Trail running

Etelä-Konneveden kansallispuisto

Tänä vuonna ollut aika haastava löytää aikaa pidemmille seikkailuille. Viime viikolla tähän kuitenkin tuli sopiva rako peruuntuneen työkeikan vuoksi. Ensin suunnittelin pyöräretkeä pohjoisessa, mutta ihan siihen ei kuitenkaan aika riittänyt. Päätinkin suunnata mökillemme Keski-Suomeen ja tehdä sieltä päiväseikkailuja. Mukaani lähti polkulenkkarit, virveli ja fillari. Yhtenä päivänä pitkä polkulenkki ja yhtenä päivänä pitkä sorapyörälenkki. Loppuaika sitten napattiin ahvenia lähilammesta.

Ekana päätin tehdä polkupitkiksen Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Sinne suuntasin torstaina myöhemmin iltapäivästä. Olen vieraillut monessa maamme kansallispuistossa, mutta Etelä-Konnevedellä en ollut vielä käynyt. Netissä tutustuin etukäteen sen reitteihin ja kuviin. Etelä-Konnevesi muistutti Kolia ja Repoveden kansallispuistoa eli vaikutti tosi lupaavalta!

Päätin juosta Kolmen Vuoren Vaellusreitin (16km) ja sen jälkeen vielä kiertää lyhyen reitin Kalajavuoren päälle. Yhteensä koko lenkille tuli matkaa 19 km ja 670 m nousumeterejä. Kyseessä oli siis hyvin mäkinen ja tekninen maasto! Se tulikin heti selville kun pääsin rengasreitin alkupisteelle Vuori-Kalaja lammen äärelle. Vedestä kohoavat pystysuorat kallioseinämät näyttävät todella upeilta! Tästä on hyvä lähteä jatkamaan matkaa!

Kalajanvuori

Juoksin Kolmen Vuoren vaellusreitin ja voisin heti suoraan sanoa, että se on yksi teknisimmistä polkureiteistä mitä olen tässä maassa juossut. Älytön määrä järeetä juurakkoa ja isoja kivilohkareita. Sai tosi tarkkaan koko ajan seurata omaa askellusta. Meno olikin ajoittain aika haastavaa kun teki koko ajan mieli ihailla Etelä-Konneveden upeita järvi- ja kalliomaisemia. Pitikin välillä pysähtyä ja antaa katseen levätä maisemissa.

Tämän upean ja raffin 16 km luupin jälkeen palasin lähtöpisteeseen ja lähdin vielä kiertämään kansallispuiston suosituimman reitin, joka kulki Kalajanvuoren huipulta. Siellähän oli vastassa aivan mahtavat näkymät. Upeata Suomalaista järvimaisemaa! Ai että! Kalajanvuoren huipulle reittiä oli helpotettu rappusilla, mutta alaspäin pääsi vain tutuksi tullutta teknistä polkua. Eli vauhti ei juurikaan päässyt kiihtymään.

Saavuin parkkipaikalle ja juoksuun oli kulunut aikaa 2 tuntia ja 37 minuuttia. Taisi oli yksi elämäni hitaimmista Suomessa juostuista 19 km mittaisista polkupätkistä. En toki ole kaikista parhaassa ja nopeimmassa kunnossa tällä hetkellä, mutta silti reitin tekniset polut tekivät etenemisestä tosi hidasta. Oikeastaan yllätyin kuinka hyvin jaksoin loppuun asti, mutta kovempaa en vaan tämän hetkisellä tekniikalla päässyt.

Jos liikut tuolla suunnalla, niin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Etelä-Konneveden kansallispuiston raakoihin polkuihin. Itse olen ainakin polkujuoksijana kyllästynyt kun Sipoonkorpi kärrätään täyteen sorateitä. Etelä-Konnevedellä tätä ei esiintynyt kuin ihan lyhyt pätkä. Siellä pääsi tosissaan nauttimaan raasta polkujuoksusta!

Strava: https://www.strava.com/activities/9666557107

Varusteet
Vaatteet: Columbia Montrail
Liivi: Columbia Montrail Trans Alps 7L
Kello: Garmin fēnix 7 Pro (47mm)
Lasit: Julbo Density Reactiv 1-3
Kengät: Altra Mont Blanc

Instagram kela

0 comments on “Etelä-Konneveden kansallispuisto

Jätä kommentti