NUTS Karhunkierros 53km – Eka ULTRA

Ai, ai, ai, aijai, ai, ai, ai saataana!!! Huudan ja herään ihan älyttömään suonenvetoon. Nousen tuskissani sängystä ja kävelen vessaan. Pääsen juuri klenkkaamaan pöntölle, kun pääsen toteamaan tämän aamun toisen vaivan. Maha on aivan löysällä ja sekaisin. Mitä helv…ä? En ole ollut kymmeneen vuoteen yhtään päivää vatsataudissa ja nyt perjantaina 27.5. eli päivä ennen ensimmäistä ultrajuoksuani maha alkaa reistailemaan.

Aamupala menee onneksi hyvin alas ja otan vaimon tarjoaman maitohappopillerin. Aamupalan päätteeksi pakko saada annostus kofeeinia, että pysyy pitkän ajomatkan hereillä. Kaffe hetken jälkeen juostaan taas vessaan. Ei helvetti!

Ei auta kun pakata auto ja koko porukka kasaan ja nokka kohti Kuusamoa. Tämä on myös ensimmäinen yhteinen pidempi matka, jonka teemme puoli vuotta vanhan poikamme kanssa. Edessä olisi n. 9 tunnin ajomatka Rukalle, jossa järjestetään Buff Trail Tourin toinen osakilpailu, NUTS Karhunkierros 53km. Tuon matkan lisäksi Rukalla juostaan 31km, 80km ja 160km matkat. Hatunnosto kaikille juoksijoille!

On hienoa palata näihin maisemiin, nimittäin juuri Karhunkierroksella tein kymmenen vuotta sitten ensimmäisen pitkän vaellukseni. Tästä on sinäänsä hyötyä, että muistan vielä aika selkeästi kuinka tuskaiset nousut odottavat juoksun lopussa, Rukalla. Juoksumatka eli 53km on minulle tuntematon. Olen juossut viime kaudella kolme polkumaratonia ja nyt tuo ylimenevä 10km pelottaa hieman. Vielä kun lopussa odottaa nuo Rukan raa’at nousut.

Automatka meni paremmin kuin olin kuvitellut. Poikamme oli todella reipas ja itkukohtaukset oli vähäisiä. Päästiin tekemään hyviä 3 tunnin ajopätkiä ja lopulta olimme hyvissä ajoin Rukalla. Hain avaimet varaamaani 8 hengen mökkiin. Seuraamme liittyi Jyväskylä Trail Runnersin Vesa Viittala. Mies on vanha tuttu jääkiekkoajoilta. Pelattiin junnuna samassa ketjussa ja nyt ollaan molemmat hurahdettu polkujuoksuun.

Perjantai-ilta sujuu mukavasti. Majoitutaan, haetaan numerolaput, käydään kaupassa, venytellään ja saunotaan. Vielä ennen nukkumaanmenoa laitan geelit valmiiksi geelipulloihin. Päätin ottaa yhteensä 12kpl High5 geelejä, jotka kaadoin omiin pulloihin. Lisäksi pakkasin liiveihin yhden Cliff Barin, Snickersin, 0,5l vettä ja 0,5l High5 urkkajuomaa. Kai näillä eväillä pärjää? No vastataan tähän samantien…eli kyllä pärjäsi ja patukat jäi syömättä.

KISAPÄIVÄ 28.5.2016

Herätys klo 6.45. Kahvi porisemaan, hampaiden pesu ja aamupalan valmistelu. Kisakuteet päälle ja ruokaa naamariin. Aamuvalmistelut tehty. Ainiin ja se löysävatsa…sehän on onneksi mennyt ohi. Perjantaina se vaivasi puoleen päivään asti. Olikohan vaan kisajännitystä. Anyway nyt kisa-aamuna fiilis on loistava, vaikka jännittääkin aika hitosti.

Suunnataan Vesan kanssa kisakeskukseen, hypätään bussin kyytiin ja lähdetään kohti kisan lähtöä, joka sijaitsee Oulangan luontokeskuksessa, upean Kiutakönkään kupeessa. Matkan teko bussilla päättyy kuitenkin lyhyeen, kun bussi päättää päästää öljyt pihalle. Jaahas mitäs sitten… Onneks kisajärjestäjä oli varannut yhden ylimääräisen bussin, joka tulee pelastamaan meidät ja viemään lähtöalueelle. Tässä vaiheessa on jo pakko mainita, että kisajärjestelyt olivat aivan loistavat! NUTS porukka hoiti hommat todella mallikkaasti ja tunnelma oli koko kisaviikonlopun ajan aivan huikea. Kiitos NUTS!

