Cycling

Seikkailut odottaa

Nyt kun koronavirus kiusaa tätä planeettaa ja kaikki kisat on peruttu, niin on hyvä miettiä miten itseään viihdyttää harrastusten parissa. Minulle tämä ei ole tuottanut suurta ongelmaa, koska muutamat retket ovat olleet jo pitkään pohdinnassa ja nyt tulee hyvä mahdollisuus toteuttaa niitä. Kisakalenterini ei nyt muutenkaan ollut mitenkään täysi, joten se ei ole suurin syy mikä työntää minut retkelle. Ehkä suurin syy on, että nyt on aikaa. Yksityisyrittäjänä, valokuvaajana minun melkein kaikki kevään keikkani ovat peruuntuneet, joten työkiireitä ei ole. Lisäksi vaimo näytti jo vihreetä valoa ensimmäiselle seikkailulle. Silloin ei enää mietitä, vaan mennään! 🙂

Heti kun lupa tuli, niin aloin tosissani suunnittelemaan ensimmäistä retkeäni. Kyseessä tulee olemaan viikonlopun mittainen pyöräretki. Tämä tulee olemaan ns. testiretki tulevaisuuden suurempaa retkeä varten. Testaan vähän varusteita ja itseäni. Ajankohta retkelle tulee olemaan joko huhti- tai toukokuussa. Saatan jopa sääennusteiden mukaan valita sopivan viikonlopun.

Pääsiäisen aikana speksailut alkoivat tosissaan. Kiinnitin pyörääni kaikki laukut joita retkellä aion käyttää, sekä täytin ne tarvittavilla varusteilla. Ihan kivasti kaikki mahtuivat. Yöt olisi tarkoitus nukkua teltassa, joten pyörään kiinnittyivät makuupussi, alusta ja teltta. Kuvassa näkyviin varusteisiin tulee muutoksia sen verran, että runkolaukku tulee olemaan toinen (älä ikinä osta laukkua jossa ei ole YKK-vetskareita! Kuvassa oleva Topeak opetti sen eli siinä vetskari romuna) ja ohjaustankoon tulee vielä ”snack pack.” Telttaa aion kantaa edessä ja tuo ensimmäisissä kuvissa ollut harmaa telttapussi vaihtui sopivamman kokoiseen dry bagiin (vihreä). Lisäksi pulloja siirrän alaspäin adaptereilla, jotka juuri tilasin.

IMG_6157
Sivulta
IMG_6159
Edestä. Teltta omalla pussilla ja se ei toiminut..
IMG_6161
Hanuri
IMG_6175
…ja teltta paremmalla pussilla. Perfect!

Tässä lista tärkeimmistä varusteista:
Pyörä: Cannondale Caadx 105 – Renkaat: Panaracer GravelKing SK 40 mm
Laukut: Topeak Frontloader, Agu Frame bag (tulossa), Agu Snack Pack (tulossa), Topeak Fuel Tank, White satulalaukku.
Teltta: Mountain Hardwear Skyledge 3
Makuupussi: Rab Neutrino 200
Kattila: Primus Litech Trek Kettle 1L
Vaatteet: Columbia Sportswear / Isadore
Navigointi: Garmin Fenix 6x Pro Solar
Eväät: Nosht ja pussiruuat
Valot: Petzl Nao otsalamppu ja pyörässä eri merkkisiä
Kamerakalusto: #fujilove

Sitten kun retkelle tulee sopiva ajankohta, niin tulen päivittämään joka päivä Instagramiin kuulumisia ja blogissa tulette kuulemaan koko tarinan kun reissusta on kotiuduttu. Kovasti vielä mietityttää, että annanko koronaviruksen vaikuttaa lähtöpäivään. Muita ihmisiä retkellä ei juurikaan kohtaa, mutta aina retkellä on suurempi riski tapahtua jotain kun kotona istuskellessa. Mutta jos haluaa välttää pään hajoamiseen kotona, niin sitten retkelle olisi hyvä päästä kohtuullisen nopeasti! 🙂 Katsotaan nyt mitä teen ja lähdenkö yksin vai kaverin kanssa.

Instagram tilini on saanut uuden kärkisijan tykkäyksissä. Tässä tuo kuva:

DSCF1323

Käykäähän tsekkaamassa kun Milja teki just pyöräretken Emäsaloon: https://piposilmilla.fi/2020/04/16/yhden-yon-pyoraretki-porvoon-emasaloon/
On muuten törkeen hieno kallioranta tuolla Varlaxuddenissa! Tullut muutamaan kertaan tehtyä kuvausreissu sinne ja mielellään kyllä kävisin uudelleen!

DSC_9557-Edit

1 comment on “Seikkailut odottaa

  1. Paluuviite: Yhden yön pyöräretki Porvoon Emäsaloon – Pipo silmillä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: