Se olis taas käsillä yksi parhaista vuodenajoista eli kevät! Lumet sulaa, valo lisääntyy ja suun pielet alkavat mennä ylöspäin. Energiaa on ihan erilailla ja hupun voi nostaa pois silmiltä. Tämä on myös aika jolloin sukset väistyy varastoon ja tilalle tulevat juoksukengät ja pyörä. Viime vuonna aloitin heti keväällä treenaamaan FNLD GRVL pyöräkilpailuun. Nyt en ole vielä mihinkään kilpailuun ilmoittautunut. Mietin kyllä kovasti toukokuussa järjestettävää Porvoon gravel-kisaa, mutta vielä en ole enteriä painanut. Viime syksynä ajatuksissani oli, että tulevana kesänä tulen varmasti taas jatkamaan gravel-pyöräkisailua ja tulen siihen satsaamaan oikein kunnolla. Nyt kuitenkin tuli taas kipinä juoksuun. Löysin muutama viikko sitten Adidakselta todella hyvät kengät tasaiselle. Olen sen jälkeen käynyt yllättävän innoissani juoksemassa tasaisen (asfaltti) juoksulenkkejä. Perjantaisin pojallani on jalkapallossa tehoryhmäharjoitukset joissa minun ei tarvitse olla valmentassa, joten olen aina sen ajan käyttänyt hiihtämiseen ja nyt lenkkeilyyn. Se myös vaikutti siihen, että nyt on pakko löytää hyvät tasaisen juoksukengät. No nyt löytyi sellaiset missä jalat viihtyy ja pystyn mukavasti juoksemaan. Tämä ei nyt kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että lähtisin heti juoksukisoihin, mutta katsotaan nyt mihin tämä kevät etenee. Ensi sunnuntaille ollaan jo sovittu vanhojen juoksukavereiden kanssa mäkitreeni Malminkartanoon eli aika vakavalta näyttää. 🙂
Ehkä tämä on taas tätä Oksasen ajatuspyörittelyä, että tuliskohan siitä juoksusta taas ykköslaji kunnes jalkavammat taas ilmoittaa, että eipä tullutkaan. Niih ja nooh todennaköisesti kohta alan pyöräilemäänkin enemmän kun kura ja kylmyys helpottavat. En oikein siedä jatkuvaa pyörän pesemistä. Lenkkarit on helppo huuhdella. Mutjoo katotaan nyt mihin tämä pyörivä nokka pysähtyy.

Jatketaanpa sitten kirjoittamista pyöräilystä. Ihan kivoja projekteja on myös sen ympärillä tulossa. Vallonille olen tekemässä vähän pyörilyaiheisia kuvia ja videota. Kunhan lämpötilat ja aurinko sen sallivat. Isadoren uusi mallisto tuli juuri ja katsotaan jos sieltä keksitään jotain juttuja. Sitten muutenkin fillaroinnin ympärillä kiinnostaa se oman nopeuden kehittäminen. Aerodynaamiikka hifistelyyn innostuin viime vuonna ja ehkä sitä samaa tulee pohdittua tälläkin kaudella. Eli kuinka vaatteet, pyöränosat, säärikarvat ym. vaikuttavat nopeuteen. Joku vois ajatella, että hohhoijaa, mutta jotenkin nämä tekniset pikkujutut kiehtovat.



Sain myös tällä viikolla iloisen uutisen. Olen nimittäin menossa Bodom Trailille ja Nuuksio Classiciin valokuvaamaan lasten kilpailuja. Tosi innoissani, että pääsen tekemään lisää kisakuvauksia ja nyt pääsen tallentamaan tulevia polkujuoksutähtiä!
Niin ja on more thing sanois Columbo.. ehkä yksi siisteimpiä juttuja nykyään kesässä on lasten kanssa kalassa käynti! Ei ehkä tämän blogin lukijoille se kiinnostavin juttu, mutta kalastuksesta tullut meidän perheelle tosi tärkeä uusi harrastus. Mökillä on niin siistiä lähteä järvelle rentoutumaan ja jigailemaan ahventa!
Tälläinen valiaikaraportti tällä kertaa. Toivottavasti sinun kevät lähtenyt kivasti liikkeelle! Tsemppiä treeneihin ja palataan pian asiaan!



0 comments on “Mitäköhän sitä tänä kesänä tekisi?”