Mount Teide – Euroopan pisin nousu

Kymmenen päivää Teneriffan auringossa vierähti nopeasti. Niinhän ne lomat menevät, aina nopeasti. Nuorempana halusimme aina matkustaa eri paikkoihin, mutta nyt perheellisenä olemme halunneet matkustaa helppoon ja takuu varmaan suosikki paikkaamme. Tuo paikka on Teneriffan Costa Adeje! Tämä oli meille jo kolmas kerta samassa samassa paikassa. Teneriffan saari tarjoaa aktiiviselle perheelle aikalailla kaikkea! Saarella pystyy vuorijuosta, pyöräillä, vaeltaa, kiipeillä, surffata jne jne. Eli aikalailla kaikkea mistä meidän perhe nauttii. Olemme valinneet juuri Costa Adejen majoituspaikaksi, koska sieltä löytyy turreille kaikki tarvittava ja läheltä hotellia lähtee hyvät maastot kohti Roque del Conden huippua. Huipulle kun juoksee niin kertyy kivasti verttikilsa ja hieman vajaa 20 km. Todella namu vuorijuoksulenkki! Tulikin tehtyä tuo lenkki jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa juoksukaverina oli vaimo. Kerron tuosta lenkistä enemmän toisella postauksella, koska tällä kertaa puhutaan pyöräilystä.

Viime vuoden lenkistä tarinaa TÄÄLLÄ.

Tällä kertaa olin pakannut reissun mukaan polkujuoksukenkien lisäksi pyöräilyvarusteet. Itse pyörän vuokraisin n. 2 km päässä hotellilta sijaitsevasta pyörävuokraamosta. Kotoa kuskasin mukanani pyöräilykengät, kypärän, lasit, pyöräilyvaatteet, vesipullot ja työkalut/sisurin. Pyörää ei pystynyt etukäteen varaamaan netistä jos kyseessä ei ollut pidempi laina. Kävin siis samana päivänä vuokraamassa kun pyörää tarvitsin. Onneksi netistä bongaamani vaihtoehto, BMC Roadmachine Ultegra löytyi vapaana minulle sopivan kokoisella rungolla.

Oli 19.11.2019 tiistai ja kolmanneksi viimeisin päivä lomastamme. Olin päättänyt, että tänään käyn vuokraamassa pyörän ja poljen Teidelle. Edessä olisi elämäni raskain pyöräilykoitos. Edessä olisi euroopan pisin yhtämittainen maantie nousu. Lähtö merenpinnalta ja Teiden ”basecamp” olisi reilun kahden kilometrin korkeudessa. Edessä olisi siis yli 2000 verttimetriä nousua eli monta tuntia ilman alamäkien tai tasaisen tien tuomaa helpotusta. Koko ajan olis vain poljettava. Huh!

Pyörän saatuani vuokraamosta lähdin suunnistamaan Garminiin ladatun reitin avulla. Pakko myöntää, että eniten tässä päivässä minua jännitti kaupungin ruuhkassa pyöräily. Vantaalaiselle ihan outo asia. Halusin vain päästä pienemmille teille tunkkaamaan Teideä kohti. Itseasiassa päivän pahimmat sekoilut tulikin heti alkuun. Käännyin heti väärälle tielle ja sen takia jouduin ajamaan reilun kilsan ylimääräisen rinkulan. Samalla sain kokea myös ekan ja ainoan auton töötin. Oli vähän hakemista monikaistaisessa liikenteessä.

Lopulta löysin pienelle serpentiinitielle jossa liikenne rauhoittui. Autoja tuli, mutta niille oli normaalia, että tässä mäessä menee pyöräilijöitä. Heti alkuun ohitinkin erään pariskunnan. Heidän kanssa jojottelinkin lähes koko nousun ajan. Pariskunta asui Ohiossa ja tämä oli heidän viimeinen täysi päivä Teneriffan saarella. Molemmilla oli jonkun tiimin pyöräilyvaatteet ja sponsoreita olikin joka hihassa. He olivatkin käyneet ympäri Eurooppaa pyöräilemässä ja välillä kisailemassakin. Miehelle Suomi oli tuttu paikka. Oli käynyt Helsingissä ja joku kaverikin oli Suomesta. Vitsaili vain tästä kaverista, että hän on aivokirurgi, vaikka ei uskoisi (hieman hidas).

