Viikon reissu Teneriffalla on nyt ohi. Paluu Suomeen tapahtui aika pimeästi. Lumet olivat reissumme aikana saaneet kyytiä ja Suomi oli muuttunut takaisin mustaksi. Noh, reissusta jäi niin hyvät fiilikset ja muistot, että sillä toivottavasti jaksaa tämän pimeän jakson.

Lähdettiin Teneriffalle vaimon, pojan ja appivanhempien kanssa. Majoituimme viikoksi Costa Adejeen, Fanabe beachin läheisyyteen. Perille päästyä kaikki ihaili upeata biitsiä, kun itse taas tuijotin suu auki vuoristoista sisämaata. Hotellimme parvekkeelta näkyi vieressämme sijainnut korkein huippu, Roque Del Conde (1001 m). Tuonne on hölkättävä joku päivä! Lähtö rannaltamme merenpinnan tasolta ja nousu tuonne tonniin. Lyhyellä matikallakin laskee, että sehän tietäisi verttitonnia.

Photo 17.11.2016 16.06.14.jpg

Roque Del Conde (keskellä, korkein huippu) rannalta katsottuna.

Teneriffan saarella sijaitsee myös Espanjan korkein huippu, Teide tulivuori. Sitä olin jo ennen reissua tutkinut paljon. Olin selaillut Googlea ja Movescountin karttaa. Olin kaavaillut, että vaellan tai juoksen sen huipulle. Saarella ollessa törmäsin kuitenkin siihen, että huipulle nousuun tarvitsee luvan, jota en ikinä saanut. Sen jälkeen suunnitelma muuttui koko perheen retkeksi eli kondoolihissillä ylös. Hissin ala-asemalla pääsimme kuitenkin toteamaan, että sinä päivänä ei myöskään hissillä päästä ylös, koska huipulla on jäätä. Eli tällä reissulla jäi Teide huiputtamatta. Oli kuitenkin mielenkiintoinen automatka tuonne hissin ala-asemalle. Päästiin ihailemaan karua vulkaanista maisemaa.

Viikon ensimmäinen juoksu minulla sijoittui asfaltille, biitsin läheisyyteen. Tämä asfalttibaana houkutteli joka päivä paljon juoksijoita. Tällä kertaa aamun lämpimässä säässä tuli kiskottua 10 km lenkki. Hiki lensi ja sykkeet olivat yllättävän korkealla, taisi johtua syksyn juoksulevosta. Oli reissua edeltävä kuukausi mennyt lepäillessä ja pyöräillessä.

Photo 14.11.2016 7.51.36.jpg

Aamulenkki auringon noustessa

Reissun kolmantena päivänä päätimme vaimon kanssa lähteä yhdessä (kiitos appivanhemmat!) tutkimaan lähintä polkulenkkiä, joka kulkisi harjanteella, Caldera del Reyn ympärillä. Suunnon Movescountissa olin suunnitellut ja ladannut reitin kellooni. Poluille päästyä takana oli jo n. 200 verttimetriä nousua asfaltilla. Polun alku oli helppoa hiekkatietä. Sitä ei kuitenkaan kauaa riittänyt, kun polku vaihtui aika epäselväksi, pusikkoiseksi ja kiviseksi. Se kulki myös harjanteen kyljessä. Meno muuttui todella hitaaksi. Pari naarmua otettiin kaktuksistakin. Reitin kanssa sekoillessa ja epäselvää polkua hahmottaessa pääsimme lopulta tuon reitin korkeimman huipun viereen. Aikaa tähän etenemiseen oli kuitenkin mennyt jo sen verran reilusti, että tajusimme pimeän tulevan liian nopeasti vastaan. Emme ehtisi kiertää koko kierrosta valoisan aikaan. Päätimme siis kääntyä takaisin. Matkaa tuli yhteensä 5,6 km ja nousua 284 m. Ihan kivasti nousua tuon mittaiselle matkalle!

Photo 15.11.2016 19.11.42.jpg

Ensimmäiset polkujuoksuaskeleet Teneriffalla.

photo-15-11-2016-19-11-14

Caldera del Rey panoraama

Tuo lenkki jäi hieman kaivelemaan ja seuraavan päivän juoksin taas asfaltin läheisyydessä miettien seuraavaa polkulenkkiä. Päätin, että tämän reissun neljäntenä juoksupäivänä lähtisin yrittämään viereisen huipun Roque Del Conde huiputtamista.

4. Juoksupäivä – Roque Del Conde

Heräsin aamulla klo 7.00. Söin nopean ja pienen aamupalan. Muu perhe jäi vielä nukkumaan, kun itse lähdin auringonnousun aikaan köpöttelemään kohti kylän korkeinta kukkulaa. Salomonin juoksuliiviin olin pakannut kaksi 0,5 litran vesipulloa. Tuo määrä osoittautui lopulta juuri ja juuri riittäväksi. Juoman lisäksi otin yhden Snickerin, kännykän ja sille kuvausjalustan, ensiapusetin ja taskuun pakattavan tuulitakin. Jaloissa minulla oli uunituoreet Adidas Adizero XT Boostit.

Ensimmäiset 4 km juoksin kiemurtelevaa ylämäkeä asfaltilla. Reitin olin ladannut Suuntoon heidän loistavan, uuden reittisuunnittelun avulla. Eli Movescountissa voi vaan hiirtä klikkailemalla suunnitella reitin. Ohjelma jollain tapaa tunnistaa polut/polkua muistuttavat reitit. Nyt polun alkamispaikassa tuli vaan pieni ongelma nimeltä kivimuuri. Onneksi muuri oli minua vain rintaan asti korkea. Nopeasti kurkkasin olan yli ettei kukaan lähistöllä nähnyt ja sitten punttasin itseni muurin yli. Lähdin hölkkäämään polkua pitkin, eikä mitään hälytyssireenejä soinut. Jes nyt pääsee naatiskelemaan!

Seuraavat pari kilometriä juoksin vuoren kylkeä, loivasti nousten. Oli miellyttävän rauhallista. Polku oli aika helppoa ja leveätä. Sitten saavuin harjanteelle ja näin vuoren toisen puolen. Näin myös Aronan kaupungin mistä yleensä lähdetään huiputtamaan Roque Del Condea ja n. 15 minuutin päästä minäkin tajusin miksi sieltä on hyvä lähteä..

Photo 17.11.2016 8.07.32.jpg

Tästä se polkuosuus alkoi.

Harjanteelta juoksu jatkui helppoa leveätä hiekkatietä alamäkeen. Sitten taas vähän noustiin. Yhtäkkiä juostessani tietä ylöspäin tajusin, että nyt pitää kääntyä tuonne oikealle, tuonne pusikkoon. Hetkonen meneekö siellä edes polkua? Kyllä Suunto näyttää, että tuonne reitti menee. Nojoo kylhän tästä joskus on joku mennyt, vaikka polkua en juurikaan hahmota. Seuraava kilometri olikin varmaan juoksu-urani hitain kilometri. Jouduin jatkuvasti tutkia Suuntoa, että pysyin oikealla reitillä. Lisäksi jalkojani raapi vähän väliä kaktukset. Kuumuuskin alkoi tuntumaan. Sitten huomasin kyynärpäässäni kaksi piikkiä. Jaahas mistäs nämä ovat tulleet? Ne eivät kuitenkaan näyttäneet kaktuksen piikeiltä, vaan jonkun toisen puskan. Piikkien poistamisen jälkeen kyynärpääni turposi hieman. Aloin jo miettimään paluuta takaisin hotellille. Noh, ehkä mä kuitenkin vielä jatkan ja laitan ton käden tarkkailuun. Onneksi piikeistä ei lopulta koitunut mitään harmia.

Tuolla tiheässä pusikossa juostessa alkoi myös miettimään, että ketäs muita täällä voisi juoksennella. Vähän väliä kuulin pusikoiden kahisevan. Olivat varmaan jotain paikallisia liskoja. Muistin onneksi tässä vaiheessa kun appiukko sanoi kuulleensa, että saarella ei ole vaarallisia villieläimiä. Se onneksi rauhoitti mieltä ja jaksoin jatkaa eteenpäin.

Tuon elämäni pisimmän kilometrin jälkeen saavutin polun, joka kulki Aronasta Roque Del Conden huipulle. Eli kyseessä oli hyvin selkeä ja juostava polku. Jossain kohtaa oli jopa rappusia. Nyt alkoi meno taas muistuttamaan MENOlta. Olin jo melkein 800 metrin korkeudessa, kun käännyin taas harjanteen toiselle puolelle. Näin taas meidän kotirannan ja kaupungin. Näky oli hieno ja huomasin, että nyt ollaan jo aika korkealla. Samalla huomasin tuulen yltyvän. Kylmä ei kuitenkaan tullut, nimittäin aurinko oli jo noussut kohtuu ylös.

photo-17-11-2016-9-16-04

Nyt ollaan jo aika ylhäällä

Meno muuttui kokoajan haastavammaksi ja teknisemmäksi. Välillä menin nelinkontin kädet maassa, hitaasti tunkaten. N. 900 metrissä jätin leikin kesken. Yltynyt tuuli ja reitin muututtua enemmän kiipeilyä muistuttavaksi päätin, että en enää jatka matkaa ylöspäin. Tämä oli elämäni ensimmäinen vuorijuoksu ja selkeästi kokemattomuus alkoi painamaan mitä ylemmäksi mentiin. Noh, jääpähän jotain minkä takia palata joskus takaisin Teneriffalle.

Ennen paluumatkalle lähtöä jäin vuoren reunalle hetkeksi istuskelemaan. Nautin maisemista, söin Snickerin ja lähetin vaimolle viestin, että tulossa ollaan. Tämä reissu nimittäin venyi aika paljon pidemmäksi, kun mitä olin alun perin suunnitellut. Oli hyvä ilmoittaa vaimolle, että kaikki on kunnossa. Yhteensä koko retki kesti n. 3 tuntia.

