Tuli viime sunnuntaina polkaistua meikäläisen uusi yhden päivän ennätys. Tuossa ennätyksessä oli eniten kilometrejä mitä olen pyöräillyt putkeen, sekä eniten kilometrejä hiekalla/poluilla (n. 90% kokonaismatkasta). Reittini kulki Heinolan lähistöltä pieniä hiekkateitä takaisin kotiin, Vantaalle. Muutamat pöpelikötkin olivat myös eksyneet matkalle, kiitos Stravan ”dirt roads only” reittisuunnittelun.
Lähtökohdat päivälle olivat aika heikot. Olin samalla viikolla saanut ampiaisen piston ja kaatunut aika rajusti. Molemmat nuo tapahtuivat muutama päivä ennen tätä suoritusta. Huomasikin, että tuosta kaatumisesta jäi pientä varovaisuutta mm. kurveihin ajoissa. Olin myös ottanut tosi rennosti alustavat viikot. Ei juurikaan ollut hirmu hyviä treenejä alla. Mukanani ei myöskään ollut urheiluravinteita ja suolatabletit puuttuivat kokonaan. Onneksi olin tajunnut ottaa hieman elektrolyytteja. Anyway, ei ihanteellinen näin pitkälle ja kuumalle reissulle.
0-40 km
Aamulla lähtö venyi aika pahasti. Se siitä aamun viileässä ajosta. Jouduin mökillä pakkailemaan tavaroitani ym. Vaimo ja lapset tulisivat autolla perästä muutaman päivän päästä ja sitä varten pakkasin tavaroitani. Noin klo 9.30 pääsin lopulta matkaan. Olin pakannut mukaani tuuliliivin ja irtohihat, mutta niille ei enää ollut käyttöä, sillä lämpötila oli noussut äkkiä. Pitikin sen sijaan heti avata ajopaidan kaulusta. Siitäkin oli jäänyt pienet traumat, kun juuri kauluksen kautta se ampianen pääsi paidan alle ja pistämään. Hittolainen kun osaa sattua ampiaisen pistos.
Alkuun ajelin tuttua mökkitietä, mutta jo 5 km jälkeen matka jatkui sellaisilla hiekkateillä, joita en ollut aikaisemmin ajellut. Annoin Stravan hoitaa reittisuunnittelun. Minua oli varoiteltu, että tuo ”dirt roads only” osaa tehdä aikamoisia jäyniä ja sen pääsinkin kokemaan jo reilun 20 km jälkeen, kun tulin umpeen kasvaneelle metsätielle. Pystyin ajamaan vähän matkaa kunnes tuli sellaiset lammikot, että ylittäminen onnistui vain lätäköiden päälle kaadettujen pölkkyjen avustuksella. Tuo pöpelikkö ei onneksi kauaa kestänyt ja pian pääsin takaisin hyvin rullaavalle hiekkatielle. Pääsin ajamaan n. 5 kilometriä kunnes eteeni tuli metsätie joka ei erottunut pusikon seasta. Just. Olin päättänyt, että en lähde kiertämään missään vaiheessa, vaan väkisin menen sieltä minne Garmin minua ohjaa. Meno muuttui mahdottomaksi ja jouduin taluttamaan. Sääriäni ja polviani silittivät sekalainen pusikko. Pian eteen tuli myös lätäköitä, jotka pääsin ohittamaan reunavallin kautta. Matka jatkui todella hitaana kunnes pääsin umpeen kasvaneelta metsätieltä takaisin hiekkatielle. Olin, että jes jes ja jes! Mutta, mutta hymy hyytyikin äkkiä. Tämä ei ollutkaan ihan mikään tavallinen hiekkatie. Tämä oli ”rantahiekkatie.” Voihan v€&%#u! Hiekka oli niin pehmeää, että sitä oli mahdoton ajaa. Jatkoin siis taluttaen. Itseasiassa välillä jopa juoksin kun meni hermo hitaaseen etenemiseen. Noin kilometrin verran jouduin jatkamaan tätä vääntöä kunnes saavutin kovemman hiekkatien. Samantien eteen tulikin portti. Eli ei ihme, että autonrenkaat eivät ole kovettaneet tätä hiekkatietä.
Jatkoin hetken matkaa asfalttia kunnes saavuin Heinolan ABC:lle. Sieltä ostin koko päivän snacksit, koska mökillä minulla ei ollut mukana mitään urheiluravinteita. Ostin karkkia, pähkinäpatukoita ja Vihiksen. Näillä pärjäisin helposti Lahteen asti jonne olin suunnitellut seuraavan pysähdyksen. Täytin myös juomapulloni. Mukanani oli kaksi 0,5L CamelBak pulloa ja yksi 0,7L.
40-100 km
Heinolasta matka jatkui Ilvesrettiä pitkin kohti Vierumäkeä. Kyseessä on valaistu hiekkatie, joka talvella toimii hiihtolatuna. Tuosta voikin päätellä, että mentiin aika paljon ylä- ja alamäkeä. Lyhyitä ja teräviä nousuja/laskuja riitti oikein urakalla. Noihin vielä lisäksi koko ajan lämpenevä ilma, teki menosta melkoisen raskasta. Jouduinkin aika paljon viilentämään päätäni vedellä. Välillä vesistöistä ja välillä vesipulloista.
Jossain vaiheessa tajusin olevani tutulla reitillä. Ihmettelin, että mitäs ihmettä? Milloin minä tällä soratiellä olen ollut? Ainiin, se oli Vierumäki Trail Marathon! Tuo minun ensimmäinen maraton!
Aloin lähestymään Vierumäkeä ja jälleen päädyin kohtuullisen tekniselle tai ainakin kostealle pätkälle. Jonkun verran joutui taluttamaan lätäköitä kierrellessä. Sitten eteeni tuli Vierumäen kyltit ja golfkentät. Olinkin lähellä ajaa kolarin golfkärryn kanssa. Onneksi uuden Feltin hydrauliset jarrut toimivat todella nätisti!
Vierumäeltä seuraava pätkä oli Pajulahden urheiluopistolle ja siitä kohti Lahtea. Olisin päässyt suorempaakin reittiä, mutta halusin koukata Lahden kautta, jotta tällä kertaa saisin varmasti tankattua hyvin. Etenkin nyt se oli tärkeätä tällä kuumuudella. Tuo kuumuus alkoi tuntua koko ajan enemmän ja enemmän. Päässäni alkoi kiehua ja päätä särki. Jouduin jatkuvasti kaatamaan vettä päähäni. Elektrolyyttilitkun juominen auttoi myös hieman. Kroppa kaipasi suolaa!
Pajulahti-Lahti pätkä näytti kartalta aika tylsältä ja mietinkin, että meneekö reitti oikeasti jollain hiekkatiellä niin kuin Strava väitti. Kartalta se näytti menevän ison tien varressa. Niinhän se menikin ison tien vieressä, mutta reitti kulki todella kivalla ”retkeilyreitillä.” Pääasiassa kapeahkoa hiekkatietä ja jokunen polkupätkä. Oli tosi positiivinen yllätys tämä osuus!
Saavuin Lahteen. Kävin ostamassa lounasta ja täytin pulloni. Söin tupla jäätelöt. Maistui!
100-190 km
Pikaisen lounastauon jälkeen jatkoin matkaani etelään päin. En ollut saanut jomotusta päässäni loppumaan. Pidin välillä kypärää ihan takaraivolla ja välillä otin sen kokonaan pois. Yritin saada pääni viilentymään ja jomotuksen loppumaan. Mikään ei tuntunut auttavan. Jälkiviisaana mietin, että olisi lounaaksi pitänyt syödä vieläkin suolaisempaa ruokaa (esim. ranskalaisia, sipsejä ym.) ja juoda Vichya. Noh nyt ei auttanut kun sinnitellä eteenpäin ja tankata noita seuraavalla kaupalla. Valitettavasti seuraavan taukopaikka tuli vasta Pornaisissa eli n. 90 km päässä. Niin upeasti Strava oli piirtänyt reitille off-road reitit, että se kiersi pienimmätkin kylät matkan varrelta. Ajoin Orimattilan ja Mäntsälän läheltä, mutta en kuitenkaan kauppojen läheisyyteen. Olin myös sen verran väsynyt, että en jaksanut alkaa miettimään mitään muita reittejä. Menin vain sen mukaan mitä Garmin tarjoili. Mennään tällä ja yritetään saada mukana olevilla snäkseillä ja juomilla kone toimimaan. Ongelma vaan on, että kun suolat on vähissä niin ravinto ei oikein imeydy. Siitähän sit taas seurasi tuttua yökkäilyä. Ai että, pitkästä aikaa taas tätä niin ihanaa ultra-urheilun selvitytymismoodia! Olikin jo tullut ikävä! Nyt taistellaan ja yritetään tosissaan ratkoa kestävyysurheilun suurimpia ongelmia.
