voi. Tai ainahan voi jatkaa kisaa ja toivoa, että kipu turtuu, eikä sitä huomaa enää. Aina on myös riski suuremmasta loukkaantumisesta. Kisoissa tulleiden luokkaantumisten lisäksi minulla on ollut myös kantapää/akilles vaivoja ja niitä tässä korjaillaankin parasta aikaa.  FootBalancen pohjalliset ovat olleet hyvä lisä taistelussa vaivoja vastaan, mutta eihän nekään vanhoja vammoja paranna.

Kausi 2017 päättyi ihan törkeän upeissa merkeissä. Kolilla juoksin onnistuneen 86 km kilpailun ja muutama kuukausi sen jälkeen aloitin Salomon ambassadorina/SOME tyyppinä. Pääsin siis edustamaan maailman tunnetuinta polkujuoksumerkkiä ja siitähän olin intoa täynnä! Tuo into näkyi kun loppuvuodesta 2017 treenasin jo täyttä häkää kohti tulevaa kautta. Sama tahti jatkui alkuvuodesta ja olin täynnä intoa ja toivoa, että tulevalla kaudella mennään pitkissä kisoissa huippu sijoituksille. Takapakkia tuli kuitenkin helmikuussa kun aloin oireilla yllättäviä rintakipuja/närästystä. Ensin luulin pahinta, että sydänlihas oli tulehtunut ja tässä olisi nämä juoksut. Kävinkin lääkärissä pari kertaa ennen kuin todellinen syy selvisi. Ei ollut sydänlihastulehdusta vaan helikobakteeri. Sitä varten sitten syötiinkin oikein kunnon lääkekuuri. Tuli melkein syötyä enemmän nappeja kuin ruokaa. Onneksi lääkekuuri tehosi ja helikobakteeri saatiin häädettyä Oksasen kropasta. Vaikka se häädettiinkin, niin kroppani ei palautunut täysin ennalleen. Vaivakseni jäi refluksitauti, mikä tarkoittaa kovia närästyksiä ja vaikeuksia ruuan sulatuksen kanssa. Närästystä varten jouduinkin syömään useamman kuun närästys- ja mahansuojalääkkeitä. Positiivistakin tästä löytyi, nimittäin urheilu auttoi närästykseen. Minähän palasin ilomielin lenkkipoluille heti lääkekuurin jälkeen. Sairaus oli kuitenkin karsinut kovimman terän Oksasesta ja teinkin päätöksen, että jätän toukokuun Karhunkierroksen väliin. Itseasiassa samalle viikonlopulle tuli vielä kisakuvausmatka Zegamaan Henri Ansion mukaan, joten Karhunkierroksen skippaaminen ei ainakaan sitten käynyt omantunnon päälle. Näin jäi yksi suunnitelluista kisoista väliin.

Koska Karhunkierros jäi väliin, päätin keksiä jotain tilalle ja se oli SisuXTrail 68 km kilpailu. Sitä ennen juoksisin tutun ja turvallisen Bodom Trail 21 km kilpailun. Bodom Trail meninkin ihan kivasti, sillä paransin ennätystäni muutamalla minuutilla. Tosin vähän jäi kaivelemaan, että olisinko sielläkin päässyt vielä kovempaa. Anyway viikko Bodom Trailin jälkeen oli vuorossa SisuXTrail ja kyllähän tätäkin postausta kirjoittaessa naurattaa, että lähdimpä sitten aika nopeesti puolimaran jälkeen tavoittelemaan ultra menestystä. Ja niinhän siinä tietty kävi, että SisuXtraillä leikki jäi kesken 50 km kohdalla. Kuuma sää, väsyneet jalat ja helvetin kivulias ja iso rakkula kaatoivat Oksasen. Nyt kun tuota miettii niin eipä ole ihme tuolla aikataululla.

SisuXtrailistä olisi vain pitänyt ottaa opiksi tuo rakkula ja teipata jalka siitä kohtaa. Teippauksen unohtaminen nimittäin kostautui Kolilla. Lokakuussa lähdin Vaarojen Maratonin perusmatkalle eli 130 km kilpailuun täynnä intoa ja hyvin treenanneena. Olin elämäni kunnossa! Testilenkit kertoivat sykkeiden ja vauhtien olevan parhaalla tasolla! Strava ilmoitteli jatkuvasti tutuilla reiteillä ”trending faster.”

Koli kaatui kolmeen ongelmaan. Ravintoon, polvikipuun ja rakkulaan. Ravinnon kanssa sain taistella heti alkumetreistä asti. Geelit eivät uponneet haluttua tahtia hölskyvän mahan takia. Polvi puolestaan kipeytyi liukkaassa alamäessä ja sen jälkeen kaikki alamäet jouduin etenemään kävellen. Rakkulan sain samaan paikkaan kuin missä se oli ollut SisuXTraililla. Juoksu oli yhtä tuskaa sen jälkeen. Jätin leikin kesken 65 km kohdalla. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. No ei nyt sentään. En todellakaan ajattele noin. Oli todella mielenkiintoista juosta Kolin kansallispuiston pimeässä ja tuoreen lumen peittelemässä metsässä. Otin myös virheistäni opiksi ja uskon kovasti, että niitä en enää tulevalla kaudella tule tekemään.

Eipäs nyt itketä liikaa nimittäin onhan upeitakin asioita tapahtunut! On tullut upeita onnistumisia esim. omissa retkijuoksuissa. Tein todella mageet ja ikimuistoiset lenkit Repoveden kansallispuistossa ja noin kuukausi sitten Teneriffalla. Myös valokuvaukset ovat menneet ryminällä eteenpäin. Zegaman kuvausreissu tulee olemaan sellainen jonka tulen muistamaan loppuelämäni. Kannattaakin tsekata Juoksija-lehti 6/2018. Siinä on useampi sivu täytetty Zegaman kuvilla. Lisäksi lehdessä on minun ottama kansikuva ja haastattelukuvat huippusuunnistaja Marika Teinistä.

On ollut ilo ja kunnia olla osa Salomon Suomen ambassador porukkaa. Olen myös päässyt rakentamaan @salomonsuomi Instagram tiliä, sekä päivittänyt Salomon Suunto Trail Teamin kuulumisia Facebookin puolella. Nyt kuitenkin muutosten tuulet puhaltavat ja haaraudumme Salomonin kanssa eri poluille. Vaikeita päätöksiä, mutta näin tällä kertaa. Ilmoitan uusista kuvioista ensi vuoden puolella. Ilmoitan samalla vuoden 2019 kisakuvioista. Sen verran voin jo nyt raottaa, että ensi vuonna keskityn ainoastaan kahteen isompaan kilpailuun (keväällä ja syksyllä).

Kiitos vaimo, lapset ja yhteistyökumppanit! Vuonna 2019 mennään taas ja toivottavasti mennään kovaa!