FNLD GRVL 177 km

Jaahas muutaman vuoden tauon jälkeen näin edessäni kisanumeron jossa luki Teemu Oksanen. Niin se aika vaan vierähtää. Viime vuonna ei riittänyt energiaa, eikä aikaa kisailemaan (ja pakko myöntää kalastus kiinnosti enemmän), mutta tänä vuonna päätin ryhdistäytyä. Tai itseasiassa ryhdistäytymistä ei olisi välttämättä tapahtunut jos tuttuni Fjällräveniltä ei olisi ottanut minuun yhteyttä. Sain puhelun jossa hän kertoi, että ovat Valtteri Bottaksen järjestämän FNLD GRVL sorapyöräilykisan yhteistyökumppani. Samalla hän kysyi, että onko minulla kiinnostusta tulla ajamaan kisan heidän ”tiimissä.” Olin hieman kauhuissani, mutta samalla heräsi vanha hyvä kisajännitys. Kyllä nyt on mentävä ja näytettävä, että kyllä täältä vielä kestävyyttä löytyy! Suostuin ja omaan tapaani valitsin matkaksi pisimmän reitin 177 km. Valittavana oli kolme eri matkaa ja ehkä matkan pituutta olisi pitänyt vähän tarkemmin miettiä, koska pitkiä matkoja en ole vähään aikaan kisannut, enkä treenannut. Noh sinne ilmoittauduin ja ei auttanut muutakuin tehdä treeniohjelma millä selviytyä 177 km kilpailusta.

Kisapäivä 15.6.2024

Lyhyehkö treeniblokki sujui ihan hyvin ja nyt oli aika kisata. Tuttuun tapaan kisaa edeltävä yö meni hikoillen ja hermoillen. Ei niin kiva fiilis, mutta kuuluu asiaan. Herätys klo 6.00. Nopea aamupala, vessa, rasvat, kamat autoon ja kohti Lahtea. Kisapaikalla olin n. tunti ennen starttia. Oli hyvin aikaa hakea numerolappu ja viimeistellä varusteet kisakuntoon.

Lähtöön meinasi tulla hieman kiire kun jäin suusta kiinni Fjällrävenin teltalla, joten lähtöpaikalla olin n. 200 pyöräilijän takana. Eipä haitannut, koska nyt päätin lähteä rauhassa ja pikku hiljaa parannella vauhtia ja sijoitusta. En välittänyt kuinka nopeassa porukassa pääsen heti lähdöstä ajamaan. Ensimmäinen kilometri ajeltiin auton/motskarin mikä lie olikaan edessä kun en nähnyt sinne asti. Rauhallinen startti ja iso nousu kohti Salpparin hyppyrimäkiä oli alkanut. Oli muuten aika upea aloitus kun heti kun pääsi ihailemaan mäkihyppymäkiä. Kisassa oli mukana paljon ulkomaalaisia joten heille varmasti hieno kokemus. Saavuimme pururadalle joka näytti hyvin tutulta. Tosin siellä olen vain pyörinyt silloin kun allani ovat olleet sukset ja lumi. Just viime talvena tuli tehtyä muutamat hyvät reissut Salpparille. Pääsin fiilistelemään samoja mainioita laskuja mitä olin talvella kyykkinyt suksilla. Hyvin vauhti kiihtyy tuossa yhdessä pitkässä Messilään päin vievässä alamäessä. Tosin nyt pyöräletkassa ajaminen ei ollut niin suurta nautintoa. Ei oikein päässyt ”tykittelemään” kun porukkaa oli edessä ja pahimmillaan jonkun takarengas (Gravelkingit) tykitteli kiviä kohti naamaa.

Pikku hiljaa aloitin hiipimisen kohti parempia sijoituksia. Välillä löytyi hyviä letkoja ja välillä ajelin itekseni. Letkat yleensä katkesivat viimeistään huoltopisteillä. Osa täytteli pulloja ja itse ajoin ne vain läpi, koska käytössäni oli CamelBakin uunituore Chase Race liivi ja siinä 1,5L juomarakko. Oli tarvetta pysähtyä huoltoon vasta 100 km kohdalla kun juomarakko ja pullot pitivät täyttää. Hiilaria nautin geeleistä jotka olivat Fjällrävenin Toptube laukussa ja molemmista juomapulloista sain 80g hiilaria per pullo. Syöminen sujui melkein koko kisan ajan hyvin. Ainoastaan lopussa makean syöminen alkoi yskimään.