Saavuin nousun vähän yli puoleenväliin eli Vilaflorin kylään. Vuokraamon kaveri oli vinkannut, että siinä on vika paikka tankata juomat ja eväät. Ajoin pyörän ekan kuppilan pihaan jossa ovet olivatkin kiinni siestan takia. Katselin ympärilleni ja bongasin pienen huoltoaseman. Siellä aktiivisella myyjällä ei ollut tietoakaan siestasta vaan reippaasti myi minulle vesipullon ja tupla Snickerit. Olin pakannut mukaani muutamat geelit, vohveleita ja karkkeja. Raskas alkunousu oli kuluttanut paljon energiaa ja evästä tarvittiin lisää. Vesipullot täytin tuoreella vedellä. Toisessa pullossa minulla oli ollut mineraalivettä josta sain suolaa. Nyt täytin senkin vedellä. Elektrolyyttitabletit olin kuluttanut loppuun toissa päivänä tehdyllä verttikilsa juoksulenkillä. Aamulla lähtiessä hotellilta tajusin ettei minulla ole mitään suolaa. Kävellessäni vuokraamon kävin hakemassa kaupasta mineraalivettä. Kramppeja ei onneksi tullut koko reissun aikana. Jalat kyllä muuten olivat jo tässä vaiheessa todella raskaat. Ei varmaan helpottanut se kun oli tosissaan toissapäivänä käynyt juoksemassa verttikilsan/18 km poluilla. Olin nyt kuitenkin jaksanut jo yli puolenvälin ja olin itsevarmana, että Teidelle mentäisiin.

Tankkauksen jälkeen olin lähtemässä jatkamaan matkaa kunnes tuttu pariskunta saapui huoltoaseman pihaan. Olimme viimeksi nähneet n. 5 km sitten kun pidin pienen kuvaustauon ja nyt taas kohtasimme. Juttelinkin heidän kanssa n. 15 minuuttia kunnes pääsin jatkamaan matkaa. Tämän jälkeen en enää heitä nähnyt.

Nousun alussa lämpötila oli n. +25 astetta, joka tuottikin tuskaisia tunnelmia meikäläisen pääkopassa. En ole koskaan ollut hyvä urheilemaan kuumalla kelillä. Onneksi kuitenkin ylöspäin mentäessä lämpötila laski merkittävästi. Ylhäällä lämpötila liikkuisi nollan ja +10 asteen välillä. Olinkin pakannut mukaani sadetakin ja irtohihat. Nousun aikana niille ei tullut käyttöä.

Kaikista pienin eli ykkösvaihde oli ollut jo jonkin aikaa pelkästään käytössä. Matkaa huipulle oli enää n. 5 km ja meno oli hidastunut todella pahasti. Jalat olivat muussia, päätä särki ja oikeata polvea vilhoi. Ainoa helpotus oli viileä lämpötila. Seurasin Garminista mutkia joita olisi vielä jäljellä. Olin aivan puhki. Oli pakko pitää taukoja. Ajoin pyörän tien sivuun ja istuin kivelle. Söin, join, otin muutamat kuvat ja jatkoin taas matkaa. Tein viimeisen viiden kilometrin aikana n. kolme tämän kaltaista taukoa.

Vielä olisi hieman matkaa jäljellä kääntö pisteeseen, kun yllättäen tie lähti alamäkeen. Ai että tätä fiilistä! Ensimmäinen alamäki useampaan tuntiin! Laskettelin todella fiiliksissä vauhdikasta alamäkeä. Samalla kuitenkin mieleeni tuli synkkä ajatus: tämähän on vielä ajettava ylöskin, koska paluureitti olisi samaa tietä pitkin. Alas olisi kyllä päässyt muitakin reittejä, mutta vuokraamon myyjän suosituksesta en lähtenyt läntistä reittiä alas. Itseasiassa hän suositteli kaakkoon laskeutuvaa reittiä takas alas jota harkitsinkin pitkään, mutta aikataulun ja oman vointini takia päätin, että paluu tulisi tapahtumaan samaa tietä pitkin.

