Paluulla klassikkoon on kaksi merkitystä. Tietysti tarkoitan paluuta Suomen polkujuoksukisojen klassikkoon. Tarkoitan myös paluutta klassikko matkalle eli maratonille. Alkukauden ultra-kisojen onnistumisen ja epäonnistumisen jälkeen oli kiva palata 42 km matkalle.

Kolmisen vuotta sitten, retkeilyyn hurahtanut ja hieman liikaa rillaamisesta nauttinut entinen jääkiekkoilija päättää ryhtyä kestävyysurheilijaksi. Hän sanoo illanistujaisissa kavereilleen ”pitäiskö osallistua Nuuksio Classiciin?” Ajatus maratonin juoksemisesta yhdessä Suomen tunnetuimmasta kansallispuistossa alkoi kiehtomaan. Tästä ajatuksesta alkoi vuoden mittainen valmistautuminen vuoden 2015 Nuuksio Classiciin. Jäin koukkuun harrastukseen nimeltä POLKUJUOKSU.

Kansikuva: Tero Koski

P1830547-2

Nuuksio Classic 2015 – Kuva: Juhani Keski-Rahkonen

Viime vuonna jouduin työkiireiden takia jättämään Nuuksio Classicin väliin. Joten tänä vuonna oli ilo palata tapahtumapaikalle, josta koko polkujuoksu hulluus lähti liikeelle. Vuonna 2015 juostu kilpailu oli vielä kirkkaana mielessäni. Kaikki siihen treenaaminen, kisaa edeltävä jännitys ja se ihana tunne kun on suorittanut jotain noin vaativaa. Reittikin oli vielä jollain tapaa muistissa. Tosin tälle vuodelle sitä oli muutaman kilometrin verran muutettu. Tuo muutos oli upea. Eli jos et tänä vuonna päässyt paikalle, niin kannattaa ehdottomasti ensi vuonna käydä kisaamassa ja tsekkaamassa tuo uusi osuus!

Kisaan valmistautumiseen sai kivasti motivaatiota seuraamalla koko viikon Mont Blancin tapahtumia. Eli siellähän järjestettiin maailman kovimmat polku/vuorijuoksukarkelot. Sopivasti perjantaina oli sen kisaviikon päämatka eli UTMB:n startti. Paikalla oli kaikki maailman kovimmat juoksijat ja sitähän ei voinut jättää seuraamatta. Ei meinannut nukkumaan menosta tulla mitään kun Twitteri ja UTMB livestream oli päällä koko ajan. Pitäisi kuitenkin vähän saada nukutuksi, että se omakin kisa sujuisi. Lopulta pe-la yöunet jäivät 6h mittaisiksi. Eli aika normaalit yöunet ennen kisaa.

Aamulla keittelin kahvit ja vetelin aamupalaa naamariin samalla kun seurasin UTMB:n tapahtumia. Aloin jopa miettimään, että mitenköhän pystyisin oman kisan aikana seurata UTMB:n tapahtumia. Sen verran jännät paikat oli menossa. Noh päätin lopulta sulkea koneen ja lähteä kohti Nuuksiota. Kisakeskukseen päästyä kävin poimimassa kisanumeroni ym. oheistavarat. Kisalenkkarit jalkaan, varusteet niskaan ja lämpöä ottamaan. Paikalla oli paljon tuttuja. Tulikin ennen lähtöä hengailtua Markin, Aleksin ja AP:n seurassa. Salomonin teltalla kävin Antilta kyselemässä uusimmat kuulumiset ja yritin vähän udella, että mitkä ihmeen Salomon Mesh kengät Kilianilla oli jalassa…?

Nyt on aika hiipiä lähtöviivalle. Siellä heitimme rennosti läppää edellä mainittujen kavereiden kanssa. Oli mukavan rento fiilis. Juuri ennen lähtölaskentaa huomasin myös yhden tutun naaman eli Vainion Juhan. Kaveri kenen kanssa keväällä lenkkeiltiin Karhunkierroksen 80 kilometrillä. Kuulumiset vaihdettiin tosi pikaisesti ja sitten olikin aika kaivaa Suunnosta oikea välilehti. Kello valmiiksi ja startti laskentaa kuuntelemaan. Tuttu kuuluttaja Nuuksion kisoista pamautti meidät matkaan!

