Högbergetin puut

Viime lauantaina kävin katsomassa vanhoja, siis hyvin vanhoja kavereita. Näitä kavereita olen käynyt moikkaamassa ihan ipanasta asti. Nimittäin Sipoonkorven Högbergetin huipulla sijaitsevia vanhoja/kuolleita puita. Nojoo kuulostaa aika oudolta, kun kutsun puita kavereiksi, mutta onhan noilla tietynlainen tila meikäläisen sydämessä. Niitä on tullut useasti kameralla kuvattua ja monta kertaa on tullut juostua ohi. Joka kerta olen niitä tuijotellut ja fiilistellyt niiden karua kauneutta.

Viime lauantaina könysin Högbergetille, kun tein semi-pitkiksen Sipoonkorvessa. Tällä kertaa en lähtenyt suoraan kotiovelta juoksemaan, vaan ajoin auton Storträskin parkkikselle. Siitä pääsi juoksemaan kivan 15 km lenkin, ilman latujen tallomista. Polut oli aika vaihtelevassa kunnossa. Jossain mukavan juostavaa ja tasaista, jossain taas todella möykkystä ja lumista. Verttiä tuolla matkalla tuli kivasti n. 500 m. Eli oli hyvää jalkatreeniä pitkän tauon jälkeen.

Viime viikko oli muutenkin pitkästä aikaa ihan ok juoksuviikko. Kokonaiskilsoja ei tullut paljoa, mutta pääsin kivasti viitenä eri päivänä juoksemaan. Sitä ei olekaan tapahtunut vaajaaseen kahteen kuukauteen.

Bakteerin jälkeiset oireet ovat jatkuneet vaihtelevina. Hyviä uutisia on, että bakteeri saatin häädettyä lääkekuurilla. Huonommat uutiset ovat, että närästys/polte rinnassa on vielä jatkunut. Sekin on vähän vaihdellut eri päivinä. Välillä on vaikeampia päiviä ja välillä ei tunnu missään. Olen myös tehnyt tiukan rajauksen ruokavalioon, koska esim. rasvainen ruoka ärsyttää ruokatorvea ja silloin närästys on pahimmillaan. Olen jättänyt kokonaan suklaan, kahvin ym. mahaa ärsyttävät ainekset pois. Myös pystyssä oleminen ja liikkuminen auttaa.

Eilen kävin vielä lääkärin juttusilla ja häneltä kyselin treenaamisesta. Oli ilo kuulla myöntävä vastaus ”anna mennä vaan!”