Lopulta tämä alamäki päättyi ja näin edessäni Teiden. Mitään suurta ja mahtavaa elämystä siitä ei syntynyt, koska olin Teiden nähnyt aikaisemminkin. Olin tietty helpottunut kun saavutin kääntöpaikan ja kyllähän joka kerta Teiden kansallispuiston karu avaruusmaisema näyttää yhtä upealta! Ajoin fillarin parkkiin näköalaparkkikselle. Sadetakin olin jo laittanut lyhyessä laskussa päälleni. Oli miellyttävän viileä. Samassa paikassa Teideä oli ihailemassa turistipariskunta. Jälleen amerikkalaisia. Tällä kertaa Chicagosta. Pyysin heitä ottamaan kuvan minusta ja Teidestä.

Ylemmäksi kun ei juurikaan enää maantiepyörällä pääse, niin päätin kääntyä ja lähteä nauttimaan pitkästä ja mutkittelevasta alamäestä. Ainiin eka oli vähän noustava ennen kuin pääsin naatiskelemaan. Onneksi tuo lyhyehkö nousu sujui vaivatta, koska koko ajan ajatuksissa oli edessä odotteleva upea alamäki. Lopulta pääsin kukkulalle ja lähdin laskettelemaan pitkää alamäkeä kohti merenpintaa. Heti laskun ekojen kilsojen aikana huomasin kuinka helvetin kylmä vauhdikkaassa alamäessä tuli. Tästä oli varoiteltu ja onneksi olinkin varautunut sadetakilla. Yläkroppa pysyikin jollain tavalla ”lämpimänä,” mutta näpit jäätyivät tunnottomiksi. Olin varautunut pyöräilyhanskoilla joissa ei kuitenkaan sormille ollut lämmikettä. Onneksi sormet toimivat kuitenkin sen verran, että jarrukahvoja sain puristettua. Mutkiin tullessa jarrutin sekä taka, että etujarrulla. Välttelin takajarrun ylikuumemista käyttämällä myös etujarrua. Suorilla alamäki osuuksilla tuijotin Garminin nopeusmittaria ja yritin koko ajan saada sen nousemaan mahdollisimman ylös. Kuitenkin tietyllä varovaisuudella, koska tälläisistä laskuista ei ollut kokemusta ja vauhti saattoi kiihtyä ennen tiukkaa mutkaa todella kovaksi.

Saavuin Vilaflorin kylään jossa olin pysähtynyt noustessa. Päätin taas pitää pienen ruokatauon. En ollut syönyt koko päivänä yhtään kunnon ateriaa. Jostain syystä en nytkään syönyt. Ostin vain Kokiksen ja suklaalla täytetyn pullapötkylän. Näistä saisi vielä hieman energiaa loppulaskuun. Alhaalla sitten Pizzaa ja olut.

Loppulasku sujuikin vauhdilla ja ei mennyt kauaa kun olin takaisin kaupungin hälinässä. Lämpötilakin nousi ihan yhtä äkkiä ja pystyin luopumaan takista. Sormissa oli vieläkin tunnottomuutta. Pysähdyin pissatauolle ja huomasin, että muuallakin oli tunnottomuutta. Pelottava fiilis, mutta onneksi ei tullut pysyvää.

Tällä kertaa pärjäsin paremmin kaupungin ruuhkassa autojen seassa ja löysin suorinta reittiä takaisin vuokraamoon. Heitin vielä loppuläpät saman myyjän kanssa ja lähdin kävelemään takaisin hotellille. Siellä odotti pizza ja olut! Ai että! Tosin sain vain hieman syötyä kunnes uupumus vei voiton ja nukahdin sohvalle. Parin tunnin unien jälkeen pääsin illalliselle paikkaamaan päivän aikana menetetyt kalorit.

Strava

Varusteet:
– Garmin Forerunner 945 pyöräadapterilla ohjaustangossa
– Sidi Dragon Carbon kengät
– Defeet pyöräilysukat
– Isadore Utility Bibsit
– Isadore Woolight Jersey
– Isadore Echelon Cap
– Rapha Core sadetakki
– GripGrap Progel Short hanskat
– Oakley ARO3 kypärä
– Oakley Jawbreaker lasit