Reitti jota ajoin Lahdesta kohti Pornaisia oli tuttua hiekkatietä kevään bikepacking reissulta. Tosin tälläkin osuudella olin pyrkinyt ”route plannerin” avustuksella karsimaan asfalttiosuudet minimiin ja se onnistuikin erinomaisesti! Keväällä reitillä oli ärsyttävä asfalttisuora Pukkilan läheisyydessä. Nyt Strava oli tehnyt mainion reitin tuon suoran ympärille. Uusi reitti sisälsi todella kivoja hiekkateitä ja mahtuihan joukkoon tuttua jäynä pöpelikkökin. Tai tällä kertaa ei menty pöpelikössä vaan pellon halki jotain traktorin jälkiä. Olipa kivaa!
Aloin lähestymään Pornaisia. Oloni oli alkanut pikku hiljaa paranemaan. Huomasin myös, että lämpötila oli alkanut hieman laskemaan, eikä aurinko enää käristänyt täydellä teholla. Mietin itsekseni, että nyt oli kyllä tosi pitkä ”low point.” Melkein jokaisessa ultrajuoksussa olen kokenut kisan aikana alhaisia hetkiä. Eli tuolloin todella taistellaan keskeyttämistä vastaan. Tällä kertaa taistelu kesti jopa 90 km verran. Missään vaiheessa tällä osuudella en nauttinut menosta. Taistelin vain eteenpäin. Onneksi pyöräilyssä eteneminen vaikeilla hetkillä on helpompaa kuin juoksussa. Sitä voi kevyesti rullailla eteenpäin. Ylämäet vain taistelee väkisin ylös. Tuollaista menoni olikin Lahdesta Pornaisiin.
Viimeinkin Pornaisissa. Pysähdys tuttuun K-kauppaan. Hyllystä sipsejä ja Vichya! Vaikka oloni olikin alkanut paranemaan, niin se oli vielä kaukana täydellisestä. Näistä eväistä saisin kaivattua suolaa ja energiaa. Söin, join ja ihailin pikkuhiljaa hiipuvaa auringonpaistetta K-kaupan parkkipaikan katukiveyksellä.
190-230 km
Viimeinen etappi edessä. Seuraavaksi lähdin ajelemaan kohti Sipoota. Juuri ennen kaupunkiin päätymistä lähtisin leikkaamaan kohti Talmaa. Tämäkin osuus pitäisi sisällään mahdollisimman paljon hiekkateitä. Tämä osuus olikin se kaikista tutuin. Tulee ajettua tosi paljon treenilenkkejä Kerava/Sipoo/Talma akselilla.
On muuten täydellinen fiilis kun tajuaa päässeensä vaikeuksien yli ja meno alkaa jälleen maistumaan. Pieni tauko ja tankkaus oli tehnyt tehtävänsä! Mies oli herännyt takaisin henkiin ja jalat liikkuivat taas ”vikkelästi.” Meno maistui ja liikuin vauhdilla. Olikin ilo seurata kun pitkästä aikaa Garminin näytöllä näki 30km/h nopeuksia. Tämä osuus oli selvästi yksi päivän hienoimpia. Ihailin maalaismaisemaa, laitumilla häntää heiluttelevia hevosia ja kaikille näille auringonlasku tarjoili upeata taustaväriä. Aivan mahtava päätös raskaalle reissulle!
Lopulta saavuin Keinukallion tutulle hiekkapätkälle ja siitä kurvasin Keravanjoen varteen. Enää alle 10 km matkaa kotiin. Seurasin tiiviisti Garminia ja huomasin, että en saa suoralla reitillä 230 km täyteen. Sitten keksin mistä saisin 2 km lisäkoukkauksen. Päätin ajaa meidän kaupalle jonne toimitetaan postipaketit. Olin juuri saanut ilmoituksen Bikester.fi tilauksestani ja nythän olisi sopiva hetki noutaa se. Kurvasin kaupalle 5 minuuttia ennen sulkemista. Nappasin paketin ja samalla pakastepizzan. Tajusin, että eihän kotona ole oikein mitään ruokaa ja juomaa odottamassa..
Kurvasin kotipihaan paketti ja pakastepizza kainalossa. Garmin näytti lukemiksi 230,60 km! Uusi yhden päivän ennätys on siinä! Samassa tuli myös uusi gravel ennätys! Matkasta n. 90% ajoin hiekalla ja poluilla.
Huh mikä päivä takana! Vähän harmitti kun reissu oli ollut aikamoista taistelua, enkä päässyt täysin nauttimaan maaseudun upeudesta. Toisaalta nuo kokemukset myös opettavat ja kyllähän siitä jää myös hyvä fiilis kun voitti vaikeudet ja taisteli itsensä perille. Uudelleen syntyminen ja auringonlaskussa ajeleminen jätti myös aivan mahtavan fiiliksen koko reissusta. Tämä oli loistava harjoitus, koska seuraa pyöräseikkailu tulee olemaan tätäkin pidempi…
OKSANEN 
0 comments on “Uusi ennätys!”