Lähtö oli odotetun reipas. Kisan alku on leveää hiekkatietä ja leveää polkua. Tuo on hyvä, nimittäin sopivan vauhdin ja paikan löytäminen on helpompaa. Suunnitelmani tätä kisaa varten oli juosta fiksu juoksu eli lähteä sopivaa vauhtia ja yrittää juosta tasaista vauhtia maaliin asti. Lähdinkin aika rauhallisesti, mutta kilsan/parin jälkeen halusin jatkaa vähän kovempaa. Sykemittari antoi luvan lisätä kierroksia.

Parin kilsan jälkeen kuulin takaa tutun äänen. Tuon äänen omistajan kanssa olimme ennenkin jutelleet ja yhdessä kärsineet. Kukahan siellä takana oli? No sehän oli Vainion Juha. Eli juurikin se kaveri kenen kanssa juoksimme Karhunkierroksella pitkään samaa matkaa (mies on myös tuttu Tuuren Ville kisaraporteista). Oli kiva taas vaihtaa vähän kuulumisia. Kyseltiin myös toistemme kisakunnosta ja treeneistä. Vaikutti siltä, että taas tullaan juoksemaan jonkin matkaa kimpassa.

36811976182_953cd1e0de_b

Oksanen edellä, Juha seuraa. Kuva: Tero Koski

Jatkoimme Juhan kanssa samaa matkaa n. 10 km. Vähän ennen Solvallan nousua hän teki eroa minuun. Jäin vähän laiskottelemaan noissa Nuuksion hiekkatienousuissa. Juha veti kevyellä jalalla, kun itelläni tuntui jo vähän jaloissa. Olin vetänyt kohtuullisen raskaan edellisen viikon. Nuuksion kisa kun oli tavallaan osa Vaarojen Maratonin ultraan valmistautumista. Eli edeltävä viikko oli normaalia raskaampi, mutta kisaviikko oli taas ollut aika rento.

Saavuin Solvallan alakertaan. Oli aika lähteä tunkkaamaan jyrkkää laskettelurinnettä ylös. Onhan se jyrkkä ja jalatkin sen huomasivat. Nousu meni kuitenkin kivan reippaasti. Ainakin kun katsoin kisan jälkeen Stravan segmenttiä, niin hyvillä sijoilla olin nousunopeudessa.

Nuuksion kisassa on upea tunnelma ja siellä on ehkä kaikista Suomen kisoista eniten kannattajia reitin varrella. Ehkä paras tunnelma on juuri Solvallan huipulla jossa saa kuulla kaikista rajuinta lehmänkellojen kilinää. Kiitos kaikille kannustuksesta!

Solvallan huipulla oli ensimmäinen huoltopiste ja siellä Juha täytti pulloaan. Itse en vielä tarvinnut täydennystä vaan vetäisin vaan huollon ohi. Jatkoimme samaa matkaa Juhan kanssa. Juoksimme vähän matkaa hiekkatietä, jonka jälkeen jatkoimme kapeata polkua. Seurassamme oli venäläinen Sergei. Tällä porukalla juoksimmekin jonkun aikaa. 16-18 km kohdalla oli kisan uusi osuus. Se kulki kivan harjanteen yli ja oli maisemallisesti tosi nätti. Uusi osuus vei juoksijat Espoon korkeimmalle kohdalle. Oli kiva yksityiskohta järjestäjiltä laittaa kyltti reitille ja ilmoittaa korkeimmasta kohdasta. N. 22 km kohdalla tein vedon letkan hänniltä ja lähdin hieman nostamaan vauhtia. Juha seurasi.

N. 26 km kohdalla tuli huolto jossa ensimmäisen kerran täydensin pullot. Toiseen pulloon High5 elektrolyyttilitkua ja toiseen vettä. Nestettä en ollut ihan älyttömästi juonut, vaikka sää olikin aika lämmin. Ei ollut onneksi tullut kramppeja, koska olin myös vetänyt suolaa säännölliseen tahtiin. Tähän huoltoon saavuin yksin. Juha oli painellut menemään ja oli juuri jatkamassa huollosta, kun saavuin sinne. Vauhtini oli ihan pirteää, mutta en pysynyt perässä.

36589370090_c7f4cb6789_b

27 km takana. Kuva: Tero Koski

26-33 km eli huoltojen välisen pätkän juoksin aikalailla yksin. Vauhti oli ihan kohtuullisen hyvää, mutta en saanut ketään kiinni, eikä minuakaan ohitettu. Jaloissa oli jo aikalailla tuntemuksia, niin kuin oli koko päivänkin ollut. Jaksoin kuitenkin niitä liikuttaa ihan miellyttävää vauhtia. Pyrin myös välttelemään isoja hyppyjä ja kaikenlaisia repimisiä, jotta kramppeja ei syntyisi. Onnistuin siinä hyvin.

Viimeinen huolto tuli eteen 33 km kohdalla. Siellä olikin kunnon ruuhka. En tarkkaan erottanut, että oliko siellä enemmän maratonin vai ultramatkan juoksijoita. Tänä vuonna kun kisassa juostiin 70 km ultra, niin nämä kisailijat olivat tulleet samalle reitille. Tunnistin huollossa vain Juhan. Täytin vain vesipulloni puoleen väliin ja lähdin nopeasti jatkamaan matkaa. Samalla taisin ohittaa muutaman saman matkan juoksijan, joilla huollossa meni pitempään. Juhalle huikkasin, että lähdetään jatkamaan. Hän ei kuitenkaan ihan päässyt kannoille, vaan jäi vielä hetkeksi huoltoon.

Viimeinen vajaa kymppi edessä. Se olikin itselle kisan raskain osuus, vaikka maaston puolesta se ei ollutkaan raskain. Jalat alkoi olemaan jo tosi väsyneet ja meno tuntui hidastuvan. Sain kuitenkin pidettyä kiinni juoksemista, enkä alkanut löntystelemään ja keksimään tekosyitä kävellä loivia ylämäkiä. Kun kisaa oli jäljellä n. 6 km, niin minut ohitti Ilari. Hän yritti vähän jutustella, mutta olin juuri nielaissut jonkun pörriäisen ja omat jutut jäivät aika ohkaisiksi. Muutaman sanan lisäksi suustani tuli ainoastaan kovaa yskimistä ja yökkäilyä. Oli todella sitkeä ötökkä! Onneksi näimme vielä maalissa ja pääsin pahoittelemaan ja selittelemään Ilarille äksyilyäni.

nuuksioclassic2017

Maali häämöttää. Kuva Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Lopussa meinasi tulla hieman kiire. Pääsin yhdessä ylämäessä lähelle Ilaria, mutta tasaisella hän paineli karkuun. Sen jälkeen viimeinen kilometri menikin aikalailla taakse kurkkimiseen. En tiennyt sijoitustani, mutta en enää halunnut päästää ketään ohitseni. Maalialueen kuulutukset alkoivat kuulumaan yhä voimakkaammin ja matkaa oli enää muutama sata metri. Samalla myös kuulin, että takaa tullaan ryminällä. Ei prkl nyt jalat alle ja vauhdilla maaliin. Viimeinen alamäki ja maaliviivalle. Ketään ei onneksi ollut kannoilla ja pystyin ylittämään maaliviivan ilman sydäriä. Selostaja kuuluttaa ”Teemu Oksanen tulee maaliin sijalla 21.” Olin sijoitukseeni todella tyytyväinen ja tajusin juuri juosseeni elämäni parhaan maratonin!

IMG_3844 (1).jpg

Kiitti seurasta! Oksanen ja Juha maalissa.

Iso kiitos Nuuksio Classicin järjestäjille ja kaikille vapaaehtoisille! Reitti oli todella upeasti merkattu! En ole koskaan nähnyt noin tiuhaan laitettuja reittimerkintöjä!

Tulokset
Strava


Kisavarusteet toimivat loistavasti!
Tässä vielä lista mitä Oksanen kantoi päällään.

  • Columbia Montrail Rogue F.K.T. kengät
  • Stance sukat
  • Columbia Montrail Titan Ultra shortsit
  • Columbia Montrail Titan Ultra t-paita
  • Salomon S-Lab Sense ultra liivi
  • High5 geelit ja elektrolyytit
  • Suunto Ambit3 Peak
  • Ciele lippis

IMG_3845 (1).jpg

Mainokset

One thought on “Nuuksio Classic Trail Marathon – paluu klassikkoon

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s