Trail running

Valmistautuminen Karhunkierrokselle on sujunut erinomaisesti, kunnes…

Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet elämäni parhaita treeniviikkoja, kunnes kaikkeen hyvään tuli stoppi.

Viimeisten viikkojen treenimäärät ovat olleet todella hyviä (paljoa enempää ei vaan tämä perheenisä ehdi juosta). Olen päässyt lenkkeilemään viikossa 100 kokonaiskilometrimäärän molemmin puolin. N. 60-80 % juoksuista on tapahtunut poluilla. Mukavien kilsojen lisäksi, tärkeät pitkikset ovat menneet tosi hyvin. Pääasiassa pitempi pitkis on tehty lauantaina ja sunnuntaina vielä perään n. 2-3 tunnin pitkis. Nuo lauantain pitkikset olen tehnyt poluilla ja siellä vietetty aika on ollut pääasiassa n. 3-6 tuntia. Eli n. 30-45 km lenkkejä. Lauantain pitkiksillä on useasti ollut muitakin mukana. Janin kanssa ollaan juostu melkein joka lauantai. Myös Team OSMOn ukkoja on ollut mukana. Sunnuntain pitkikset olen tehnyt yksin ja ne on pääasiassa juostu tasaisella.

DSCF5523
Polut alkavat olemaan melko maukkaassa kunnossa Sipoonkorvessa!

Pääsin näillä pitkiksillä testaamaan ensimmäisen kerran uusia Spring geelejä. Tässä nopeat huomiot geeleistä.

  • Koostumus on aika paksu
  • Vatsa tykkäsi tosi paljon aidoista raaka-aineista. Ei alkanut mörisemään geelin jälkeen.
  • Long Haulin maku ei ole ehkä se kaikista paras. Maapähkinävoi ja riisi maistuvat selkeästi. Riisistä jää pieni jälkimaku.
  • Kofeiinia sisältävä mangon makuinen ”Hill Aid” geeli oli hyvää.
  • Canaberry on kaikkien testien mukaan herkullisen makuinen, mutta sitä minulta ei valitettavasti löydy.
  • Paketit ovat hyvän kokoisia ja ne istuvat UD:n liivin geelitaskuihin täydellisesti.
  • Jatketaan testailua. Ensitesti oli positiivinen, kun kattoo mitä maha tykkäsi. Hieman huolestuttaa Long Haulin maku ja miten se uppoaa väsyneenä ultrakisan aikana. Pitääkin tilata vielä Canaberryjä ennen Karhunkierrosta.

oxa11203-1.jpg

DSCF5480
Viime sunnuntaina pääsi vielä hymyssä suin rallattelemaan Korven alamäkiä

Sitten takaisin aiheeseen: Karhunkierrokselle valmistautuminen ja otsikon sanaan ”KUNNES.” Eli viimeiset neljä viikkoa ovat sujuneet todella kivasti, kunnes eilen aamulla selkä sanoi ”poks!” Olen nyt muutaman kuukauden kärsinyt alaselän kivuista. Kivut alkoivat kun lumia kolatessa venäytin selkäni. Muutamassa viikossa selkä meni parempaan suuntaan, mutta kivut ovat palanneet aina ajoittain. Myös osa syy on ollut jatkuvat kyyristelyt meidän pienten lapsien kanssa. Lisäksi nuorimmaista on saanut öisin hytkytellä sängyssä pomppien, ihme asennoissa. Eilen aamulla kaikki kuitenkin kääntyi vielä pahempaan suuntaan. Noustessani sängystä tunsin viiltävän kivun alaselässäni. Huusin täysiä ja kaaduin maahan. Tajusin heti, että nyt ei ole hyvä tilanne. Liikutin maassa kroppaani ja yritin nousta, mutta selkään sattui aivan helvetisti. Päätin liikuttaa raajojani pikku hiljaa. Kipujen keskellä pääsin korkeaan polviasentoon. Sitten sängyn ja lipaston avustuksella sain puntattua itseni ylös. Kävelin vessaan, mutta joka paikkaan sattui. Seuraavan tunnin makasin sängyssä ja odottelin kyytiä terveysasemalle. Olin soittanut isäni kuskaamaan minua, koska tiesin että en pysty istumaan ja ajamaan autoa. Kyyti tuli ja ryömin takapenkille makaamaan. Terveysasemalla alkoikin elämäni tuskaisimmat pari tuntia. Makasin penkillä ja odotin pääsyä lääkärin juttusille. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Kaikki sattui selässä. Lopulta pääsin lääkärin juttusille. Hän tiedusteli kaikenlaista ja väänteli ja koputteli kroppaani. Lopulta hän määräsi minulle viikon kestävän lääkekuurin. Mitään vakavampaa ei löytynyt. Kyseessä oli siis venähdys ja tulehdus. Nyt selkää yritetään saada kuntoon tulehduskipulääkkeillä, levolla ja kevyellä liikkumisella. Tiedustelin lääkäriltä milloin voin palata juoksemaan. Hän sanoi, että heti kun kivut helpottavat voin aloittaa kevyen lenkkeilyn. Pari viikkoa olisi hyvä pitää taukoa kunnon treenamisesta. Hän painotti, että ei mitään maratoneja. En kehdannut sanoa, että maratonin mittaiset lenkit ovat kuuluneet viime viikkojen vakio harjotteisiin ja ajattelin kuukauden päästä juosta 160 km. Kysyin vain, että minulla on kuukauden päästä kisa ja mitäköhän sen kanssa tehdään. Hän suositteli kuuntelemaan kroppaa ja sen mukaan menemään miltä selässä tuntuu.

Kyllähän tällainen takaisku pistää mielen matalaksi. Onni on, että sain nuo tärkeät treeniviikot alle ja tähän kohtaan lepo voi tehdä ihan hyvää. Nyt vaan pitää yrittää saada kroppa kuntoon Karhunkierrokselle. Jos toivun nopeasti, niin ehkä ehdin jonkun viikon vielä treenata. Pitää myös lähtee fyssarin juttusille, että selkä saadaan kuntoon. Kuulisin mielelläni teidän suosituksia eri fyssareista. Voi laittaa vaikka viestiä alla oleviin kommentteihin.

Nyt tosissaan taistellaan siitä, että tähän ukkoonkin pätee Columbian ykkös hashtag #testedtough!

EDIT. selkä saatiin kuntoon fyssarin avulla. Ongelma oli täysin jumissa olevissa lonkankoukistajissa, joka aiheutti selkäkipuja.

DSCF5373

10 comments on “Valmistautuminen Karhunkierrokselle on sujunut erinomaisesti, kunnes…

  1. Ihan alkuun sanon, että minulla ei ole esittää kaipaamaasi hyvää fyssaria, vaikka sitä kyselitkin. Itse sain vuosi sitten hyvää apua lonkkakipuuni Suomen Urheiluhierontakeskuksesta, jossa kävin osteopaatilla.

    Lääkärit määräävät aina tuota viikon lääkekuuria ja lepoa. Sinuna menisin fysioterapeutin juttusille asap, sillä en itse ainakaan viikon sairauslomalla tullut hullua hurskaammaksi. Nukuin sentään hyvin kun sain lihasrelaksantteja.

    Kolmen lapsen äitinä tiedän, että vauvan nostaminen pinnasängystä hieman väärässä asennossa saa alaselän huutamaan armoa. Auts.

    Toivottavasta saat pian hyvät jumppaohjeet selälle, sillä niillä se varmasti parhaiten lähtee paranemaan. Ymmärtääkseni selkäkipuun ei nykyään edes suositella lepoa? Liike on lääke. 🙂

    Tykkää

    • Teemu Oksanen

      Moi Elina ja kiitos viestistä!
      Juu oot ihan oikeassa, että lepoa ei suositella. Nyt alkuun ohjelmassa kävelyä ja katotaan jos juoksemaan pääsis sitten jossain vaiheessa.
      Fyssari suosituksia tullut jo useaita ja yhdelle tein just varauksen. Hyvin näytti toimivan tämä etsintäkuulutus… 🙂

      Tykkää

      • Kiva kuulla! Hyvä, jos pääsee heti fyssarille, joka ymmärtää juoksun päälle (ja sitä juoksijaa, joka ei pääse juoksemaan). Mukavaa kevättä ja kesää! 🙂

        Tykkää

      • Teemu Oksanen

        Kyllä!👍 Samoin, kivaa kevättä ja kesän odotusta!😀

        Tykkää

  2. Erkki Parkkonen

    Ei ehkä Halvin mutta omaan selkää on runnonut kuntoon mehiläisessä toimiva Arto kojo omat-fysioterapeutti. Kova urheilijamies on itsekin ja todella ammattitaitoinen 👍

    Tykkää

    • Teemu Oksanen

      ”Runnonut” kuulostaa hyvältä! 👍😀 Pitää laittaa nimi korvan taakse.

      Tykkää

  3. Johanna

    Auts! Nimeltä suosituksia minun ei kannata antaa, kun asun eri suunnalla, mutta osteopaattia kyllä itsekkin suosittelisin. Tosin – vaikkaan, että akuutissa kipuvaiheessa tuota selkää ei kannata käsitellä. Tsemppiä! Tässä on vielä hyvin aikaa toipua. Lepo tekee varmasti vaan hyvää. Pidän peukkuja, että toivut nopeasti.

    Tykkää

    • Teemu Oksanen

      Kiitos Johanna tsemeistä ja vinkistä! 👍😀 ollut jo tämä seuraava päivä parempi ja kävelyllekin jo päässyt. Oli vaan tosi raju toi eilinen. Pelottavaa kun jokainen liike sattui..
      Eiköhän tämä tästä. Ensi viikolla aloitetaan fyssarin kanssa.

      Tykkää

  4. Hei, tiedätkö mistä tuota mangonmakuista kofeiinitöhnää saa ostettua 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti