”Kukaan ei lähde tunturiin ilman kuoritakkia! Siellä huipulla sataa ja tuulee niin kovaa, että lämpötila tuntuu -2 asteiselta”, kuuluu kuulutus ennen NUTS Pallas 55 km kilpailua.
NUTS Pallas 55 km on Buff Trail Tour Finlandin neljäs ja ehkä se vaativin osakilpailu. Matka on pisin ja maasto mäkisin. Itselleni tämä on myös kauden neljäs osakilpailu. Tämä asettikin ison kysymysmerkin, että olenko palautunut parin viikon takaisesta Vierumäestä.
Lähdin torstaina heti töiden jälkeen Helsingistä ajelemaan kohti pohjoista. Yövyin to-pe välisen yön mökillämme, Jyväskylän lähellä. Perjantaiaamuna jatkoin matkaa kohti Muhosta, jossa kyytiini hyppäsi EVU:n kautta aikain nopein oikea laitahyökkääjä Vesa Viittala. Muhoksen jälkeen navigaattoriin näppäiltiin Muonio ja n. klo 19 olimme majoituksemme pihassa. Majapaikkana oli tuttu mökki Muoniosta, jossa olen yöpynyt useasti pohjoisen reissuilla. Perille päästyä kävimme kaupassa ja lyhyellä jalkojen herättelylenkillä. Iltapalan ja suihkun jälkeen pääsimme viimeinkin rentoutumaan ja keskittymään seuraavan päivän koitokseen. Seurasimme vielä ennen unia 134 km kilpailun etenemistä ja välillä kurkkasimme Twitteristä Hardrock 100 -tilanteita. Valot pois ja unta kaaliin.
Kisapäivä
Miltäs sää ulkona näyttää? Ihan jees, vaikka ennusteissa lupaillaan, että kohta alkaa sataa. Nyt ollaan jo niin lähellä, että tuskin ne sääennusteet enää pieleen menevät. Eli tänään kastutaan ja kunnolla! Kaikki muut varusteet olin jo päättänyt, mutta nyt tuo sääennusteen toteutuminen aiheutti ylimääräistä stressiä takin valinnassa. Vaihtoehtoina olivat kevyt vettä hylkivä softshell-juoksutakki tai täysin vedenpitävä raskaampi kuoritakki. Lopulta tein päätökseni vasta 15 minuuttia ennen lähtöä ja päädyin raskaampaan kuoritakkiin. Tais olla ihan hyvä valinta..
Aamutouhujen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Hettaa. Kisakylään päästyä pakkasimme itsemme muiden kisailijoiden kanssa busseihin, jotka kuljettivat meidät lähtöpaikalle, Pallakselle. Bussimatka tuntui raskaalta, joten huvitin itseäni ottamalla kuvia vieressä nukkuvasta Vesasta.
Pallakselle saavuttua sade yltyi kovaksi. Juoksujalkaa bussista kisakeskukseen hakemaan numerolaput ym. oheiskamat. Tällä kertaa päätin kiinnittää numerolapun shortseihin, koska kisan aikana tulen todennäköisesti veivaamaan takkia päälle ja pois. Ensin ajattelin lähteä t-paidassa liikkeelle, mutta käytyäni ulkona tajusin, että helkkari mikä tuuli ja sade täällä on. Ehkä se takki pitääkin laittaa heti lähtöön päälle. Kohta kuuluikin kuulutus, että ”kukaan ei lähde tunturiin ilman, että kuoritakki on päällä.”
Mars lähtöviivalle. Vettä tuli kaatamalla ja odotin vain, että pääsisi jo juoksemaan ja keräämään lämpöä. Kohta kuuluikin huuto ”lähtöön puoli minuuttia.” Sitten olikin jo vuorossa kymmenen sekan lähtölaskenta. Suunto päälle ja menoksi. Tais muillakin olla hieman kylmä, kun ensimmäiseen Taivaskeron nousuun riennettiin reipasta vauhtia.
Pallastunturin korkeimman huipun eli Taivaskeron nousu meni ihan kivasti. Loivat osuudet juosten ja jyrkemmät kävellen. Heti lähdöstä edelleni juoksi ainakin muutama kymmenen juoksijaa. Vettä piiskasi oikein kunnolla ja tuuli alkoi puhaltaa yhä kylmemmin mitä ylemmäksi menimme. Ennen lähtöä jutustelimme NUTSin Eero Lumpeen kanssa ja hän sanoi, että ylhäällä kylmä tuuli ja vesisade saa lämpötilan tuntumaan -2 asteiselta ja äkkiä tuon kommentin jälkeen hän korjasi ”eiku -4 asteiselta.” Vaikuttais siis aika kylmältä..? Taivaskeron huipulle saavuttua reiteni alkoi olemaan aika helvetin jäässä. Numerolapun kiinnittäminen shortseihin reiden kohdalle tekikin siitä todellisen tuulipurjeen. Nimittäin kova tuuli nostatti numerolapun avustuksella shortsejani ylöspäin. Siinä sitten paljas reisi nautti viileestä viimasta.
Lopulta saavutimme tunturin topin. Nyt hieman juoksuvaihdetta päälle ja lämpöä kehoon. Alaspäin juostessa tuuli antoi hieman armoa ja lämpö alkoi nousta.
Taivaskeron huipulta matkaa jatkettiin yhdessä Aleksin kanssa. Kyseessä on kaveri, joka Karhunkierroksen 53 km kisassa ohitti meikäläisen juoksun loppupuolella ja sijoittui lopulta kisan kymmenenneksi. Karhunkierroksen jälkeisellä keitolla (siis ihan oikealla keitolla, ei bissellä…tai noh kyllähän sitäkin tuli maistettua mut..) juttelimme pitkät pätkät ja jokunen viikko kisan jälkeen käytiin yhdessä Sipoonkorvessa pitkiksellä. Saman vauhtinen kaveri ja mukavaa juttuseuraa, niin tästähän meidän on kiva lähtee jatkamaan matkaa.
Seuraavat kymmenen kilsaa meni pomppien kivikkoisessa maastossa ja todetessa, että näin teknistä maastoa ei oo hirveemmin tullut juostua. Se näkyi myös sykkeissä jotka olivat aika matalalla, koska teknisen alustan takia en vaan päässyt kovempaa. Siinä kymmenen kilsan kohdalla alkoi lämpöäkin olemaan sen verran hyvin, että päätin ottaa takin pois ja jatkaa matkaa t-paidassa. Se oli hyvä veto, koska viileä ilma piristi kivasti. N. 14 km kohdalla saavuimme Montellin majalle jossa yleisöäkin oli kannustamassa (artikkelikuva ylhäällä). Iso kiitos kannustuksesta! Montellin majalta lähdimme jatkamaan matkaa loivaan nousuun, jonka Aleksin kanssa päätimme vetää juosten ylös. Samalla saimme hieman eroa muihin letkassa juosseisiin. Suostunturi huiputettiin n. 20 km kohdalla. Tämän jälkeen totesin Aleksille: ”ei helvetti, mun jalat ei oo ikinä ollut näin paskana kahdenkympin jälkeen.” Alun rankat nousut ja laskut alkoivat siis tuntumaan. Onneks kohta saa helpotusta huollosta. Mitäköhän herkkuja siellä on tällä kertaa tarjolla?
Sieltä se huolto tuli n. 25 km kohdalla. Täytin toisen juomapullon vedellä ja toiseen laitoin Tailwind sekoitukset. Loistavasta kattauksesta valitsin suuhuni suklaata ja vihreitä kuulia. Jälkimmäisestä herkusta on tullut NUTS tarjoiluista oma suosikkini. Liiviin pakkasin yhden banaanin puolikkaan. Huollon hoidin aika nopeasti ja lähdin jatkamaan matkaa. Tässä vaiheessa Aleksin kanssa jatkoimme eri matkaa. Hän jäi vielä huoltoon ja itse lähdin jatkamaan matkaa.
Huollon jälkeen alkoi sataa taas oikein kunnolla. Vetäisin takin hetkeksi päälle, kunnes sade taas hieman hellitti. Seuraavat 5 km juostiin pitkää loivaa ylämäkeä ja heti nousun jälkeen päästiin laskemaan loivaa alamäkeä n. 5 km verran. Odottelin huollon jälkeen, että tuleekohan taas sama seinä vastaan 30 km kohdalla, niin kuin tuli Karhunkierroksella. Ylämäen noustua ja hetken alamäkeen mentyä huomasin yllätyksekseni, että helkkari nythän tämä juoksu alkoi vasta sujumaan. Tämähän taitaa tarkoittaa sitä, että olen juossut viisaasti? Vaikka alussa nousut olivatkin rankkoja, niin nyt tässä 30 km kohdalla tunsin, että juoksu maistuu ja voin vähän lisätä vauhtia. Jalatkin tuntuivat paljon paremmilta, kuin huoltoon tullessa.
Tuo kilpailun 30-35 km oli siis loivaa, helppo juoksuista alamäkeä. Nyt kun juoksu alkoi kulkemaan ja olin jo jonkun aikaa juossut itsekseni, päätin piristää mieltäni lisää soittamalla vaimolle kotiin.
Vaimo: ”Moi! Onko kaikki hyvin?”
Mä: ”joo on, kui?”
Vaimo: ”Noh yleensä et soittele mulle kesken kisan, niin ajattelin että eihän sulle ole sattunut mitään.”
Nyt tajusin itsekkin, että kuinka oudolta vaimosta saattoi tuntua kun mies soittelee keskeltä tunturia, kesken juoksukisan. Vaihdoimme vähän kuulumisia ja kysyin samalla sijoituksestani. Olin huollon jälkeisellä väliaikapisteellä, Hannukurussa sijalla 27.
Sijoituksen ja vaimon äänen kuuleminen taisi pistää tähän mieheen hieman vauhtia, nimittäin Pyhäkeron nousu sujui hyvin. Pyhäkeron nousu on viimeinen rankka nousu jossa vertikaalimetrejä kertyy n. 300 metriä, n. 4 km matkalta. Tässä nousussa pystyin juoksemaan loivat osuudet ja jyrkät kävelin kädet polvilla puskien eteenpäin. Ohitin nousun aikana useamman juoksijan. Hyvässä fiiliksessä ja nousun kulkiessa sujuvasti, päätin hakea lisää boostia taskussa olleesta banaanin puolikkaasta. Sehän ei todellakaan ollut hyvä veto. Tajusin heti banaanin syötyä, että miksi helvetissä mä söin sen kerralla kokonaan ja ylämäen aikana. Täysin vastoin kaikkia ultrajuoksun ohjekirjoja, joita olen lukenut. Ei pitäs noin isoa settiä syödä kerralla ja vielä ylämäessä. Siitä sitten alkoikin yökkäileminen. Join vettä mikä auttoi hieman. Yökkäily kuitenkin jatkui huipulle asti ja vähän matkaa alamäkeen. Pyhäkeron topissa näkyvyys oli todella heikko ja tuuli töni kesämies Oksasta jälleen oikein kunnolla. Äkkiä kivikkoisesta alamäestä sopivat juoksulinjat ja alaspäin kohti lämpimämpiä polkuja. Ekan laskuosuuden jälkeen kurkkasin taakseni ja en nähnyt ketään. Ihmettelin sitä, koska ”vauhdilla” vedetty nousu pisti jalkani hieman jumiin ja jouduin juosta alamäkeä hieman himmaillen. Seuraava osuus Pyhäkeron laskussa oli helppoa hiekkatietä. Tällä osuudella takaa alkoi kuulumaan toisen juoksijan askeleita. Aika nopeassa ajassa pari juoksijaa paineli ohitseni. Yritin itsekin nostaa vauhtia, mutta jalat eivät antaneet lupaa rullata täysiä. Saavuin puurajaan ja siellä odottikin viimeinen huolto.
Viimeisessä huollossa otin taas vihreitä kuulia ja vähän sipsiä. Pyhäkeron yökkäilyjen jälkeen en ollut pystynyt ottamaan mitään ravintoa, joten tämä tankkaus teki nyt hyvää. Huollosta lähdin aika ripeästi. Edessäni ei näkynyt ketään, mutta takana tuli paljon porukkaa.
Viimeisen huollon jälkeen edessä oli kilpailun helppo osuus… ainakin jos sitä mitataan teknisyyden ja korkeuseron mukaan. Eli vikat n. 10 km juostiin ensin hiekkatiellä ja sitten asfaltilla. Itselle nämä osuudet ovat aina olleet todella vaikeita. Yksitoikkoisen alustan juokseminen, kun takana on jo reilu 40 km on minulle henkisesti erittäin haastavaa. Tällä osuudella ohitseni pääsi muutama juoksija ja yhden juoksijan kanssa jojottelimme aina maaliin asti. Viimeinen asfaltti pätkä meni naama irvessä, röhkien ja puuskuttaen. Saavuin maaliin ohi ajavien autojen ja tien varrella olleiden ihmisten kannustaessa. NUTS kellot sai mukavasti kyytiä! Maaliviivan ylitys ajassa 6h 18min ja sijoitus 24.
Nyt kun ajattelen lauantaista kisaa, niin olen tyytyväinen omaan juoksuuni. Tavoittelin kyllä kovempaa aikaa ja sijoitusta, mutta kerrankin juoksu tuntui onnistuvan taktisesti eli maltoin lähteä vähän rauhallisemmin ja lopussa onnistuin kiristämään. Palautuminen Vierumäestä oli onnistunut, enkä tuntenut että siitä olisi ollut haittaa Pallaksen kisassa. Ravinto ja nesteet toimivat hyvin, eikä yhtään kramppia ja suurempaa vatsavaivaa ilmennyt. Banaanin episodi ei onneksi kauaa kestänyt. Kenkinä minulla oli Adidas Raven Boostit jotka sopivat täydellisesti tälle matkalle ja maastolle. Päivän puhutuin aihe eli sää sopi minulle hyvin. Ajoittainen rankkasade ja kova tuuli teki NUTS Pallaksesta seikkailun, jota en tule ihan heti unohtamaan.
NUTSin kisajärjestelyt olivat jälleen kerran viimeisen päälle tiptop! Varmasti palataan ensi vuonna! Kiitos myös kaikille talkoolaisilla ja kannustajille ketkä joutuivat palelemaan kurjassa säässä.
Kippis kaikille viikonlopun juoksijoille!
Buff Trail Tour Finland kokonaispisteet
Artikkelikuva: Aapo Laiho
OKSANEN 
0 comments on “NUTS Pallas 55 km – tunturi pisti tuulemaan”