Eiköhän sitten aleta puhumaan itse kisasta. Startti oli tasan klo 10.00. Asetuin lähtöviivalla kovimman kärjen taakse. Olin vähän tutkinut ketä kisassa juoksee ja osasin vähän hahmoitella millaista vauhtia lähteä. Kisan startti oli räväkkä. Se oli myös maisemallisesti upein mahdollinen, nimittäin pääsimme heti juoksemaan Kiutakönkään vierestä. Tämän jälkeen noustiin muutamat rappuset ja lähdettiin juoksemaan helppoa ja leveätä polkua Oulankajoen vieressä menevällä harjanteella. Lähdin heti alkuun aika reipasta vauhtia. Löysin itseni kovan luokan letkan hänniltä. Tässä letkassa olivat naisten kärki, sekä miesten 6-12 sijat. Tässä letkassa mentiin ensimmäiset kymmenen kilometriä. Tuo kisan alku oli myös selvästi helpoin osuus kisassa. Minulla sykkeet näyttivät ihan hyviltä, mutta mietin että kuinkakohan jalkani kestävät tällaistä vauhtia.

Kympin jälkeen letka alkoi rakoilemaan. Itse jättäydyin ihan suosiolla pois tuosta letkasta. Aloin tajuta, että nyt meno kiihtyy tälle ultra neitsyydelle liian kovaksi. Eteeni kuitenkin jäi pari juoksijaa joihin minulla oli n. 10m etäisyys. Sitten alkoi hieman teknisemmät polut. Sain tuon edessä juosseen kaksikon kiinni ja vetäisin yhdessä teknisessä alamäessä ohi, kun jalat tuntuivat toimivan hyvin. Sain samantien myös tehtyä rakoa niin paljon, että kaksikkoa ei enää näkynyt. Tässä vaiheessa oltiin juostu n. 15-20km.

Sitten saavuttiin Kitkajoen kylkeen. Kisan tähän asti teknisin osuus oli edessä. Välillä mentiin niin lähellä Kitkajokea, että meinasin jopa horjahtaa itse jokeen. Joki oli myös niin lähellä polkua, että päätiin täyttää vajaan vesipulloni. Tämä oli hyvä veto, nimittäin ensimmäiseen Juuman huoltoon oli vielä matkaa. Seuraavaksi tuli pitkä nousu, jossa sain kiinni Keisterin. Hänellä tuntui tässä vaiheessa olevan pieniä vaikeuksia. Kommentoi vaan, että ”yritän saada koneet takaisin käyntiin.” Itsellä tässä vaiheessa juoksu kulki ihan kivasti ja sain tehtyä häneen eroa. Sitten päästiinkin jo pienen Karhunkierroksen retkeilyreittiosuudelle eli kisan puoliväli alkoi olemaan lähellä. Tässä vaiheessa aloin huomaamaan jaloissa väsymystä. Ihmettelin, että ei kai tässä vaiheessa jo jalat reistaile. Olin vasta juossut n. 25km ja jalat alkoi jo väsymään. Olinkohan aloittanut liian kovaa vai treenannut väärin vai mikä nyt on? Ainiin onhan täällä aika kuumakin..? Eka kramppikin tuli tässä 25km kohdalla. Suolatabletti naamariin ja juomaa päälle.

Pienellä Karhunkierroksella oli retkeilijöitä kivasti liikkeellä. Kaikki kannustivat kovasti ja se auttoi jalkoja liikkumaan vilkkaammin. Kiitos heille! Kaunis Jyrävän vesiputous näkyi oikealla. Tiesin huollon olevan lähellä. Kävelin rappuset ylös ja juoksin vähän matkaa ja huomasin ilokseni Juuman huollon.

Huollossa täytin molemmat pulloni, söin sipsejä, vihreitä kuulia ja laitoin taskuun pari baanaanin palaa. Huollossa oli myös lapsia vesipyssyjen kanssa. Annoin heille luvan tulittaa meikäläistä niin paljon kun jaksavat. Vesisuihku piristi kivasti. Huollon aikana Keisteri saapui paikalle ja ohitti minut. Näköjään oli saanut koneet taas käyntiin. Itse otin huollon rauhassa ja lähin hölkkäämään seuraavalle etapille.

Ajattelin, että huolto olisi saanut minut kunnolla piristymään ja meno olisi taas lennokasta. Eipä vaan ollut. Vähän matkaa jaksoin painaa ihan hyvää tahtia, kunnes krampit alkoivat taas kiusaamaan. Vetäisin tupla suolatabletit kurkusta alas. Se auttoi hetken aikaa. Tämä sama suolatabletti/kramppi ralli jatkui oikeastaan tästä eteenpäin koko kisan loppuun.

Juuman jälkeen polut olivat helpohkoja juosta ja välillä päästiin vetämään hiekkateitäkin. Nousut olivat loivia. Sain taas hieman juoksua lentämään yhdellä leveällä metsätiellä. Fiilis alkoi parantumaan, kunnes huomasin että en näe reittimerkkejä missään. Ei helvetti! Juoksin vielä parisataa metriä toivoen, että jossain näkisin punaisen reittimerkin. Tulin lopulta tienristeykseen, jossa totesin että jos olisin reitillä, niin tässä olisi aivan varmasti merkintöjä. Eipä ollut joten tein u-käännöksen ja lähdin juoksemaan reipasta vauhtia takaisin. Vauhti oli sen verran reipasta, että askellus oli huolimatonta ja äkkiä sainkin kunnon krampit molempiin jalkoihin. Onneksi en kuitenkaan ollut mennyt harhaan kuin 600 metriä. En sitten tiedä oliko ohittamani retkeilijäpariskunta huudellut minulle jotain, mutta sitä en tiedä kun kuuntelin musiikkia korvalaput korvilla. Olin päättänyt ennen kisaa, että laitan musiikit korville vasta siinä vaiheessa kun tosissaan vituttaa ja tekee mieli lopettaa. Laitoin siis musiikit soimaan heti Juuman huollon jälkeen.

Takaisin reitillä, jes! Sitten alkoi hieman teknisempi ja mäkisemmät osuudet. Loivia, mutta pitkiä nousuja. Katselin kokoajan taakseni, että tuleeko joku ohi, koska menoni alkoi olemaan todella hidasta. Ilokseni pääsin toteamaan, että vain 31km kärki paineli älytöntä tahtia ohitseni. Yksi heistä oli Eetu, jonka kanssa pääsin vaihtamaan muutaman sanasen ja kannustukset päälle. Vähän ennen viimeistä, Konttaisen huoltoa tuli se mitä olin odottanut jo pitkään eli saman sarjan juoksija saavutti minut. Aleksi Koskinen lähestyi vauhdilla. Tein tilaa ja kysyin haluatko mennä ohi. Aleksi vastasi ”noh, kai mä voin mennä.” Vähän mietin tuosta vastauksesta, että olikohan Aleksillakin vaikeata. Meno tosin näytti ihan muulta. Mies kipitti ylämäkeä sen verran hyvällä jalalla, että tajusin hänen menevän menojaan.

Konttaisen huolto tuli eteen. Siellä oli Aleksikin vielä nauttimassa välipalaa. Hän tosin lähti jatkamaan melkein samantien kohti Rukaa kun saavuin paikalle. Itse täytin juomapullot, otin taas sipsiä, heitin vettä niskaan ja jatkoin matkaa. Viimeiset 6,5 km oli enää jäljellä. Nyt aloin tosissaan muistelemaan 10 vuoden takaista vaellusta. Tämähän oli se vaelluksen tuskainen lopetus..? Kyllä, samoin tämän juoksun. Noustiin ja laskettiin, noustiin ja laskettiin. Mäkiä tuntui vain tulevan koko ajan eteen (yhteensä nousumetrejä kisassa kertyi 1500m). Toisaalta tietyllä tapaa nämä mäet olivat myös helpotus sijoitukseni kannalta. Osasin aavistella, että näitä ei hirveämmin juosta. Eli jos pystyn pitämään kohtuullisen hyvää kävelytahtia mäissä, niin pystyn pitämään sijoitukseni. Krampit olivat v-mäisen kovia, mutta pääsin siitä huolimatta liikkuumaan hyvää tahtia. Tasaiset osuudet jopa juosten. Valtavaara ja sinne menevä reitti on aivan huikea. Harmi, että väsymys ei antanut mahdollisuutta nauttia näistä maisemista. Valtavaaran mökillä yleisö totesi, että ei ole enää pitkä matka. Paras heitto oli ”kohta tää upea retki on ohitse, joten kannattaa ottaa lyhyttä askelta niin pääsee nauttimaan pitempään.” Tavallaan nauroin tuolle, vaikka naamani ei muuttunutkaan mökötys asennosta.

Vielä mentiin muutama nousu ja lasku, kunnes tultiin Rukan viimeiseen nousuun. Helppoa hiekkatietä, mutta niin helvetin jyrkkää. Puristin ja nostin jalkojani jotta pääsin mäen ylös. Huipulla yleisö pääsi taas piristämään, ”kevyeltä näyttää.” Lähdin juoksemaan alamäkeen kun huomasin kyltin 500m maaliin. JES, JES, JES!!!!

Kuulin kuuluttajan huutavan mikrofoniin, että Teemu Oksanen lähestyy maalia. Mietin vaan, että tsiigailiko se kiikareilla mäen huipulle vai miten se jo näin ajoissa huutelee mun nimeä. Anyway aivan mahtava fiilis tulla maaliin tuossa selostuksessa ja yleisön kannustuksessa. Saavuin punaisella matolle ja en voinut muuta kuin hymyillä. Fiilis oli niin loistava! En tuulettanut, mutta olin super iloinen ja liikuttunut! Ensimmäinen ultramatka takana!

Kello näytti aikaa 6h 36min ja sijoitus 11. Jäin aika tavoitteestani, mutta sijoitukseen olen tyytyväinen. Rankka juoksu, mutta sainpahan kuuden ja puolentunnin juoksukoulutuksen!

Kiitos NUTS upeista järjestelyistä! Vaatii varmasti hirveän määrän valmistelua tuollaisen viikonlopun toteuttamiseen. Kiitos myös kaikille kannustajille ja talkoolaisille! Upeata toimintaa!

Strava