Paluumatka meni samoja jälkiä, alamäkeä rullaillessa. Välillä oli sen verran jyrkkää, että meikäläisen taidot ja energiat eivät riittäneet juoksemiseen, vaan oli mentävä kävellen. Helppo polkuosuus meni kivan nopeasti. Takaraivossani tosin painoi se, että kohta taas alkaa se veemäinen pusikkojuoksu. Saavuin pusikko-osuuden alkuun ja ehdin juosta vain muutaman metrin, kun väsyneenä menin potkaisemaan kaktusta. Ai saatana! Nyt sattui! Jatkoin vähän matkaa nilkutusta kunnes saavuin yhden kiven luokse. Nyt on pakko istua ja tarkistaa vahinko. Kenkä ja sukka pois. Etu- ja isovarvas olivat ihan veressä ja kipu kova! Onneksi nykyään kannan aina polkulenkeillä kevyttä ensiapusettiä. Pyyhin veret pois ja kiedoin varpaiden ympärille paperia. Hörpin vettä ja lepäsin hetken. Kipu alkoi hellittämään ja pystyin jatkamaan matkaa.

Photo 17.11.2016 9.28.40.jpg

Kaktus vei voiton.

Pusikko-osuus meni jälleen hitaasti harhaillen. Tulosuunnan reitistä ei ollut tietoakaan ja suunnistin takaisin Suunnon avulla. Yhtäkkiä pusikoista alkoi kuulumaan kovaa ääntä. Pelästyin ja pysähdyin. Eihän täällä niitä villieläimiä ole? Kohta näköpiirini saapui sarvipäinen eläin. Onneksi kyseessä oli kesy sellainen eli vuohilauma oli aamupäiväkävelyllä. Letkeästi vuohet jatkoivat matkaa ohitseni, kohti korkeampaa seutua. Pelästyksen jälkeen minäkin jatkoin matkaani ihmetellessä reittiä. Sitten kuulin vihellyksen. Siellä mies viittoi minulle reittiä. Hän oli tämän lauman vuohipaimen. Katteli varmaan, että toi kalpea turisti ei tiedä minne mennä. Jatkoin matkaa paimenen näyttämää reittiä ja heitin hänelle ”gracias” ralliespanjallani. Sitten olinkin jo tiellä. Helpotus tuli, nimittäin nyt loppumatkan pääsee oikeasti juoksemaan. Ei ole enää epäselvää polkua, vaan nyt voin päästellä minkä enää jaksan.

Photo 17.11.2016 11.44.02.jpg

Vuohilauma

Viimeisillä polkumetreillä tapasin vielä mukavan ja erittäin puheliaan brittimiehen. Hän kyseli että missä asti olin käynyt. Hän sanoi, että on useasti vieraillut näillä poluilla mutta ei ole koskaan käynyt Roque Del Conden huipulla. Hänellä oli myös todella hyvä kävelykeppi jolla pystyy hyvin siirrellä kaktuksia syrjään. Siinä vaiheessa itsekin tajusin, että ensi kerralla tulen tänne sauvojen kanssa tunkkaamaan. Keskustelun lopuksi brittiukko vielä kysyi, että mistä olen kotoisin ja veikkasi Saksaa. Siihen vaan totesin rintarottingilla, että olen suomalainen. Britti vaan vastasi, että ”ouh Finland” ja hymyili leveästi.

Saavuin muurille ja könysin sen yli. Tästä alkoi vielä lopun asfalttiosuus. Vedet olivat lähes loppu, joten halusin pikaisesti takaisin hotellille. Liikenne oli lähtöni jälkeen selkeästi vilkastunut ja aurinko kuumotti kovasti. Yhtäkkiä olin luonnon rauhasta takaisin kaupungin hälinässä. Hotellille saavuttua takana oli 16 km ja reilu 900 m nousua. Hotellin aamupala oli jo päättynyt, mutta se ei haitannut. Tästä juoksuretkestä jäi muistot jotka tulen muistamaan pitkään.

Loppusanat Teneriffasta

Tuon Roque Del Conden lenkin jälkeen en enää käynyt juoksemassa Teneriffalla. Tarkoitus oli, mutta rakas perheeni ja lomailu veivät voiton.

Yleinen fiilis Teneriffan seikkailuista on erittäin positiivinen. Teneriffa on paljon muutakin, kuin perunamuusia ja lihapullia metsästävien Suomiturrejen paratiisi. Se on erinomainen kohde aktiivilomailijalle. Teneriffan luonto teki todella kivan vaikutuksen (jos kaktuksia ei oteta huomioon). Kumpuileva maasto tarjoaa erinomaiset harjoittelu olosuhteet juoksijoille ja pyöräilijöille. Teide ja Roque Del Conde ovat sellaisia törmiä joille palaan varmasti joku päivä.

Photo 20.11.2016 14.05.14.jpg

Lentokentällä oli kiva vielä ihailla Teneriffan pienoismallia. ”Tuolla ja tuolla tuli käytyä.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s