Mitään kovin kummallista ei tapahtunut ensimmäisen 100 km aikana. Ajelin muutamassa mukavassa letkassa ja jonkun verran itsekseni. Reitti oli mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Oli mukavaa Cadillac-graveliä ja oli myös saunakiviä. Löytyi myös minun suosikkeja eli kahden uran metsäteitä. Renkaat kestivät hyvin nuo terävät saunakiviosuudet ja pullot pysyivät telineissään. Valitettavan monen pullot olivat lennelleet reitille.

Saavuimme 100 km huoltoon hyvässä porukassa. Olin noussut letkan kärkeen ennen huoltoa ja näin pääsin nopeasti täyttämään juomarakkoa ja pulloja. Huolto sujui ihan hyvin ja siinä rauhallisesti rupattelin Lahden Polkupyörähuollon mekaanikon kanssa. Kysyi minulta, että tarviiko jotain huoltaa. Totesin vain, että ” keskiö varmaan pitäisi vaihtaa, mutta sitä tuskin tässä tehdään.” Oli nimittäin ärsyttävästi alkanut keskiö naksumaan kisan aikana. Sorateillä tuo raksutus ei niin haitannut, mutta muutamilla asfalttiosuuksilla sen kuuli ärsyttävän selvästi. Noh keskiötä ei vaihdettu vaan ainoastaan juomat täytettiin. Pulloihin päätin laittaa veden sekaan kisajärjestäjän tarjoamaa hiilarijauhetta. Kukaan vaan ei osannut kertoa paljon yhdessä setissä oli hiilaria, joten otin tuotteen pussukan mukaan ja ajellessa yritin siitä lukea. En vaan nähnyt selvästi ja lopulta jouduin ajaessa googlaamaan ja selvisi, että 40g per pussukka oli hiilaria. Tämä selvä!

Huollosta lähtiessäni näin edellä hyvän 3 henkilön ryhmän. Jouduin nostaa tehoja oikein kunnolla, että sain heidät kiinni. Siinä sitten roikuinkin letkan perällä useamman kilometrin. Oli tosi hyvä porukka ja tällä jengillä edettiin seuraavat 20 km eli seuraavaan huoltoon asti. Sain aika kivasti letkassa huilailtua, koska muutama kaveri halusi hoitaa vetotehtäviä letkan kärjessä. En vastustanut vaan nautiskelin. Saavuimme 120 km huoltoon ja valitettavasti kaikki muut letkalaiset joutivat käydä huollossa ja minä ajoin huollon läpi varastot täynnä. Onneksi huollosta kaarsi toinen porukka edelleni ja heidän kanssa jatkettiin hyvällä vauhdilla kohti viimeistä 50 kilsaa. Vähän aikaa nautiskelimme mukavista soreteistä kunnes alkoi kunnon nousut. Oli kyllä upea metsätie jossa oli tosi rajuja nousuja. Jaksoin ihan hyvällä jalalla nämä nousut ja alamäet painoin täysillä ja luotettavasti 45mm leveillä renkaillani. Tässä kohtaa reitillä alkoi tulla paljon selkiä vastaan, koska olimme yhdistyneet samalle reitille muita matkoja (42 km ja 114 km) ajavien kanssa. Aika kivasti sai lisää boostia kun ohitteli muita, vaikka olivatkin kisaamassa eri matkalla.

Saavuimme viimeiseen 151 km huoltoon. Tässä kohtaa makean syöminen oli alkanut pahasti yskimään ja kaipasin jotain muuta. Nestettä en tarvinnut, mutta pysähdyin huoltoon nappaamaan muutaman banaanin ja sipsejä. Huollossa oli ruuhkaa, koska siellä on paljon muiden matkojen ajajia. Vähän harmittelin kun huollosta lähdin aika vauhdilla, että olisi pitänyt ottaa reisitaskuihin ainakin yksi banaani mukaan. Muiden eväiden syöminen oli mennyt haastavaksi ja nyt kaipasin jotain muuta.

Pääsin jatkamaan tutussa porukassa kohti kisan loppua. Nyt vaan alkoi ensimmäistä kertaa tässä kisassa voimat loppumaan ja jouduin kunnolla sinnitellä, että pysyin porukassa mukana. Matkaa maaliin oli n. 15 km kun saavuimme pelottaviin viimeisiin nousuihin. Olin pysynyt letkassa juuri ja juuri mukana. Ajattelin, että ehkä nyt ylämäessä muillakin tulee vaikeata ja pysymme samassa. Voivoi eipä käynyt näin, sillä omalta osalta tämä nousu alkoi painajaismaisesti. Vaihdoin vaihdetta kevyimmälle mahdolliselle ja samalla ketju pamahti takarattaan ja pinnojen väliin. Prkl! Siinä sitten kiroilin muutaman minuutin ajan kun yritin saada ketjuja takaisin. Onneksi lähellä ollut kisakuvaaja ei tainnut puhua suomea. Noh nyt ainakin oppi muutamat edustavat sanat. Ketjujen takaisin saaminen oli jotenkin tosi haastavaa. Olin vaan tosi väsynyt ja keskittyminen oli kateissa. Sain lopulta ne takaisin, mutta takapakasta jäi kuulumaan outo raksutus. Meniköhän siellä nyt jotain hajalle, ajattelin. Lopulta ensimmäinen jyrkkä helpotti ja sain vaihdettu raskaammalle vaihteelle ja samalla rätinä loppui. Huokasin helpoituksesta ettei pyörä hajonnut näin lähellä maalia. Noh pyörä toimi, mutta vielä oli paljon muitakin raskaita nousuja edessä. Seuraava tosi jyrkkä nousu tuli aika nopeasti eteen ja nyt molemmet reidet kramppasivat. Ai saatana. Siinä kiroiltiin muiden kuskien kanssa, koska kenelläkään ei ollut helppoa näissä mäissä. Jalat vaan kramppasivat, mutta jotenkin silti pystyin niitä liikuttamaan ja puskemaan eteenpäin. Purin hammasta ja kiroilin. Tähän asti kisa oli sujunut tosi hyvin ja tuskattomasti, mutta nyt viimeinen 15 km oli yhtä helvettiä. Onneksi lopussa ohi ei tainnut tulla kuin yksi kuski. Eikä sillä muuten väliä, mutta kisan aikana se masentaa aika pahasti.

Saavuimme takaisin Salpausselän tutuille pururadoille joissa talvella hiihdellään. Nautiskelin upeista laskuista ja kiroilin tiukkoja nousuja. Hyppyritornit ja maali alkoivat olla lähellä. Tosin sitä ennen tiesin, että edessä on vielä yksi todella ärsyttävä nousu jota talvella kiroilin kun pertsoissa pito loppui. Väkisin tunkkasin mäen ylös ja helpotuin. Nyt tiesin, että pitää vaan keskittyä maaliin vievään laskuun. Saavuin asfaltille ja aloin kuulla kuulutuksia. Maalisuora oli edessä ja selostaja kuulutti nimeäni ja pyysi tuuletuksia. Tuttuun tapaan vedin aika lörpöt käden heilautukset. Olin maalissa.

Tavoitteisiin pääseminen on aina kiva juttu. Ykköstavoitteeni oli maaliin pääsy ja kakkostavoite oli alittaa 7 tuntia. Olin myös tyytyväinen, että sain kiristettyä vauhtia loppua kohden, jos ei lasketa näitä tuskaisia viimeisiä mäkiä. Olin myös vähän mietteissäni, että olisinko kestänyt vielä kovempaa vauhtia ja mitä jos heti lähdöstä olisin ängennyt roikkumaan vähän kovempaa ajavissa ryhmissä. Tosin minulle nämä pitkät kisat ovat aina olleet enemmän seikkailuja kuin hyvistä sijoituksista taisteluja. Ainahan sitä tietty toivoo mahdollisimman hyvää aikaa ja sijoitusta, mutta näillä perheellisen ihmisen treenimäärillä tähän kisaan valmistautuessa ei vaan ole mahdollisuutta sinne loistaville sijoituksille. Tämä oli hyvää oppia ja nyt lähdetään viisaampana elokuussa kisattavaan Sorahiisiin Kolilla. Siellä matkana 150 km ja kyseessä on myös SM-kisat.

Kiitos vielä Fjällräven kun pääsin kisaan mukaan ja kiitos FNLD GRVL hienosta tapahtumasta!

Varusteet:
Pyörä: Felt Breed 20
Renkaat: Pirelli Cinturato Gravel H 45-622
Bibsit: Fjällräven Adventure Bib Shorts *
Laukku: Fjällräven Toptube bag *
Liivi: CamelBak Chase Race vest 1,5L *
Lasit: Vallon Watchtowers *
Pyörätietokone: Garmin Edge 840 Solar *
Kypärä: Poc Ventral Air MIPS
Kengät: Quoc Gran Tourer Lace